Haaveena vauva 2022

Minulla keväällä munasarjat näytti normaaleilta. Gynekologi oli kirjoittanut että munasarjat hyvin toiminnalliset.Tässä mietinkin kuinka äkkiä munasarjojen tilanne muuttuu?
Onko gynekologisi mitenkään kommentoinut niitä hiki puuskia?Oletko saanut niihin mistään apua?Itse yritän pitää makuuhuoneen viileänä ja nukkua vähemmillä vaatteilla.Kyllähän sitä sanotaan että niin kauan kun on kuukautiset niin on myös mahdollisuus raskaaksi tulla , mutta kyllä tämä niin epätoivoiselta tuntuu

Näistä julkkis odottajista vielä.Nämä viimeisimmät joilla ennestään pienet lapset niin tuskin ovat hoidoilla saaneet alkunsa. Omassakin tuttava porukassa useampi äiti joka saanut lapsen vielä + 40- vuotiaana .Uskoisin että hekin ilman hoitoja.

Olen katunut viime aikoina tosi paljon miksi ei voitu aloittaa tätä yrittämistä useampi vuosi aiemmin Silloin se ei vaan tuntunut ajankohtaiselta.

Tulen kertomaan tänne ultra kuulumiset.
Mulla hikipuuskat voi johtua myös korkeista verensokereista, tänäänkin yli 8 😞 mulla jo viime vuoden lopulla gyne sanoi että n 10% mahdollisuus enää raskautua ja tosiaan jo ensimmäinen ja kolmas lääkkeellisesti autettu joten ei ole tämä lääkehoito yllätys mutta enintään puoli vuotta antoi lääkäri nyt aikaa kokeilla lääkkeella, rajustihan se munasolu tuotanto laskee jo tällä iällä
 
Nuista hikipuuskista, minulla on ollut niitä lähes aina kuukautisten lähestyessä. Niistä tiesi heittää toiveet sen kierron suhteen kun alkoi yöhikoilu. Mutta niinpä vaan tuli niitä plussakierrossakin! Joten ei ne välttämättä vaihdevuosia enteile :)

T. Töppönen rv32 ❤
Kiitos tästä positiivisesta viestistä ❤

Voi kuinka ihanan pitkällä raskautesi jo on :) Pian siellä on jo vauva ❤❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Töppönen_
Minullakin on on hikoilua aina tietyssä vaiheesa kiertoa. Ei ole mistään muusta kielinyt siis kun normaalista hormonivaihtelusta. Joskus on hikisempää joskus ei.

Kövin tosiaan itse kuun alussa gynellä, ja munasarjat näyttivät oikeinkin hyviltä kuulema. Olisi mukava käy joka kuukausi oviksen tienoilla, jos rahasta ei olisi kyse :D
 
  • Tykkää
Reactions: Lemoni87
Hei olen syönyt femibionia vuoden, mutta olisiko joku muu folaattivalmiste yhtä hyvä? Tai parempi? Voisiko tuon kanssa syödä lisäksi jotain mamavitamiinia? Femibionissa ainakin on korkeampi määrä folaatteja mitä muissa joita meidän apteekissa oli tarjolla.
 
@Töppönen_ vau, miten pitkällä jo olet! Muistan kun olit vielä osa keskustelua. Paljon onnea ja tsemppiä loppurutistukseen 😍 palkinto odottaa!

Täällä kp4. Mieli vähän huono. Kauhea turvotus koko ajan ja naama kukkii. Onneksi urheilu pitää minut järjissäni ja ihana esikoinen. Joulukin on tulossa, olen ehdottoman jouluihminen. Töissäkin on kiva käydä. Eli ei asiat ole edes huonosti 😂 Tuntuu vaan välillä hurjalta, että enää 3-4kk aikaa raskautua jos meinaa saada lapsen vuoden 2022 aikana!
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

29.11.2021 maanantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Martta83............................kp 28/26-27
Liljah ....................................kp 28/26-27
Lemoni87...........................kp 27/28
Hellu_..........................…....kp 28/27-28
Keksi82................….............kp 27/28
Topukka……………..…..…....kp 26/30
Netta123..................…........kp 25/29
SandraB.............................kp 20/27
Toiveikas1992...................kp 19/24-31
Lili_86..................…...........kp 18/32-34
Lumihiutale_.....................kp 14/?
Sofiika.......................…........kp 12/30
Pöllöliini.........…..................kp 12/28-29
Selis....................…................kp 11/30
Sadepisaroita.......................kp 6/25-31
Suikku1................................kp 4/26-28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:★

Aniilorak...........................dpo 18
Keksi82…..........................dpo 13
Lemoni87.........................dpo 13
Liljah.................................dpo 9
Toiveikas1992........….......dpo 6
Daisy01.............................dpo 4
Lumihiutale_...................dpo 0
 
Tällä "ahdistaa" myös tuo ettei enää monta kuukautta mahdollista yrittää ensi vuoden vauvaa :(

Onko muilla kuivat limakalvot? Viime kierrossa iski ihan puskasta loppukierrossa :/ Tuokin kielii estrogeenin puutoksesta :( niinkun se hikoilu.Olen kokeillut ihan perusrasvaa ja jotain hoitavia öljyjä, pieni apu.Menkkojen aikana oli ok mutta nyt kp 5 taas kiusaa kuivuus..Pitäs jo päästä tallettelemaan mutta kun paikat hiertää :(

Ultra vasta illalla..aika kuluu hitaasti..
 
vierailija
Käy ostamassa pregcheck lähikaupasta
Aamulla tehty apteekista ostettu testi, selkeä positiivinen. Tein samalla kertaa myös onestep liuskan ja se näyttää edelleen haaleaa viivaa. Tiedoksi siis että onestep testit on surkeita!

Tsemppiä kaikille! Kiitos kun ootte aktiivisia täällä, vaikka ite en oo aiemmin kommentoinut niin päivittäin kävin lukemassa ketjua.
 
Tällä "ahdistaa" myös tuo ettei enää monta kuukautta mahdollista yrittää ensi vuoden vauvaa

Onko muilla kuivat limakalvot? Viime kierrossa iski ihan puskasta loppukierrossa :/ Tuokin kielii estrogeenin puutoksesta niinkun se hikoilu.Olen kokeillut ihan perusrasvaa ja jotain hoitavia öljyjä, pieni apu.Menkkojen aikana oli ok mutta nyt kp 5 taas kiusaa kuivuus..Pitäs jo päästä tallettelemaan mutta kun paikat hiertää

Ultra vasta illalla..aika kuluu hitaasti..
Oletko koittanut vagisan voiteita? Minulla yleensä on kuivuutta vajaa viikko ennen menkkoja. Mutta ei ihan kamalan häiritsevä. Vagisania joskus kokeilin joskus. Oli mielestäni "tehokas" :)
 
@Fazeriina82 sinuna pyytäisin myös follikkelivaiheen ts. alkukierron FSH-tason mittauksen. Antaa käsittääkseni parasta viitettä siitä, mikä on munasarjojen tilanne eli onko ne vaihdevuodet lähestymässä ja se voisi selittää sun raskautumisvaikeudet nyt, varsinkin kun sulla aiemmin raskaudet helposti alkaneet.

voimia jatkuviin raskausuutisiin. Tiedän tunteen…
 
  • Tykkää
Reactions: Lemoni87
Mulla olis tänään Kp 27/27-28, eilen ja toissapäivänä tehty onestepin liuska, negat. Ihan oireetonta on, mitä nyt tänään meni maha sekaisin, joka on joka kierrossa tullut päivää kahta ennen menkkoja. Toki nyt olis dp10, joten voihan tässä pieni toivo olla, mutta jotenkin en usko.

Tsemppiä @Fazeriina82 ultraan!
 
Minä tein huvin vuoksi testin tänään. Dpo:sta ei ole mitään tietoa, joten hankala on tietää milloin olis järkevää testailla. Kyllähän tässä kumminkin on jo kp 24/30, niin periaatteessa voisi varmaan jo näkyä. Pregcheckin taas tein, ja kyllä siellä jotain haamua näkyy. En vaan edellisen kierron ihan törkeän haamun jälkeen kyllä uskalla taaskaan iloita. Mutta tällä kertaa, poikkeuksena viime kerrasta, testiviivan toisessa päässä kyllä selkeästi oli punertavaa. Viimeksihän viiva oli melkolailla harmaa. Kyllähän se vähän toiveita jälleen kerran nostattaa, mutta saa nähdä. Pidättänyt olin max pari tuntia, joten teen aamulla sitten uuden testin.
 
Emila87
Täällä odotellaan menkkojen alkua, kp 29. Edelliset alkoi kp 30 että kohta pitäis tulla. Hankala tietää ihan tarkkaan kun kierukka poistettiin syyskuun alussa.. Kamala juiliminen alamahalla alkoi nyt töiden jälkeen.. Silti sitä huomaa ajattelevansa että jos ei huomenna tai ylihuomenna ala niin teen testin. Jos olisi kaapissa, niin olisin tehnyt jo.."varalta".. 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
@Lemoni87 testailitko vielä? Itse pohdin tässä pitäisikö vai odottaako kiltisti menkkoja. Samoilla päivillä kun mennään...
Uh, en kerinnyt ees testaamaan kun eilen alkoi päivän etuajoissa semmoiset tsunami-luokan menkat että🥴 Että kp2 täällä tänään.
Onko sulla mitään tuntemuksia? Testaatko? Ehkä mäkin varaan tsekkaus ajan gynelle kuten luin sun tehneen🤔
 

Yhteistyössä