Haaveena vauva 2022

Hei!

Ajattelin itsekin liittyä keskusteluun, ehkä hiukan taustalle vielä. Yritän kovasti kahlata vanhat viestit läpi, osan olen jo lukenut!

Olemme muutaman kuukauden yrittäneet Pikku kakkosta, vielä onneksi melko rennolla fiiliksellä.

Olin esikoista yrittäessä aiemmissa viestiketjuissa.

Mutta siis taustaa: esikoista yritimme reilu kaksi vuotta, josta melkein vuosi oltiin hoidoissa. Syy jäi hieman epäselväksi miksi kesti, mutta jonkinlaista ovulaatio häiriötä oli. Kierrot olivat itsestään todella epäsäännöllisiä ja välillä todella pitkiä. Olimme siirtymässä ivf-hoitoihin, omasta pyynnöstämme, kun täysin puskista tein väli kierron aikana elämäni ensimmäisen plussan. Tämä plussa onneksi tarttui hyvin matkaan ja saimme esikoisemme reilu vuosi sitten.
Esikoinen sai alkunsa "myöhäisestä ovulaatiosta" ja lääkäri olikin sanonut meille etten ovuloi siinä kierrossa.
Tämä kierto oli muutenkin jännä, koska en yleensä ole tuntenut ovulaatiota, mutta silloin muistan vitsailleeni "onko nää nyt niitä ovulaatio kipuja" ja samoin kun tuli hieman vaaleanpunaista, jonka oletin olevan kuukautisten alkua, vitsailin "onko tämä nyt sitten sitä kiinnittymisvuotoa, josta kaikki puhuu". Jälkikäteen ajateltuna olin oikeassa ja se on ollut outoa

Hetken aikaa näytti, että raskaus olisi korjannut sen mikä olikaan vikana, koska ensimmäiset 3-4kk oli säännöllinen kierto. Sen jälkeen on palattu samaan vanhaan... Mutta tiedän, että ihan mahdotonta ei ole plussata kierroillani. Helpottavaa tosiaan oli se, että plussa lopulta tuli ihan ilman apuja.

Pelkäsin ennen tämän yrityksen alkua, että palaan samantien takaisin siihen stressiin ja epätoivoon, joka vallitsi ennen esikoisen onnistumista. Onneksi olen ollut hyvillä mielin, enkä niin paljoa miettinyt asiaa. Toki teidän viestejä lukiessa alkoi hieman hiipiä samoja fiiliksiä, mutta jos vaikka saisin pidettyä ne kurissa! Olen jo jollain tavalla varma, että kakkosen yrityksessä vierähtää se samainen kaksi vuotta, mutta toivottavasti tulee ensi vuoden vauva!

Olen kyllä miettinyt, että voimmeko yrittää seuraavaa, kun tiedän lähipiirissä olevan esikoistoive. Lähinnä olen miettinyt onko epäreilua heitä kohtaan, jos saamme samoihin aikoihin vauvat. Olen yli miettivää sorttia ja koen vieväni heiltä kokemuksen siitä, että heillä on se uusi ja ainutlaatuinen pieni, joka on kaikkien huomion keskipisteenä.

Silloin muutama vuosi sitten täällä keskustelusta oli paljon apua, joten toivottavasti samoin on nyt myös!
Tervetuloa! Olen lukenut pitkään näitä ketjuja ja nimimerkkisi on tutun oloinen.

Minulla lähipiirissä tullut vauvoja (esim kaikille siskoille) tässä meidän yritysaikana. Ei se epäreilua ole, jokainen elää omaa elämäänsä. Vaikka joskus toivoo, että saisi onnistua ensin "rauhassa". Mutta silti ymmärtää, että eivät muut laita omia toiveitaan tauolle vain siksi, että meidän "vuoro" olisi seuraavaksi. Ja ihanaahan se olisi, jos itsekin olisi voinut samaan aikaan saada vauvan, kuin muut. Kyllä läheisillä riittää huomiota useammallekin pienelle. ❤
 
Miulle tälle päivälle kp1 ja pois piinalistalta, kai se tänään on vasta eka päivä kun päivällä ei mitään siteeseen jäänyt.

Letrojen käyttäjille kysymys juurikin koskien vuotopäiviä. Eikö se aloitus lasketa nimenomaan kunnon vuotopäivistä? Eli kuin miulla aloitus kp3, niin torstaina aloitan? Eilen periaatteessa alkoi, mutta niin vähäisellä määrällä. Toki muistan tän gynen neuvon klo18 jälkeen alkavasta vuodosta.

Ja pahoittelut kun en oo nyt kerennyt listaa päivittää, pitää yrittää viikonloppuisin olla aamulla tarkkana paikalla! :) Tälleen arkiaamuisin ei mitään saumaa et pystyis.
 
V A U V A 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

18.5.2021 Tiistai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20,
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1.lapsi
Ewa87, ya 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1 yhteinen lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandrab, ya 10/20, 2. lapsi
Gisella, 11/20, 2. lapsi
Mozart, ya 10/20, 4.lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1.lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21 , 2. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2.lapsi
Jonna_83, 06/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
Daimiduu, 3. lapsi


★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Esikoishaaveita..........kp 29/29
Skidi................................kp 28/35-36
Sinisilmät....................kp 28/29
Scarletta......................kp 26/28
Töppönen..................kp 25/26
Piipaa93.......................kp 24/?
Krippis..........................kp 23/25-28
Wbä..............................kp 23/27
Minttuni........................kp 21/25
Ewa87..........................kp 21/30
Heidisofia.................kp 20/29-32
Sofialiina....................kp 19/24-27
Petronella09.............kp 17/27
Sandrab....................kp 17/26
Daisy01.........................kp 15/35
Toiveikas1992............kp 14/28
Mozart.............................kp 13/28
Suhveli............................kp 12/27-29
Meemuli.........................kp 11/35-43
Gisella..............................kp 8/30
Leonida..........................kp 5/28-29
Jonna_83....................kp 4/27
Mamtobe...................kp 2/28
Iinanen...........................kp1/23-24
Alinna86.......................kp1/26
Keksi................................kp1/28

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Scarletta......................dpo 14
Esikoishaaveita............dpo 13
Krippis...........................dpo 12
Töppönen_...............dpo 12
Wbä..............................dpo 10
Sofialiina...................dpo 8
Minttuni.......................dpo 7
Petronella09..........dpo 5
Sandrab..................dpo 4
Toiveikas1992...……dpo 1
Ewa87............……………dpo 1


★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta! Huikatkaa jos tuli virheitä listassa kohdallenne!

Ovis nega pallo tänä aamunakin. Eilinen toiveikkuus ja usko "kaiken järjestymiseen" oli tänään aamulla poissa. Ovista ennustellaan huomiselle mutta ei ole mitään limoja niin tuskin on. Tuskin tulee ollenkaan koko kierrossa. Todellinen pessimisti täällä -hei!
Eli uusi aamu uusi mielipide tähän yrityksen onnistumiseen!:
Ei onnistukaan, mikään, ikinä. Ei ovista, ei vauvaa.
Niin ne mielipiteet muuttuu... :|
 
Miulle tälle päivälle kp1 ja pois piinalistalta, kai se tänään on vasta eka päivä kun päivällä ei mitään siteeseen jäänyt.

Letrojen käyttäjille kysymys juurikin koskien vuotopäiviä. Eikö se aloitus lasketa nimenomaan kunnon vuotopäivistä? Eli kuin miulla aloitus kp3, niin torstaina aloitan? Eilen periaatteessa alkoi, mutta niin vähäisellä määrällä. Toki muistan tän gynen neuvon klo18 jälkeen alkavasta vuodosta.

Ja pahoittelut kun en oo nyt kerennyt listaa päivittää, pitää yrittää viikonloppuisin olla aamulla tarkkana paikalla! Tälleen arkiaamuisin ei mitään saumaa et pystyis.
Huomenta!
Kunnon vuoto on ensimmäinen vuotopäivä. Tuhrut pyyhittäessä jätetään huomiotta.
 
Tsempit @Keksi82 :)

Oma napa: tänä aamuna aamu lämpö pomppas kunnolla ollen 37 :)
Pakko pitää välipäiviä siitä akne rasvasta, naama kesii ja finnit vaan pahenee :( kohta kehtaa liikkua missään ilman maskia :(
Alkoi ahdistamaan koko rasvan käyttö,kun luin ettei sitä saisi käyttää raskaana tai raskautta yrittäessä, kumminkin gyne sen määräsi ,vaikka kerroin raskaus toiveesta :/
 
Hei!

Ajattelin itsekin liittyä keskusteluun, ehkä hiukan taustalle vielä. Yritän kovasti kahlata vanhat viestit läpi, osan olen jo lukenut!

Olemme muutaman kuukauden yrittäneet Pikku kakkosta, vielä onneksi melko rennolla fiiliksellä.

Olin esikoista yrittäessä aiemmissa viestiketjuissa.

Mutta siis taustaa: esikoista yritimme reilu kaksi vuotta, josta melkein vuosi oltiin hoidoissa. Syy jäi hieman epäselväksi miksi kesti, mutta jonkinlaista ovulaatio häiriötä oli. Kierrot olivat itsestään todella epäsäännöllisiä ja välillä todella pitkiä. Olimme siirtymässä ivf-hoitoihin, omasta pyynnöstämme, kun täysin puskista tein väli kierron aikana elämäni ensimmäisen plussan. Tämä plussa onneksi tarttui hyvin matkaan ja saimme esikoisemme reilu vuosi sitten.
Esikoinen sai alkunsa "myöhäisestä ovulaatiosta" ja lääkäri olikin sanonut meille etten ovuloi siinä kierrossa.
Tämä kierto oli muutenkin jännä, koska en yleensä ole tuntenut ovulaatiota, mutta silloin muistan vitsailleeni "onko nää nyt niitä ovulaatio kipuja" ja samoin kun tuli hieman vaaleanpunaista, jonka oletin olevan kuukautisten alkua, vitsailin "onko tämä nyt sitten sitä kiinnittymisvuotoa, josta kaikki puhuu". Jälkikäteen ajateltuna olin oikeassa ja se on ollut outoa

Hetken aikaa näytti, että raskaus olisi korjannut sen mikä olikaan vikana, koska ensimmäiset 3-4kk oli säännöllinen kierto. Sen jälkeen on palattu samaan vanhaan... Mutta tiedän, että ihan mahdotonta ei ole plussata kierroillani. Helpottavaa tosiaan oli se, että plussa lopulta tuli ihan ilman apuja.

Pelkäsin ennen tämän yrityksen alkua, että palaan samantien takaisin siihen stressiin ja epätoivoon, joka vallitsi ennen esikoisen onnistumista. Onneksi olen ollut hyvillä mielin, enkä niin paljoa miettinyt asiaa. Toki teidän viestejä lukiessa alkoi hieman hiipiä samoja fiiliksiä, mutta jos vaikka saisin pidettyä ne kurissa! Olen jo jollain tavalla varma, että kakkosen yrityksessä vierähtää se samainen kaksi vuotta, mutta toivottavasti tulee ensi vuoden vauva!

Olen kyllä miettinyt, että voimmeko yrittää seuraavaa, kun tiedän lähipiirissä olevan esikoistoive. Lähinnä olen miettinyt onko epäreilua heitä kohtaan, jos saamme samoihin aikoihin vauvat. Olen yli miettivää sorttia ja koen vieväni heiltä kokemuksen siitä, että heillä on se uusi ja ainutlaatuinen pieni, joka on kaikkien huomion keskipisteenä.

Silloin muutama vuosi sitten täällä keskustelusta oli paljon apua, joten toivottavasti samoin on nyt myös!

Tervetuloa joukkoon! Mahtava kyllä kuulla näitä onnistumisia välikierroista hoidoissa! Jotenkin antaa toivoa itsellekin, että mahdollista voi olla. Kivinen tie on teilläkin ollut.

Kyllä, kuten @minttuni kommentoi. Omia haaveita saa olla ja niitä saa viedä aktiivisesti eteenpäin. Jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja haaveitaan. Osittain osaan ymmärtää ajatuksesi. Aikanaan siskolleni (olemme todella läheisiä) oli kuulema todella vaikeaa kertoa minulle raskaudestaan. Hän tiesi meidän yrittäneen siinä vaiheessa pari-kolme vuotta lasta. Jälkeenpäin minä en muista mitään katkeruutta tai kateutta. Muistan vain olleeni todella onnellinen heidän puolestaan!

Tämän voi myös ajatella niin, että vauvan saaminen samaan aikaan on rikkautta sekä lapsille että teille vanhemmille!
 
Huomenta! Huikatkaa jos tuli virheitä listassa kohdallenne!

Ovis nega pallo tänä aamunakin. Eilinen toiveikkuus ja usko "kaiken järjestymiseen" oli tänään aamulla poissa. Ovista ennustellaan huomiselle mutta ei ole mitään limoja niin tuskin on. Tuskin tulee ollenkaan koko kierrossa. Todellinen pessimisti täällä -hei!
Eli uusi aamu uusi mielipide tähän yrityksen onnistumiseen!:
Ei onnistukaan, mikään, ikinä. Ei ovista, ei vauvaa.
Niin ne mielipiteet muuttuu... :|
Kiitos listan päivityksestä! :love:
ja tsemppiä mielen alamäkeen! Halaus.
 
Pahoittelut uusista kierroista @Iinanen ja @Alinna86 :(

@Irtokehys kyllä tämä akne on sellainen riesa,etten tiedä mitä tehdä:( Kesällä puhkesi ja välillä ollut rauhallisempia kiertoja jolloin heti toivo nousi plussasta mutta ei :( Siitä kierukan poistosta johtuu, kierukan aikana oli kyllä jotain näppyjä muttei tämmöstä riesaa :/
Voi olla myös tämä ikä,kun lähestyy 40v ikää,niin akne helpommin voi puhjeta :( Teininä pääsin helpolla,ei ollut aknea,nyt saan sitten kärsiä :(
 
@Irtokehys onko sulla mennyt kierto useasti pitkäksi? Sullahan on päivät jo reippaasti yli tavallisen kierron, nyt hop hop testiä kehiin ja meille kuvaa! :D

@Owlet Tervetuloa! Sehän olisi varmaan kaikista ihaninta, jos saisit ystäväsi kanssa yhtä aikaa lapsen! Ymmärrän kyllä tuota ajatusta, että mitä jos itse saisi toisen kun ystävä vielä haaveilee esikoisesta. Minulla oli hankala kertoa toisesta lapsestani kaverilleni, jolla oli siinä vaiheessa yritystä yli vuosi takana. Mutta kyllä se oma lapsihaave vaan oli tärkein.

@petronella09 onko missään kerrottu miten nopeasti voiteen pitäisi vaikuttaa? Kurjalta kuulostaa tuo akne :(


Mulla on tänään juilinut mahaa. Tuntuu että menkat alkaisi pian, mutta ei ne mulla kyllä koskaan oo näin aikaisin tuleet.
 
Pakko päästä jonnekkin purkamaan omia tuntojaan ja tää paikka on tällä hetkellä ainut missä viittii välillä jakaa ajatuksiaan. En ookkaan pitkään aikaan mitään kirjoitellu vaikka lukemassa käyn joka päivä.

Huhtikuussa tosiaan oli meidän ensimmäinen epävirallinen yk ja siitä kirjoitinkin et olin jotenkin hullulla tavalla helpottunut kun ei tärpännyt. Noh, ajatukset on ehtinyt muuttumaan ihan hurjasti tässä toukokuun puolella vaikka edelleenkin tuleva pelottaa ja nyt oon tikuttanut jonkun verran ovista, kytännyt flota ja muuten vaan omia tuntoja. Ovista ei oo vielä löytynyt, enkä tiedä onko testaajassa vai laiskassa testaamisessa vai missä vika. Tänään kp 16/26 ja seksiä on ollut säännöllisesti joka viikko. Flon mukaan ovulaatio takanapäin ja jotenkin kuin napista painamalla ei oo enää samanlaista fiilistä seksiin ja odotan vain tuliko tärppiä. Tiedostan kyllä että olis hyvä heiluttaa peittoa myös koko loppukierron ajan varsinkin, kun oviksesta ei tarkkaa tietoa ole. Tästä raskautumisesta on yhtäkkiä tullut muutenkin kunnon päähänpinttymä.. Eikä asiaa helpota se, että töissä ilmoitettiin taas raskausuutisesta tai että meidän pieni kummityttö oli viikonloppuna meillä kylässä.
 
Anteeksi nyt omaa juttua.. Olen todella, todella hämmentynyt. Meillä ei ole moneen kuukauteen ollut hoitoja (tauko menossa) ja nyt.. 1v8kk myöhemmin käy näin. Kädet tärisee ja hikoilee ja itken täällä!
Ihanaa paljon onnea! <3 Etpä ole ainut, kellä raskaus on alkanut hoitojen taukoajalla tai juuri ennen aloittamista :D <3 Onnea matkaan!

@petronella09 ikävää, iho-ongelmat on niin pepusta. Minä sain joskus apua siitä teepuu -saippuasta, oletko kuullut? Rauhoitti tosi paljo ihoa ja puhdisti hyvin, mutta ei kuivattanut.
 
  • Rakkaus
Reactions: Irtokehys
Hirveesti viestejä tullut ja pariin nyt ehdin vaan kommentoimaan.

@Irtokehys siis ihan mielettömät viivat, onnea tuhannesti!! En tajua miten maltoit näille päiville odottaa (tai no joo tajuan myös sen tyhjän testin pelon), eipä tarvi haamuja tihrustaa!

@Keksi82 pakko kommentoida kun mennään samoilla kiertopäivillä ja samaa hymynaamaa metsästetty, eli älä luovuta vielä, eilen oli jo niin hyvät viivat sun kuvassa! Mä uskon että sun ovisplussa tulee nyt ihan näinä päivinä ja nuo vuodot liittyis ovikseen!

Ja tästä päästäänkin omaan napaan eli täällä kp 13 ja vilkkuvaa hymynaamaa katseltu monta päivää, vaikka kramppimaisia oviskipuja kestänyt jo pari päivää ja hirveet veriset & limaiset vuodotkin tullut kp 9 ja kp 12. Niin nyt, äsken tuli pysyvä hymynaama! Olin jo kiroomassa noi vilkkuvat digit kun edes viivojen vahvistumista ei voinu seurailla. Mutta ihmeellisen kivuliaaksi ja veriseksi on tämä ovuloiminen kyllä mennyt.

Mut voisi laittaa piinalistalle huomiselle DPO 0.
 

Yhteistyössä