Haaveena vauva 2020

Voi ompas jännää @Helmiina1978. :love: Toivotaan, että siellä viivat vahvistuu!

Täällä ei enää tissikipua ole. Pitihän se nega myös tänä aamuna testata. Kauhea harmitus ja ketutus, että miten tämä onkin näin vaikeaa. Ärsyttää tää kiertokin, kun ennen ollut niin kellontarkka, mutta heti kun alkoi yritys, nii kierrot alkaneet venyä. :( Alkais vaan nyt jo, niin pääsisi 5. yrityskierrokselle, jos se toden sanoisi.

Ihmeen paljon täällä muuten meitä, joilla jo pari aiempaa lasta ja ilmeisen helposti saaneet alkunsa, ja nyt kolmas antaa odotuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko täällä ketään joka kärsii kovista oviskivuista? Itellä on nyt kolmannen kerran peräkkäin (nyt yk 6) noin tunnin kestävät kivut ovulaatiopäivänä. Aluksi tuntuu pientä tärinäkipua toisen munasarjan kohdalta, sitten kipu ja paineen tunne kasvaa siinä kohdalla ja lopulta pitää maata sikiöasennossa kun kohtu "kramppaa" niin paljon. Eilen tuntui siltä, että koko peräsuoli tulee ulos. Oon miettinyt, että onko tää normaalia vai onko siinä joku syy miksi en raskaudu o_O:X3: PS. Tekisi mieli kirjoitella ja kommentoida enemmänkin täällä mutta vitsit muuten on kökköä ainakin puhelimella. Onko muilla ongelmia tänne kirjoittaessa?
Mulla just tommonen tunnin kestävä kipu aika monessa kierrossa. Pahin hetki menee paikallaan ollessa ja mielellään kippurassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaniljapulla
@Helmiina1978 wau, jännittävää :love:

@Hipppu minä kirjoitan puhelimella ja tämä sekoilee jatkuvasti :ROFLMAO: joutuu toisinaan muokkaamaan jo lähetettyjä tekstejä, kun hyppää mihin sattuu tekstit ja sanatkin kummilta näyttää.

Ja mulla on joissain kierroissa selkeästi ollut mahdollisen oviksen aikaan pari tuntia kestävät voimakkaat kivut. Toki tietoa ei ovulaatiosta ole, koska en ole saanut tikuilla kiinni ja kerran ultratessa näkyi, että ovuloimaton kierto. Nyt testailen tikuilla kaks kertaa päivässä ja sovellukset ennustaa huomiselle ovista, tikuissa vain haalea viiva, ei vahvistumista havaittavissa. Toki on ylipainoa ja kilpirauhasen vajaatoiminta, että voihan sitä olla jotain vikaa ja ovista ei tule edes. Mut tuntemuksien ja limojen perusteella luulen, että tässä vuodenkin aikana ovis olisi joissain kierroissa ollut. Katsoin että viimeiset kolme kiertoa ovat olleet sellaiset, että oireiden perusteella luulen ovuloineeni. Voikohan olla niin, että jotain alkaa tapahtumaan, mut ei kuitenkaan sit onnistu ovulaatio. No pitää odotella taas lääkärin aikaa ja kysellä näistä, että mille aletaan.
 
Voi miten ihanaa, jos tästä nyt saat oikeassa paikassa olevan plussan @Helmiina1978! Pidän kovasti peukkuja ja jään jännäilemään seuraavia testejä.

Me saatiin spermatutkimuksen tulokset. Tiheys ja määrä on normaalit, liikkuvuus on vähän alentunut. Vähän on myös siittiöiden toisiinsa takertumista, mutta siittiövasta-ainetesti oli negatiivinen. Eli ei tässä sentään ihan turhaan oo tahkottu. Onneksi ei sen huonompi tulos ollut, nyt voi lakata tätä asiaa miettimästä ja alkaa murehtia, että mitähän vikaa minussa on x). 3kk päästä sitten mun vuoro mennä ronkittavaksi kun tulee vuosi yritystä täyteen.

Mulla ei oo ovulaatiokipuja tai en ainakaan tunnista sellaisiksi mitään. Siksi pitääkin tikuttaa, että tiedän suunnilleen koska tapahtuu ja pystyn kierron pituutta ennustamaan.
 
Mulla on myös oviskipuja, mut ei kovin paikallista, ennemminkin niin että koko alavatsa ja alaselkä jotenkin epämääräisen kipeät ja ihan kuin vatsa turpoaisi niin että aiheuttaa kipua. Ulospäin ei siis turvota mut tunne on jotenkin samankaltainen. Mulla nuo tuntemukset kestää vaihdellen yhdestä tunnista useampaan tuntiin. Jos on esim. töissä niin joudun ottaa panadolia että saa oltua. Mäkin oon miettiny onko tää normaalia mut lääkärin mukaan on. Aukioolotutkimus myös tehty ja tutkimusten mukaan ovulaatio on ok. Ultratuissa kierroissa ovuloin joka kierrossa oikealta puolelta, yhdessä kierrossa oli oikean lisäksi myös vasemmalla samankokoinen munarakkula. Eli vaikka mul on useinkin monta munarakkulaa niin yleensä kaikki samalla, oikealla puolella.

Voi jännää @Helmiina1978 ja myös @Kasikuus (y) Toivottavasti molemmilla ois plussaa :love:
 
Mistä toi vaaleanpunainen vuoto voi johtua? Mulla myös on vuotanut sellaista tasaisen vasleanpunaista pari kertaa ja huolestuin pikkasen kun ei ennen ole tullut. Veri on verta, eikä tuo mun vuoto ollut edes laimean veren väristä, vaan lähinnä vispipuuroa.
Ehkä se on jotain todella vähäistä vuotoa sekoittuneena valkkariin/limaan tj? :D Vaaleenpunasta nestettä tihkutti kun vedet meni synnytystä ennen :D
 
Oi kuinka jännää @Helmiina1978 ! Kyllä siellä jotain jo näkyy:love:
Ja samoin @Kasikuus oireet kuulostaa lupaavalta(y)

@Snanniska joo meilläkin nyt kolmas odotuttaa, vaikka eihän nyt oo kun vasta yk4 meillä mut kuitenkin on mennyt jo puolet pidempään kun ekan kanssa ja ties kuinka kauan vielä menee.

Kävin tänään verikokeissa ja yht 8putkiloa otettiin. Vähän kyllä kauhistutti se määrä vaikken verikoetta pelkääkään. Ferritiini oli onneks myös mukana(y) aiemmin mietin, et olikohan sitä listalla.

Oon tässä lueskellut aikani kuluks esim kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja mietiskellyt et voisko mulla ollakin sellanen. Jotkut jutut täsmäis omaan tilanteeseen. Mutta ehkä parempi vaan ootella kaikkia tuloksia rauhassa.

Välillä kyllä harmittaa kaikki raskausuutiset tutuilta, meillä on nytkin kevään aikana tulossa kolme vauvaa työkavereille. Ja meillä on pieni työporukka, niin miten voi ollakin niin monta raskautta just samaan aikaan. Salaa ihailen vauvamahoja ja toivon, että saisin vielä kerran sen kokea:)
 
@Helmiina1978 oooo nyt on jännää! :love:
Ja @Kasikuus kuulostaa lupaavalta!

@Hipppu mulla on kovat oviskivut yleensä ja kestää pitkään.

On:
Kävin gynellä tänään. Oli ihan huippu lääkäri ja selitti kaiken selkeesti.
Mulla on oikeassa munasarjassa 5cm kysta ja endometrioosikohtu (nämä selittävät paineen tunteen, alavatsakivut ja kovat yhdyntäkivut). Vasemmassa munasarjassa näky kaksi munarakkulaa, joita lääkäri epäili puhkeavaksi lähipäivinä. :) Limakalvo oli hyvä. Sanoi, että jos 3kk ei vauvaa kuulu, niin pitää mennä taas ja katsotaan mitä sille kystalle tehdään. Nyt suositteli, että jättäisin ruokavaliosta pois sokerin ja gluteenin.
Jänniä uutisia, mut toisaalta oon nyt toiveikkaampi ja toivon, että voin jotenkin asiaan ite vaikuttaa (ruokavalio). Seksiä suositteli oviksen tietämillä 3-4 päivän välein. Kohta pääsen piinailemaan! (y)
 


Enhän mä saanut nukuttua melkein koko yönä. :love:

Ja digi näyttää 1-2. (y)(y)(y)
 
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

23.1.2020

Nimi ★ Kiertopäivä ★


HMami............................kp 80/28
Elllla...............................kp 80/30
Tingeli............................kp 67/34-36
Nenskuli..........................kp 65/ ?
tupsahus.........................kp 56/30
Mustikka89.....................kp 39/25
hemuliina90....................kp 39/28
Alina86............................kp 37/28
Persikka123....................kp 37/32
Napsunen.......................kp 31/28-35
niinaj91...........................kp 30/26-28
Snanniska.......................kp 30/28
taikinatonttu....................kp 30/28
Mirella92........................kp 26/34
Kasikuus........................kp 25/28-31
Kuumeilija23...................kp 25/25/27
Helmiina1978.................kp 24/28
Amadecasa....................kp 24/34-55
Hipposka........................kp 24/30
Unimaa...........................kp 24/27
Ninnanen........................kp 24/24-26
Korallikala......................kp 23/32
Masu90..........................kp 23/27-30
Nerthus..........................kp 22/28
Shibali............................kp 21/23-28
Ilona Eloisa.....................kp 20/xx
linneah........................... kp 20/26
Töppönen.......................kp 20/26-28
Karvakorvat....................kp 19/28
Haavejuttu......................kp 17/29
Lina87............................kp 17/28
Jjenn..............................kp 15/30-31
KukkaSosuli...................kp 13/33-65
Marrrsipaani...................kp 13/28
mimmi92.........................kp 12/30
Minttuni...........................kp 12/23-32
Mmohini..........................kp 10/32
Pampula3.......................kp 10/22-27
Keltasirkku-.................... kp 8/28-32
Ananas90.......................kp 6/25-26
piipaa93.........................kp 6/27-28
Lilmi89............................kp 6/28-30
Mandariinilohko...............kp 3/xx
Hypsy..............................kp 2/34
Koodikissa......................kp 2/24
Vauvameille....................kp 2/28-35

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


niinaj91..........................dpo 16-17
Mandariinilohko..............dpo 15
Mirella92.........................dpo 10
Ninnanen.......................dpo 10
Helmiina1978.................dpo 10
mincha...........................dpo 9
Nerthus..........................dpo 8
Korallikala......................dpo 5
Karvakorvat....................dpo 5
Amadecasa.....................dpo 4
Lina87............................dpo 3
Haavejuttu......................dpo 2
Pampula3.......................dpo 0

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Onnea @Helmiina1978!!

Mä en uskalla vielä testata :unsure: putoan taas korkealta ja kovaa. Mies on puhellut isompien kanssa, et olisko kiva yks pikkusisarus vielä ja nehän innostu, molemmat isommat toivoisivat tyttöä kuulemma. Jännä lasten lukumäärästä muuten, mä ite oon kaks lapsisesta perheestä ja aina tuntenut et meit oli liian vähän :( naapurissa oli 16 lasta (lestadiolaisperhe), isä on kymmenes lapsi (lestadiolaisperhe) ja äidin perheessä oli viis lasta. Serkkujen perheissä oli kaks lapsisia perheitä ja sit enintään seitsemän lasta. Kadehdin niitä lapsena, kun oli monta. Ei mulla kyllä koskaan ollu tarkkaa lukumäärää, et pakko saada niin monta. Miehen mielestä olis pärjätty ilman lapsiaki ;) mut mä nautin isosta perheestä ja ihana nähdä, ku sisarukset pitävät yhtä (ja tappelevat :ROFLMAO:)
 
Oikein paljon onnea @Helmiina1978 :love::barefoot::love:

@mincha Mäkään en uskalla testata :( Nyt vasta dpo11 ja tuntuu, et välillä on oireita ja sit taas välillä ei mitään :mad: Aika matelee, varsinkin kun yrittää pitää päänsä ainakin sinne tiistaihin asti, kunnes menkat päivän myöhässä. Ja mä tiedän, et tuun kans tässä kierrossa sit putoamaan ja lujaa :cry:

Lapset lähtee tänään isälleen ja tulee vasta ma, ni osaiskohan sitä ottaa "rennosti", eli siis käytännössä pitää itsensä kiireisenä ja unohtaa, et ees on vauva toiveissa :LOL:

Työkaverit eilen töissä moneen kertaan "mikä sua vaivaa? Me halutaan pikkumyy takas. Toi känkkäränkkä ei oo yhtään kiva" Asiakkaalle soitteli, et tääl on sit tulossa sellanen känkkäränkkä käymään, ni asiakas sano "pitäkää se menninkäinen siellä vaan, voi kokeilla huomenna uudestaan, jos se ois taas se päivänsäde" :ROFLMAO: Asiakkailla on mulle ihme lempinimiä aina :D Ihania ihmisiä kaikki ja meillä on vähän omanlaatuinen huumori :whistle:
Mieskin ihmetteli eilen, et mikä mua oikein vaivaa. No taidan olla vähän vaan yliväsynyt vi**upää :p
 
Kp 30/26-28, ja nega. Ihan älytöntä tää rahan tuhlaus noihin testeihin :LOL: Nyt odottelen kyllä viikon ja jos ei menkkoja näy niin sitten vasta testiä taas!:oops:
Onko kovinkaan yleistä, että ovulaatio siirtyis reilulla viikollakin?
 
  • Tykkää
Reactions: Kasikuus
Kp 30/26-28, ja nega. Ihan älytöntä tää rahan tuhlaus noihin testeihin :LOL: Nyt odottelen kyllä viikon ja jos ei menkkoja näy niin sitten vasta testiä taas!:oops:
Onko kovinkaan yleistä, että ovulaatio siirtyis reilulla viikollakin?
Harmi että negaa.
Mut oikeessa olet. Vaikka itsellä oli eilen tunne että nyt vois olla tärpännyt. Ostin sen takia 35e:lla testejä.  :eek::D
Ja ihan samaan tulokseen ois päässyt noilla rsfu:n tavallisilla testeillä. Mulla ainakin toimineet hyvin, ja näyttää ajoissa. Ja maksaako se 2 paketti, mitä? 2,70e?
 
@niinaj91 Mulla tismalleen sama tilanne: kp 30/28 ja puhdas nega. Onneksi tulin tänne lukaisemaan taas uusimmat viestit ja huomasin sun idean testata viikon päästä kun ite ajattelin epätoivoisena, että jospa kuitenkin lähtisi tänään ostamaan toisen merkin testejä (ja jätin @Helmiina1978 esimerkistä aamupissan tonne säästöön varmuudeksi :ROFLMAO:)... Ei tosin oo yhtään tärppiolo.. :ninja:
 

Yhteistyössä