Haaveena vauva 2022

Heips, onko joku käynyt ammattilaisen kanssa juttelemassa lapsettomuudesta ja/tai pitkästä yrityksestä? Mulla tuntuu että ajatukset kiertää vaan samaa kehää ja asiaa ei yhtään helpota että nuorempi siskoni on saamassa kesällä lapsen ja tänään paras ystäväni ilmoitti että heille tulossa lapsi loppu vuodesta, ekasta kierrosta tärpännyt molemmilla ja toinen vähä jopa taktikoinut että la menee loppuvuoteen.

Itse kun on tahkonnut tätä asiaa jo 1,5v PCOS:n kanssa, niin alkaa pikku hiljaa huumori loppumaan lähinnä se että mitä kautta tätä ammattilais apua lähtisi etsimään ja ootteko kokenut apua siitä?
Kiitos vastauksista jo etukäteen
Työterveyden/opiskelijaterveyden kautta lähtisin tai sitten jos olette jo tutkimuksissa tai hoidoissa, niin sitä kautta perheterapeutti tms, meillä ollut mahdollista saada keskusteluapua sekä yksityisellä että julkisella. Kriisikeskus tai muu, jos teidän paikkakunnalla on, voi käydä ilman asiakkuutta keskustelemassa ammattilaisten kanssa, ohjaavat eteenpäin tarvittaessa. Minä olen aika paljon käyttänyt erilaisia palveluja viime vuosina ja yhdessä olemme myös käyneet. Tsemppiä! :)
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mä työskentelen varastonhoitajana. Voisin olla ihan hyvin loppuun asti töissä, mutta viime raskaus oli mulle vaikea todella kovien liitoskipujen vuoksi. Jäin 4kk ennen laskettua aikaa sairaslomalle kun en voinut kävellä. Toivoisin että nyt saisin helpomman raskauden.

Muista lapsista ja niiden reaktiosta. Meidän 1v ei mielipidettään osaa ilmi tuoda, mutta miehen 6v poika on itse alkanut höpötellä että "mieti jos sun mahasta tulisi vielä yksi vauva". Ei olla siis puhuttu mitään toisesta vauvasta hänelle. Pikkuveljenkin tuleminen kerrottiin vasta rakenneultran jälkeen.

Tänään on ollut kunnon kivut, että vois olla se kaivattu ovulaatio sittenkin tänään. Mun shoppailut kaalimadostakin saapu sopivasti tänään niin saa miehenkin innostumaan helposti petipuuhiin
 
Gyne käynti takana ja hyvä mieli jäi :) Sain sen mielen rauhan mitä lähdin hakemaan :)
Gyne oli mukava ja asiallinen, tänään kp10 ultrassa näkyi limakalvo 10mm ja vasemmalla 15mm johto follikkeli.Kuulemma sopivat tähän kierron vaiheeseen. Arveli ovulaation olevan 2-3 päivän päästä.Mainitsi että on hyvin toimivat munasarjat :)Lähetteen sain verikokeisiin,mutta sanoi ettei hän näe niille tarvetta tässä tilanteessa .Samaa mieltä itsekin olen,etten lähde niihin verikokeisiin.

Ohjeeksi antoi että pitäisi olla "yrittämättä" ja harrastaa silloin seksiä kun tekee mieli.Sanoi kyllä ettei se ole helppoa "unohtaa" asiaa.

Sanoi myös, että tässä iässä normaalia että voi mennä se 2-vuotta ennen kuin raskaus alkaa.Toki tämän tiesinkin.Sanoi myös,että 42v on "takaraja" mitä suosittelee luomusti yrittää,sen jälkeen harvoin enää omilla munasoluilla raskautuu.

Nyt hyvin mielin eteenpäin ja koetan olla luopumatta toivosta:) Asiat oli niin kun pitääkin :)
 
Gyne käynti takana ja hyvä mieli jäi Sain sen mielen rauhan mitä lähdin hakemaan
Gyne oli mukava ja asiallinen, tänään kp10 ultrassa näkyi limakalvo 10mm ja vasemmalla 15mm johto follikkeli.Kuulemma sopivat tähän kierron vaiheeseen. Arveli ovulaation olevan 2-3 päivän päästä.Mainitsi että on hyvin toimivat munasarjat Lähetteen sain verikokeisiin,mutta sanoi ettei hän näe niille tarvetta tässä tilanteessa .Samaa mieltä itsekin olen,etten lähde niihin verikokeisiin.

Ohjeeksi antoi että pitäisi olla "yrittämättä" ja harrastaa silloin seksiä kun tekee mieli.Sanoi kyllä ettei se ole helppoa "unohtaa" asiaa.

Sanoi myös, että tässä iässä normaalia että voi mennä se 2-vuotta ennen kuin raskaus alkaa.Toki tämän tiesinkin.Sanoi myös,että 42v on "takaraja" mitä suosittelee luomusti yrittää,sen jälkeen harvoin enää omilla munasoluilla raskautuu.

Nyt hyvin mielin eteenpäin ja koetan olla luopumatta toivosta Asiat oli niin kun pitääkin
Tuo uutinen varmasti oli iso kevennys mielenrauhalle :)
 
  • Tykkää
Reactions: petronella09
Heips, onko joku käynyt ammattilaisen kanssa juttelemassa lapsettomuudesta ja/tai pitkästä yrityksestä? Mulla tuntuu että ajatukset kiertää vaan samaa kehää ja asiaa ei yhtään helpota että nuorempi siskoni on saamassa kesällä lapsen ja tänään paras ystäväni ilmoitti että heille tulossa lapsi loppu vuodesta, ekasta kierrosta tärpännyt molemmilla ja toinen vähä jopa taktikoinut että la menee loppuvuoteen.

Itse kun on tahkonnut tätä asiaa jo 1,5v PCOS:n kanssa, niin alkaa pikku hiljaa huumori loppumaan lähinnä se että mitä kautta tätä ammattilais apua lähtisi etsimään ja ootteko kokenut apua siitä?
Kiitos vastauksista jo etukäteen
Oletteko jo lapsettomuushoidoissa? Sieltä kautta on tarjolla keskusteluapua helposti.
Terveyskeskuksen kautta lähtisin, työterveyden tai opiskelijahuollon kautta mikäli lapsettomuushoidot eivät ole käynnissä vielä.

Olen käynyt ja käyttänyt terapiasta puoli vuotta tähän aiheeseen, ja samoihin joita mainitset viestissäsi.

Muista, että kateus ei ole syntiä ja sinulla on oikeus surra tilannettanne.

Itse käyn ennakkoon läpi lauseita ja kysymyksiä, joita raskaana olevalle esitän. Joudun feikkaamaan kiinnostunutta, vaikka sydän itkee verta oman tilanteen takia. Pyrin kuitenkin suhteiden vuoksi esittämään iloista ulos pöin, itkut itken sitten (aina) kotona.

Toivottavasti saat keskusteluapuja ja ympäriltäsi löytyy läheisiä joiden kanssa voit jakaa tunteitasi.
 
❤ V A U V A 2022 ❤

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

16.4.2021 Perjantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandra B, ya 10/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Skyela, 4/21, 2. lapsi
Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Skidi.........................kp 37/35-36
Alinna86.............kp 31/26
Scarletta...........kp 22/27-28
Wbä.......................kp 19/27
Sinisilmät...........kp 19/29
Töppönen.........kp 18/26
Kirjoh89...................kp 17/28
Keksi82...............kp 17/28
Hulda91...............kp 17/30
Krippis..........kp 17/25-28
Bubbu..............kp 16/28
*Tähtipölyä*............kp 16/30-33
Skyela....................kp 15/27
Iinanen..................kp 14/23-24
Sofialiina.............kp 14/23-24
Meemuli...............kp 12/35-43
Petronella09......kp 11/27
Toiveikas1992....kp 8/28
Suhveli....................kp 7/27
Irtokehys..............kp 5/28-32
Leonida................kp 1 /29

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Skidi............................dpo 15
Alinna86.................dpo 14
Scarletta...............dpo 8
Töppönen...........dpo 6
Krippis....................dpo 6
Wbä........................dpo 5
Sofialiina.............dpo 4
Iinanen................dpo 4
Kirjoh89.............dpo 4
Bubbu..................dpo 2

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Oletteko jo lapsettomuushoidoissa? Sieltä kautta on tarjolla keskusteluapua helposti.
Terveyskeskuksen kautta lähtisin, työterveyden tai opiskelijahuollon kautta mikäli lapsettomuushoidot eivät ole käynnissä vielä.

Olen käynyt ja käyttänyt terapiasta puoli vuotta tähän aiheeseen, ja samoihin joita mainitset viestissäsi.

Muista, että kateus ei ole syntiä ja sinulla on oikeus surra tilannettanne.

Itse käyn ennakkoon läpi lauseita ja kysymyksiä, joita raskaana olevalle esitän. Joudun feikkaamaan kiinnostunutta, vaikka sydän itkee verta oman tilanteen takia. Pyrin kuitenkin suhteiden vuoksi esittämään iloista ulos pöin, itkut itken sitten (aina) kotona.

Toivottavasti saat keskusteluapuja ja ympäriltäsi löytyy läheisiä joiden kanssa voit jakaa tunteitasi.
Minä muuten teen tuota samaa, eli pohdin etukäteen mitä sanon ja mitä voisin kysyä. Erityisesti tämä tärkeää itselle niissä tilanteissa, kun raskaana oleva ei tiedä meidän tilanteesta. Tai sitten kun lapsi on syntynyt, mietin mitä voisi kysyä ja sanoa niin, että antaa kiinnostuneen vaikutelman - mikä on totta - mutta että ei tulisi liian surullinen olo omasta tilanteesta. Tilateissa olen aika neutraali ja iloinenkin toisten puolesta. Yksin sitten itken omaa tilannetta. Mutta joskus se itku tulee ihan siinä tilanteessa, esim kun viimeinen siskoistani kertoi odottavansa esikoistaan. Minulla on nuorempia siskoja, ja kaikilla on jo lapsia. Mutta sekin itku tuli siitä, kun aloin kertomaan meidän tilanteesta, en ollut vielä siis puhunut heidän kanssaan asiasta.
 
Lämmön mittaajille kysymys: eli pitikö lämpöjen laskea oviksen lähestyessä? Ja sitten oviksen jälkeen nousta selvästi?
Aloitin nyt kierron alussa jälleen aamulämmön mittauksen, monena aamuna ollut jo peräkkäin 36,4.Mittaan suusta.

Ovistesteistä,onneksi on tuo digi, sillä tänään one stepin liuskan olisi voinut jo tulkita plussaksi mutta digi näytti vielä negaa.Uskoisin,että aika hyvin osuu ovulaatio gynen arvioon,flo ennustaa sen huomiselle.

Olen tässä nyt ehtinyt miettiä ja haluan jatkaa yrittämistä vielä sen lokakuun jälkeen,mitä ajattelin "takarajaksi" ellei aiemmin tärppää.kun silloin yritystä olisi vasta se 1,5v eli ei vielä edes sitä kahta vuotta.Parempi mennä kuukausi kerrallaan eikä luoda liian kovia paineita onnistumiseen :)

Ihanaa viikonloppua kaikille:) Kevät edistyy hyvää vauhtia ❤
 
Lämmön mittaajille kysymys: eli pitikö lämpöjen laskea oviksen lähestyessä? Ja sitten oviksen jälkeen nousta selvästi?
Aloitin nyt kierron alussa jälleen aamulämmön mittauksen, monena aamuna ollut jo peräkkäin 36,4.Mittaan suusta.

Ovistesteistä,onneksi on tuo digi, sillä tänään one stepin liuskan olisi voinut jo tulkita plussaksi mutta digi näytti vielä negaa.Uskoisin,että aika hyvin osuu ovulaatio gynen arvioon,flo ennustaa sen huomiselle.

Olen tässä nyt ehtinyt miettiä ja haluan jatkaa yrittämistä vielä sen lokakuun jälkeen,mitä ajattelin "takarajaksi" ellei aiemmin tärppää.kun silloin yritystä olisi vasta se 1,5v eli ei vielä edes sitä kahta vuotta.Parempi mennä kuukausi kerrallaan eikä luoda liian kovia paineita onnistumiseen

Ihanaa viikonloppua kaikille Kevät edistyy hyvää vauhtia
Joo ennen ovista lämmöt yleensä dippaa ja sitten nousee. Mulla itsellä nousee lämmöt ovulaation jälkeen vähän asteittain. Niin, että kolmantena päivä ovulaatiosta ne on saavuttaneet sen korkeimman lämmön jossa pysyy kierron loppupuolelle saakka.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Milloin se lämpö sitten lähtee laskuun oviksen jälkeen? Vai onko se kuukautisiin saakka koholla? En tiedä tarkemmin mutta oviksen jälkeen minulla ollut 37.3-37.6c (kainalosta). Mietin että jos tämä sitten tippuu kun kuukautiset alkaa.
 
Mulla joskus tippuu paria päivää aiemmin ja ihan viimeistään silloin kun vuoto alkaa.
 
Milloin se lämpö sitten lähtee laskuun oviksen jälkeen? Vai onko se kuukautisiin saakka koholla? En tiedä tarkemmin mutta oviksen jälkeen minulla ollut 37.3-37.6c (kainalosta). Mietin että jos tämä sitten tippuu kun kuukautiset alkaa.
Vaihtelee minulla, joskus tippuu esim 0.2 astetta jo pari pv ennen menkkojen alkua, joskus vielä eka vuotopäivänä siellä korkeammalla. En ole koskaan mitannut läpi kiertoa, että missä kohtaa laskee takaisin sinne 36.4 tasolle.
 
Petronella mahtavia uutisia!

Meillä myös 15-v teini ei ole kovin innoissaan ajatuksesta että perheeseen tulisi vauva. 10- vuotias sanoi ettei väliä, kunhan se on tyttö... :ROFLMAO:
Itse syön ainoastaan Foolihappolisää sekä d-vitskua. Kuparikierukan takia hb ollut matala, joten pari kk ottanut rautalisää satunnaisesti. Meillä olis kohta enää 1 kuukausi kierukan poistoon! Jännääääää. Kuparikierukka on ollut siitä kiva että tiedän että kk kierto on säännöllinen. Se kun ei vaikuta kiertoon.
Itse olen sairaanhoitaja.
Mukavaa viikonloppua!
 
vierailija
Oletteko jo lapsettomuushoidoissa? Sieltä kautta on tarjolla keskusteluapua helposti.
Terveyskeskuksen kautta lähtisin, työterveyden tai opiskelijahuollon kautta mikäli lapsettomuushoidot eivät ole käynnissä vielä.

Olen käynyt ja käyttänyt terapiasta puoli vuotta tähän aiheeseen, ja samoihin joita mainitset viestissäsi.

Muista, että kateus ei ole syntiä ja sinulla on oikeus surra tilannettanne.

Itse käyn ennakkoon läpi lauseita ja kysymyksiä, joita raskaana olevalle esitän. Joudun feikkaamaan kiinnostunutta, vaikka sydän itkee verta oman tilanteen takia. Pyrin kuitenkin suhteiden vuoksi esittämään iloista ulos pöin, itkut itken sitten (aina) kotona.

Toivottavasti saat keskusteluapuja ja ympäriltäsi löytyy läheisiä joiden kanssa voit jakaa tunteitasi.
Aloitettiin tutkimuksia kyllä julkisella, mutta jäivät nyt vähän vaiheeseen koska painoa pitäisi pudottaa, bmi noin 30 tällä hetkellä.
Työterveydestä tietty voisi kysyä!

Kiitos paljon vastauksista :)
Onneksi on ystäviä jotka ymmärtää tätä tilannetta ja voi puhua, mutta ammattilainen saisi ehkä ajatuksia enemmän uusille raiteille.

Tuo suhteiden ylläpito vaatii kyllä itseltäkin jonkun verran ponnisteluja ja valitettavasti välillä joutuu pakottamaan itseään olemaan kiinnostunut ja kyselemään..

Vaikeita asioita, välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia, yritän antaa luvan niille huonoillekin tunteille ja oloille. Eilen tuli kaksi raskaus ilmoitusta, toinen työkaverin ja toinen parhaan ystävän, niin oli aika raskasta.
Kiitos ja aurinkoista viikonloppua kaikille :)
 
@Alinna86 voi ei, harmi odotella jos ei plussaakaan testiin piirry :( minä käytin hoidoista jääneet letrot ja luget kyllä loppuun pari kk, ei kai tietenkään saisi.. Minulla kai synarela viivästyttää vuotoa, kunhan ei menisi hoitojen aikataulut uusiksi. Kerrankin kun toivoisi, että menkat alkaa.. tai no ainahan sitä toivoo tavallaan, että pääsisi nopeasti uuteen kiertoon, kun ei ole tärpännyt. Mutta nyt jotenkin erityisesti ärsyttää odotella ja pelottaakin välillä. Että mikä on vikana ja onnistuuko ivf-hoidoilla. Päänsärkyä ja itku tulee monta kertaa päivässä. Kai siis lääke vaikuttaa.
 
@Alinna86 voi ei, harmi odotella jos ei plussaakaan testiin piirry minä käytin hoidoista jääneet letrot ja luget kyllä loppuun pari kk, ei kai tietenkään saisi.. Minulla kai synarela viivästyttää vuotoa, kunhan ei menisi hoitojen aikataulut uusiksi. Kerrankin kun toivoisi, että menkat alkaa.. tai no ainahan sitä toivoo tavallaan, että pääsisi nopeasti uuteen kiertoon, kun ei ole tärpännyt. Mutta nyt jotenkin erityisesti ärsyttää odotella ja pelottaakin välillä. Että mikä on vikana ja onnistuuko ivf-hoidoilla. Päänsärkyä ja itku tulee monta kertaa päivässä. Kai siis lääke vaikuttaa.
Niinpä. Tämmönen "välivaihe" ja epätietoisuudessa keikkuminen on kyl ihan perseestä. Pahalta tuntuu nähdä noita nega testejäkin.
Tuntuu ettei pysty ajatteleekaan yhtään mitään muuta kun et milloin kierto alkaa tai miks ei ala jne. Niin turhauttavaa :(
Olisi kyllä harmi jos teillä aikataulut menee pieleen, varmasti odottaa että pääsisi ivf:n kaiken tämän odotuksen jälkeen...pidän peukkuja puolestasi❤
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
❤ V A U V A 2022 ❤

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

17.4.2021 Lauantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandra B, ya 10/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Skyela, 4/21, 2. lapsi
Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Skidi.........................kp 38/35-36
Alinna86.............kp 32/26
Scarletta...........kp 23/27-28
Wbä.......................kp 20/27
Sinisilmät...........kp 20/29
Töppönen.........kp 19/26
Kirjoh89...................kp 18/28
Keksi82...............kp 18/28
Hulda91...............kp 18/30
Krippis..........kp 18/25-28
Bubbu..............kp 17/28
*Tähtipölyä*............kp 17/30-33
Skyela....................kp 16/27
Iinanen..................kp 15/23-24
Sofialiina.............kp 15/23-24
Meemuli...............kp 13/35-43
Petronella09......kp 12/27
Toiveikas1992....kp 9/28
Suhveli....................kp 8/27
Irtokehys..............kp 6/28-32
Leonida................kp 2/29

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Skidi............................dpo 16
Alinna86.................dpo 15
Scarletta...............dpo 9
Töppönen...........dpo 7
Krippis....................dpo 7
Wbä........................dpo 6
Sofialiina.............dpo 5
Iinanen................dpo 5
Kirjoh89.............dpo 5
Bubbu..................dpo 1
Petronella09.....dpo -1

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni

Yhteistyössä