Haaveena vauva 2022

Ok, ootko tehnyt nyt kuinka usein ovulaatiotestejä? Oon siis ihan aloittelija näissä asioissa mutta eikös sanota että ovulaatiotesti voisi näyttää raskauden jo hieman ennen raskaustestiä? Ja jos raskaustestit on herkkyudeltään 25, ja ovulaatio on ollut ehkä 18.pvä niin voisi olla vielä liian aikaista niissä näkyä, ehkä?


Muokkais. Tarkoitukseni ei ole tuottaa pahaa mielt√§ ja turhia toiveita, voihan olla ett√§ keho tarvitsee vaan aikaa k√§ynnisty√§kseen pillereiden j√§ljeen. √Ąl√§ heit√§ viel√∂ kirvest√§ kaivoon, mutta varaudu kaikkeen.
Et tuota ollenkaan pahaa mielt√§ etk√§ turhia toiveita. ‚̧

Olen tehnyt 1-3 ovulaatiotestiä päivässä oikeastaan heti tyhjennysvuodosta lähtien. Tämän kierron aikana on kolmessa kohtaa tummentunut ovistestit melkein plussaksi parin päivän ajan, mutta ei kuitenkaan ihan ja sitten on taas lähtenyt vaalenemaan.
Jatkan testailuja. ‚ėļ
 
Heipsan, täältä vihdoin uskaltaa liittyä joukkoon esikoista yrittävä! Olen hetken lueskellut kommentteja mutta nyt on pakko liittyä keskustelu seuraan!

Hormonikierukka poistettu lokakuun alussa, ja pari päivää sen jälkeen jotku superkuukautiset super nopeasti kolmessa päivässä joten niistäpä kai lasken nyt sitten. Vauva saa siis nyt tulla jos tulee. Mitään hajua ei ole kierrosta, kun kiertoa ei ole ollut kierukan takia mutta jospa se tästä!
Melko varma olen, että ovis on ollut kp14 ihan vain tuntemusten perusteella. Voisin siis liittyä piinailijoihin, perjantaina siis dpo6.

Onnea meille kaikille matkaan!
 
Viimeksi muokattu:
Mites se hormoniarvo joka varmisti onko ovista ollut saako sen helposti? Mietin jos soittaisi gynelle voisiko määrätä sen jotenkin tuntuu että pakko jotain tehdä ja nyt vapailla niin ajatukset pyörii vaan näissä
Puhti.fi kautta voit varaa ajan ilman lähetettä, progesteroni arvo. Otetaan n. Viikko oletetusta oviksesta..sivuilla vielä tarkemmat ohjeet :giggle:
Viimeksi kun otatin sen maksoi reilu 20e (y)
 
vierailija
En tiedä vaikuttaako Letrozol tulokseen, katsoin Puhti sivua ja sanottiin hormonin voivan vaikuttaa, onkohan tulos sitten luotettava ollenkaan
Letro ei ole keltarauhashormonia ja progesteronikoe otetaan n. Viikko ovulaation jälkeen.

Jos käyttää keltarauhashormonia(pl. Esim. Terolut, se ei näy),se vaikuttaa tulokseen.

MItä jos menisit vaan yksityiselle gynelle ja kysyt sieltä mitä kannattaa testata ja mitkä vaikuttaa tuloksiin?
 
vierailija
Esikoista toivoessa silloinen mies kävi simppatutkimuksessa eikä oltu yhteydessä mihinkään lapsettomuusklinikkaan, en vaan muista saiko testit Terveystalon kautta suoraan lääkäriltä vai miten mutta sieltä mäkin sain silloin clomit
Jossain sä oot kuitenkin käynyt kun letrot saanut? Sinne siis.
Clomeja ei enää myydä kuin erityisluvilla.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

28.10.2021 Torstai

Nimi ‚ėÖ yritys aloitettu ‚ėÖ monesko lapsi ‚ėÖ

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
+ Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili_, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )



‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

Nimi ‚ėÖ Kiertop√§iv√§ ‚ėÖ

Liljah....................................kp 34/26
Topukka…………………......kp 32/30
Guinevere......................kp 28/?
Petronella09...............kp 27/26
Suikku1............................kp 24/26-28
Martta83..........................kp 23/26-27
Iinanen..........................kp 20/23-24
Lemoni87......................kp 22/28
Hellu_.............................kp 21/27-28
Eimy.................................kp 21 / 30?
Netta123........................ kp 18/29
Chili_...................................kp 17/28
SandraB........................kp 15/27
Toiveikas1992.............kp 14/24-31
Lili_86............................kp 13/32-34
Mamtobe........................kp 6/28
Sadepisaroita................kp 4/25-31

‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

Piinailijat:

Petronella09...................dpo 14
Topukka.............................dpo 8
Martta83...........................dpo 7
Keksi82...............................dpo 6
Netta123............................dpo 5
Toiveikas1992..................dpo 2
Eimy....................................dpo 1
SandraB...........................dpo 0
 
  • Tykk√§√§
Reactions: SandraB ja Eimy
Päivitin tuon listan eka kertaa, toivottavasti kaikki meni oikein. :)

Tein jonkun apteekin testin tänä aamuna. Ei ollut ilmeisesti edes mikään sellainen, mikä näyttää tuloksen varhaisessa vaiheessa. Siinä ei kyllä näkynyt mitään merkkiäkään toisesta viivasta. :( No, nyt on tosiaan vasta dpo 8, niin jospa tuo ei vielä mitään tarkoita. Esikoisesta kun en ehtinyt "piinailla" ollenkaan, niin tämä tuntuu nyt jotenkin erityisen vaikealta odotella, että milloin tärppi käy. Heti alkaa maalailla piruja seinille, ja miettiä, että onko meissä jommassakummassa jotain vikaa yms. Vaikka tiedostan kyllä, että todellakaan aina ei mitään ongelmaa oo, ja mekin on ihan vasta yritys aloitettu. Tuntuu, että lähipiiriinkin niitä vauvoja vain putkahtelee jatkuvasti. Nyt meinaa lähteä laukalle kyllä nämä ajatukset. Viikonloppuna on onneksi taas muuta puuhaa, niin saa ajatuksia vähän tuuletettua (ehkä).

Muoks. Lisään vielä, että kävin itse gynellä joskus heinä-elokuussa muiden asioiden vuoksi, ja siellä vauvahaaveista mainitsin. Ultralla katsottiin sitten kohtu ja munasarjat, ja gyne meinas, että ei pitäis olla ongelmia raskautua. Mutta jotenkin tuo oviksen bongaaminen on silti haastavaa, ja sen myötä oikea-aikainen puuhailu, kun mulla on kierrot noin pitkiä ja vähän epäsäännöllisiä.
 
Veikkailen että mulla oiskin ehkä tänään vasta dpo 0, jotenkin sellainen olo, jomottaa koko alavatsaa.
Mies sanoi että häntä ei kyllä nyt enää huvita tallettelut (eilen kerroin hänelle että ovis taitaa olla käsillä).

Vaikka noi nykyiset tallettelut on kyllä ihan riittävät, silti sitä itse miettii, että pitäishän tässä nyt vielä kerran talletella! Mutta ehkei jaksa alkaa enää riitelemään asiasta, sain kuitenkin jo eilen tahtoni läpi puoliväkisin. :X3:

On tää kyllä ihan omanlaisensa taisto, raskauden yrittäminen!
 
  • Tykk√§√§
Reactions: KirJoh89
Täysin omaa napaa nyt nopeasti. Onpa jännä! En olisi bongannut vielä ovista pelkän liuskan perusteella mutta tein samalla CB:n ja sain hymynaaman. Liuska on Raskauskeijun Onestep. https://ibb.co/27qFhHQ

Edellinen tallettelu on maanantailta ja mietin eilen, että olisi hyvä ajankohta mutta ei vain ollut fiilistä. Ovikseen viittavia oireita alkoi jo olla. Nyt harmittaa. Tänään pitää jaksaa vaikka olisi mikä.

Palaan paremmalla ajalla muiden kommentteihinūüíĖ
 
  • Tykk√§√§
Reactions: Hepaliina
vierailija
Täysin omaa napaa nyt nopeasti. Onpa jännä! En olisi bongannut vielä ovista pelkän liuskan perusteella mutta tein samalla CB:n ja sain hymynaaman. Liuska on Raskauskeijun Onestep. https://ibb.co/27qFhHQ

Edellinen tallettelu on maanantailta ja mietin eilen, että olisi hyvä ajankohta mutta ei vain ollut fiilistä. Ovikseen viittavia oireita alkoi jo olla. Nyt harmittaa. Tänään pitää jaksaa vaikka olisi mikä.

Palaan paremmalla ajalla muiden kommentteihin
Tuo liuskakin on aika ominainen plussa kyseisellä testillä. Monesti jää haaleammaksi.
 
Täysin omaa napaa nyt nopeasti. Onpa jännä! En olisi bongannut vielä ovista pelkän liuskan perusteella mutta tein samalla CB:n ja sain hymynaaman. Liuska on Raskauskeijun Onestep. https://ibb.co/27qFhHQ

Edellinen tallettelu on maanantailta ja mietin eilen, että olisi hyvä ajankohta mutta ei vain ollut fiilistä. Ovikseen viittavia oireita alkoi jo olla. Nyt harmittaa. Tänään pitää jaksaa vaikka olisi mikä.

Palaan paremmalla ajalla muiden kommentteihin
No ohhoh! Pitää varmaan heittää menemään nuo omat samaiset testit ja tilata niitä Sofeja jos ne näyttäisi vähän paremmin. Jatkatko testaamista nyt vielä onestepeillä? Olisi mielenkiintoista nähdä että tummuuko tuosta vai oliko tuo nyt sitten se huipun näyttäminen tuolla testillä..
 
Kommentoin kerralla varmaan koko viikkoa.

Voimia @momtobe <3 Saa avautua!

@daisy01 Kysyit Terolutin käytöstä. Söin niitä ennen ensimmäistä raskautta mutta ei oikein ole muistikuvia. Womanlog-sovelluksen merkintöjen mukaan vuoto on ollut aika perus 4-5 päivää.

Oletko @M85 tehnyt jo raskaustestin? Tai onko tilanne selvinnyt muuten?

Tervetuloa joukkoon @Sofiika, @Lumikko86 ja @emarian21!

@Netta123 Pahoittelut keskenmenosta. Toivotaan teille plussatuulia! <3

Pahoittelut myös negat testanneille.

@KirJoh89 onpa ihania uutisia

@Liljah Varmaan teen testit mielenkiinnosta huomenna aamulla mutta tuskin testailen pidempään. Tekisi mieli heittää Onestepit menemään mutta kun nyt on CB:tä myös niin tikutan varmaan ensi kierrossakin näin, että ovistuntemusten aikaan tuplasti. Jos siis ei nyt heti tärppää.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

30.10.2021 Lauantai

Nimi ‚ėÖ yritys aloitettu ‚ėÖ monesko lapsi ‚ėÖ

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
+ Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili_, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )



‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

Nimi ‚ėÖ Kiertop√§iv√§ ‚ėÖ

Liljah....................................kp 35/26
Topukka…………………......kp 33/30
Guinevere......................kp 29/?
Suikku1............................kp 25/26-28
Martta83..........................kp 24/26-27
Lemoni87......................kp 23/28
Hellu_.............................kp 22/27-28
Eimy.................................kp 22 / 30?
Netta123........................ kp 19/29
Chili_...................................kp 18/28
SandraB........................kp 16/27
Toiveikas1992.............kp 15/24-31
Lili_86............................kp 14/32-34
Mamtobe........................kp 7/28
Sadepisaroita................kp 5/25-31

‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ‚ėÖ

Piinailijat:

Topukka.............................dpo 9
Martta83...........................dpo 8
Keksi82...............................dpo 7
Netta123............................dpo 6
Toiveikas1992..................dpo 3
Eimy....................................dpo 2
SandraB...........................dpo 1
 
Viimeksi muokattu:
Siis nyt ei ymmärrä, kp27 ja ovisplussa.. joko tulossa tosi pitkä kierto jopa omalla mittapuulla tai sit super lyhyt luteaali.. viime kierrossa ovisplussa kp21 eli myöhäinen sekin mutta siitä meni se 2vko kuukautisiin. Kuitenkin hyvä fiilis että jotain tapahtuu ja kierto etenee :)

@petronella09 kurja juttu, tsemppiä, toivotaan että hetken hengähdystauko auttaa <3
 
Onko kenelläkään tullut koskaan ovulaation yhteydessä verta? Jos on, niin missä vaiheessa suhteessa ovisplussaan testissä?

Minulla tosiaan tuli viikko sitten sunnuntaina veriviiruja valkovuodon mukana paperiin. Seuraavana päivänä ei tullut mitään mutta sitä seuraavana sitten ihan hailakan vaaleanpunaista valkovuotoa eikä sen jälkeen sitten mitään. Nyt kp 35/26 enkä ovulaatioita ole bongannut. Silloin viikonloppuna jolloin tuli se tippa verta, oli nuo hakvat ovistestit melkein yhtä tummat kun kontrolliviiva. Eli periatteessa se olisi voinut kai olla silloin. Haluja oli myös vähän enemmän mikä on pillereitten syönnin jälkeen taas ihan uutta. :D
 
@petronella09 Otatko miut my√∂s pois kiertolistalta? Oon kyll√§ lukenut p√§ivitt√§in mutten oo en√§√§ aikoihin jaksanut kirjoittaa. Turhaa oon listalla. Kyll√§ mie jatkossakin tuun t√§nne lukee mit√§ teille kuuluu ( ei kai osaa poissakaan olla, kun niin kauan on tullu t√§√§ll√§ k√§yty√§) ja toivottavasti plussia satelee viel√§ loppuvuodesta. ‚̧

Eilen ja tänään nega testattu, ja jotain tuhnua tuli jo pyyhdittäessä. Eka pregnyl ei siis tuottanut tulosta.

Oon jo alkanut sisäistää ajatusta, et meidän lapsiluku tulee jäämään yhteen. Ja muutaman kk päästä loppuu tämä yrittäminen. Pahalle se tuntuu, mutta niin se vaan on. Yritetty ollaan kuitenkin jo reilusti yli puolitoista vuotta. On kokeiltu lugesteron, letrozol ja nyt sit letrozol + pregnyl yhdistelmä. Joka kk oon saanut oviksen kiinni. Mut ei vaan tärppää.
Kai se oikeesti on tää ikä. Jotkut ne onnistuvat vielä näin vanhempanakin, mut en mie näköjään millään. :(
Oon yrittänyt ajatella et onhan kaikki niin paljon helpompaa yhden lapsen kanssa. Mut sydän särkyy ajatuksesta ettei tyttö saa koskaan sisarusta.
 
vierailija
Eilen ja tänään nega testattu, ja jotain tuhnua tuli jo pyyhdittäessä. Eka pregnyl ei siis tuottanut tulosta.

Oon jo alkanut sisäistää ajatusta, et meidän lapsiluku tulee jäämään yhteen. Ja muutaman kk päästä loppuu tämä yrittäminen. Pahalle se tuntuu, mutta niin se vaan on. Yritetty ollaan kuitenkin jo reilusti yli puolitoista vuotta. On kokeiltu lugesteron, letrozol ja nyt sit letrozol + pregnyl yhdistelmä. Joka kk oon saanut oviksen kiinni. Mut ei vaan tärppää.
Kai se oikeesti on tää ikä. Jotkut ne onnistuvat vielä näin vanhempanakin, mut en mie näköjään millään.
Oon yrittänyt ajatella et onhan kaikki niin paljon helpompaa yhden lapsen kanssa. Mut sydän särkyy ajatuksesta ettei tyttö saa koskaan sisarusta.
On muitakin vaihtoehtoja kuin vaan pregnyl, inssi, ivf? Onko ikä vielä alle 40, että pääsisitte julkiselle?

Tsemppi√§! √Ąl√§ luovuta viel√§ kun vaihtoehtoja on!
 
Ihan j√§√§t√§v√§ iskias kipu, t√§t√§ se on varmaan ollut koko viikon ja lis√§ksi pms oireet taas tulleet, mies on ihan syv√§lt√§ ūüėÜ ei lohduta yht√§√§n, tosin pit√§isi olla jo tiedossa mulla ett√§ se ei ole kovin empaattinen.
Vaihdoin flo appiinkin kierroksi 31 pv kun sitä nyt kolmisen kk ollut, aika pitkä kierto kyllä, maanantaina pitäisi alkaa uusi.

Voimia kaikille sit√§ tarvitseville ‚̧
 
On muitakin vaihtoehtoja kuin vaan pregnyl, inssi, ivf? Onko ikä vielä alle 40, että pääsisitte julkiselle?

Tsemppi√§! √Ąl√§ luovuta viel√§ kun vaihtoehtoja on!
Täytin 40v pari kk sitten. Ja on tosiaan päätetty, ettei muihin hoitoihin lähdetä. Jos ois pari vuotta nuorempi niin vois julkiselle hakeutua. Yksityisen hoitoihin ei ole oikein varaa.
Esikoinen tärppäs silloin (2018) nopeasti ja luomusti, siks tää nyt ihmetyttää miks ei nyt millään.
 

Yhteistyössä