Haaveena vauva 2022

Mä tuun varovaisesti kurkkimaan tänne.. Taustaa: Mä oon 29v, mies 30v. Meillä on kolme rakasta lasta (5v, 3v ja 1v) ja lapsiluvun piti olla täysi, kunnes maaliskuussa neljäs vauva ilmoitti yllärinä tulostaan. Vauvaa odotettiin lopulta innolla ja ensiviikolla olisi ollut vihdoin ensimmäinen ultra, mutta joku jossain päätti toisin ja sain keskenmenon toissapäivänä rv 11+3. Keskenmeno oli mulle ensimmäinen ja kolmen hyvin menneen raskauden jälkeen todella järkyttävä kokemus.

Muutaman päivän lohduttoman itkemisen jälkeen mieli on maassa ja syli on tyhjä. Mut rikkoo ajatus siitä, että tämä suru ja tyhjyys jäisi viimeiseksi tunteeksi enkä saisi enää yhtään vauvaa ja onnellista lopputulosta. Samalla myös pelottaa keskenmenon mahdollisuus myös jatkossa, mutta vauvan kaipuu on kuitenkin suurempi.

Ei olla miehen kanssa päästy vielä kunnolla keskustelemaan tulevasta, en oo uskaltanut ottaa asiaa puheeksi kun pelkään, että häneltä tulee tiukasti kieltävä vastaus.
Pahoittelut ja voimia kovasti :cry:
Meillä 4 peräkkäistä km, enkä itsekään halua surun ja kaipuun jäävän viimeiseksi tunteeksi joten vielä jaksetaan yrittää.
Monta kertaa kyllä olin luovuttamassa...
Mies oli pitkään sitä mieltä että ei jaksa enään mutta sain ylipuhuttua, vaikka varmuutta ei ole mistään mutta toisaalta jos ei yritä ei voi ainakaan onnistua.
Tunteista puhuminen kannattaa ja kuitenkin tilastollisesti raskaudet päättyy synnytykseen niin olisi kamalaa jos seuraava onnistuisikin ja siinä sitten miettisin että oltiin jo melkein toivo menetetty ja luovutettu.
Ehkä miehesi tarvitsee aikaa, tsemppiä! ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: momof3 ja KirJoh89
Moikka taas! Olen ollut taka-alalla menneen kuukauden, mutta samalla koko ajan lukenut täällä kuulumisia. Halusin pitää ajatuksia erossa yrittämisestä, sillä muuten sitä mietti koko ajan eikä mistään muusta meinannut tulla mitään.

Nyt kuitenkin havahduin siihen, että menkkojen piti alkaa muttei kuulu. Tänään siis dpo 14. PMS-oireetkin loistavat poissaolollaan. Lämmöt on edelleen yli 37 astetta. Yleensä menkkoja edeltää tiputtelu, mutta sitäkään ei ole kuulunut eikä menkkakipuja.

Ootan silti vielä pari päivää ekaa testiä. Mulla on ennemmin pitkä kuin lyhyt kierto niin testaan kun mennään oman kierron äärirajoilla. Nyt on kp 30/30-31.
 
Mä tuun varovaisesti kurkkimaan tänne.. Taustaa: Mä oon 29v, mies 30v. Meillä on kolme rakasta lasta (5v, 3v ja 1v) ja lapsiluvun piti olla täysi, kunnes maaliskuussa neljäs vauva ilmoitti yllärinä tulostaan. Vauvaa odotettiin lopulta innolla ja ensiviikolla olisi ollut vihdoin ensimmäinen ultra, mutta joku jossain päätti toisin ja sain keskenmenon toissapäivänä rv 11+3. Keskenmeno oli mulle ensimmäinen ja kolmen hyvin menneen raskauden jälkeen todella järkyttävä kokemus.

Muutaman päivän lohduttoman itkemisen jälkeen mieli on maassa ja syli on tyhjä. Mut rikkoo ajatus siitä, että tämä suru ja tyhjyys jäisi viimeiseksi tunteeksi enkä saisi enää yhtään vauvaa ja onnellista lopputulosta. Samalla myös pelottaa keskenmenon mahdollisuus myös jatkossa, mutta vauvan kaipuu on kuitenkin suurempi.

Ei olla miehen kanssa päästy vielä kunnolla keskustelemaan tulevasta, en oo uskaltanut ottaa asiaa puheeksi kun pelkään, että häneltä tulee tiukasti kieltävä vastaus.
Voimia toipumiseen. <3 Toivottavasti miehesi vielä lämpenee ajatukselle yhdestä vauvasta. <3
 
  • Rakkaus
Reactions: momof3
Täällä tänään kp13 eli ensi viikolla mahdollisesti ovulaation bongailua ja yk4 pääsee täysillä vauhtiin. Päätin, että tän kierron jälkeen kokeilen ovulaatiotikkuja.
Aikaisemmin oli puhetta sukupuolitoiveista. Olen ollut jokseenkin varma, että ensimmäinen lapseni tulee olemaan poika (jos lapsi minulle suodaan). Miehellä on aijemmasta suhteesta poika, joten siinä mielessä tyttö olisi mukavaa vaihtelua (ja nimikin olisi tytölle valmiina).

Plussatuulia meille kaikille ❤
 
Täällä tänään kp13 eli ensi viikolla mahdollisesti ovulaation bongailua ja yk4 pääsee täysillä vauhtiin. Päätin, että tän kierron jälkeen kokeilen ovulaatiotikkuja.
Aikaisemmin oli puhetta sukupuolitoiveista. Olen ollut jokseenkin varma, että ensimmäinen lapseni tulee olemaan poika (jos lapsi minulle suodaan). Miehellä on aijemmasta suhteesta poika, joten siinä mielessä tyttö olisi mukavaa vaihtelua (ja nimikin olisi tytölle valmiina).

Plussatuulia meille kaikille
Täällä myös kp 13! Samassa veneessä siis :)
 
  • Tykkää
Reactions: Charrypie - 86
Omaa napaa tähän väliin
Nyt menossa siis kp 17/28
Kp 12 - Oli taas semmoset munasarja/kohtu vihlonnat jotka meni ohi suhteellisen nopeasti.
Kp 13 - Tahmeaa ja paksua kirkasta limaa, haluja + tallettelut
Kp 14 - Tahmeaa ja myös vetisempiä limoja, halut
Kp 15 - Tallettelut ja halut (sovelluksen oletettu ovis)
Kp 16 - Ei mitään
Kp 17 - Ärtyneisyyttä, ruokahimoja,halut ja alapäässä vihlontaa (liekö enteilee taas kunnon pms oireita)

Miehen kanssa sovittiin, että jos tästä kierrosta ei tärppää niin ensi kiertoon otetaan ovulaatiotestit ensimmäistä kertaa ikinä.
Koskaan en ole niitä käyttänyt niin ei tuosta oviksestakaan varmaa tietoa ole.
 
Olikos täällä terolutin käyttäjiä? :)
Vahvasti oon nyt niiden kannalla kun kierto on häiriintynyt edellisen kkm jälkeen, jossain luki että kannattaa aloittaa kp 15 ja siitä 10päivää eteenpäin :unsure:
Mietin et sais niillä vähän heräteltyä hormoonitoimintaa normaalimmaksi..
 
Jännää! Sinulla vissin muutama pvä vielä menkkoihin? Osaatko sanoa mikä dpo voisi olla?
Mulla on edelliset muutamat kierrot ollu nyt 24 päivää, nyt on 24/24. Lista näköjään hypännyt päivällä. Luulisin, että tänään olis dpo 12. Esikoisesta sain samoihin aikoihin jotakuinkin samanlaisia haamuja näihin aikoihin.

Ainoa oire on palelu, sama oli esikoisesta. Tuon iltatestin viiva on nyt kuivuttuaan tosi selkeä ja punertaakin, jopa mies näki sen :LOL:
 
Olikos täällä terolutin käyttäjiä?
Vahvasti oon nyt niiden kannalla kun kierto on häiriintynyt edellisen kkm jälkeen, jossain luki että kannattaa aloittaa kp 15 ja siitä 10päivää eteenpäin
Mietin et sais niillä vähän heräteltyä hormoonitoimintaa normaalimmaksi..
Mulla on ollut luteaalitukena.
Ohjeena +4pvä ovulaatioplussasta 10 päivän ajan, kolmesti päivässä.

Mikäli oot varmasti ovuloinu kp15 mennessä, niin sitten siitä päivästä voinee aloittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
KIRJOH89 voi ottaa pois piinailijoista ja laittaa kp 1 tälle päivää. Hoitokierron myötä kierto alkoi päivää normaalia aikaisemmin, ko 27/28.


Ei tullu meille ainakaan ensimmäisestä inseminaatiosta lasta. Nyt alkavassa kierrossa tehdään kohtuun polyypin poisto, niin tässä kierrossa ei varmaan ole edes mahdollisuutta vauvaan, eli seuraava mahdollisuus olis maalisvauva, mikäli hoidot onnistuisi.

Mukavaa kevättä ja tsemppiä meille kaikille lapsihaaveen kanssa eläjille ❤
 
V A U V A 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

26.4.2021 Maanantai

Nimiyritys aloitettumonesko lapsi

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1 yhteinen lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandra B, ya 10/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21 , 2. lapsi
Skyela, 4/21, 2. lapsi
Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi


★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi
Kiertopäivä

Heidisofia..........kp 29/29-32
Keksi82...............kp 27/28
Hulda91...............kp 27/30
Bubbu..............kp 26/28
*Tähtipölyä*............kp 26/30-33
Skyela....................kp 25/27
Sofialiina.............kp 24/23-24
Meemuli...............kp 22/35-43
Petronella09......kp 21/27
Toiveikas1992....kp 18/28
Suhveli....................kp 17/27
Irtokehys..............kp 15/28-32
Leonida................kp 11/29
Mansikka_maanantai...kp 11/30
Minttuni................kp 9/25
Alinna86.............kp 9/26
Mirksukka...........kp 7/28-30
Skidi..........................kp 6/35-36
Sinisilmät.............kp 6/29
Scarletta...........kp 4/28
Töppönen...........kp 3/26
Kirjoh89................kp 1/28
Krippis...................kp 1 /25-28
Wbä.......................kp 1/27
Iinanen................kp 1/23-24




★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Sofialiina.................dpo 14
Heidisofia................dpo 12
Bubbu.........................dpo 12
*Tähtipölyä*............dpo 9
Petronella09..........dpo 8
Meemuli.....................dpo 1


★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Keksi82
Haamun vahvistumista toivon @Skyela :lle! :love:

Menkat ei ole vielä alkaneet, mikä lienee ihan hyvä juttu. Vähän jo pelkäsin, että kierrot olisi lyhentyneet entisestään. Huomenna olisi dpo 15 (tai oikeasti vissiin dpo 14), joten jos huomenna ei näy mitään testissä, niin eiköhän homma ole taputeltu tältä kierrolta. Sovittiin puolison kanssa, että ensi kierrossa mennään joka toinen päivä -taktiikalla. Ovulaatiota kyllä seurailen myös. Meillä nyt arkisin vaatii pientä ekstramotivaatiota ryhtyä peiton heilutteluihin, kun puoliso on tällä hetkellä aika kuormittunut töiden takia. Toisaalta läheisyys myös laskee stressiä. :)
 
Mulle voi laittaa tälle päivää kp1 ja poistaa piinailijoista.
Vähän on mulla epäselvää, alkoiko uusi kierto laskennallisesti eilen vai tänään, mutta mennään tällä päivällä. Seuraava la on tietysti tarkistettu, ja sekin mahtuu vielä tammikuun puolelle, eli täällä toistamiseen mahdollisuus saada tammikuun vauva.

Viivalle vahvistusta @Skyela!
Tulipa kurjan paljon negoja tänä viikonloppuna, ihan muuta toivoin :(
 

Yhteistyössä