Haaveena vauva 2020

Onnea @Aavikkokettu ja @Marilainen :love:

Harmi @Haavejuttu sinun testi, toivottavasti johtui vaan siitä että oli liian aikaista testata.

Kovasti tsemppiä @Hope91 ❤ On varmasti stressaava tilanne:(

@Mustikka89 mulla selkiytyi ovisoireet ensimmäisen raskauden jälkeen ja silloin esim kipuja ei voinut olla huomaamatta kun oli ja on vieläkin menkkakipujen tasoa. Ennen ekaa raskautta en tunnistanut ovista, ei ollut ainakaan vastaavia kipuja ja tikut oli pakko olla apuna. Nyt mulla ei ole tikkuja ollut käytössä enkä voi ihan varmasti sanoa millon ovis on (kipuja ennen, niiden aikana vai jälkeen?) mutta mulle riittää se, että tietää suunnilleen muutaman päivän tarkkuudella.

Ja siitä päästäänkin omaan napaan eli kp11 eikä minkäänlaisia ovistuntemuksia vielä. Toivon, että tämä flunssa vaan siirtää sitä eikä jäisi kokonaan tulematta:unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Mustikka89
@Mustikka89 luulen myös et ovistuntemukset on kovin yksilöllisiä ja tuntuu myös muuttuvan iän myötä. Oon alkanut tuntea oviksen vasta toisen raskauden jälkeen. Tai oikeastaan vasta nyt joitakin kuukausia tikutettuani oon tajunnut et ne kivut kierron puolivälin paikkeilla onkin aina olleet oviskipuja. Eli mul on oviksessa sellasta vatsan ja selän alueella olevaa epämäärästä kipua ja turvotusta. Välillä siihen joutuu ihan särkylääkettäkin ottamaan. Lääkärin mukaan seksin harrastaminen olis hyvä ajoittaa ennen noita kipuja, eli oviksen ollessa päällä on vähän myöhäistä jo. Eikä noiden kipujen aikana välttämättä oo enää kovin mukavaakaan harrastaa seksiä. Ovisplussa näkyy mulla vahvimpana juuri joitakin tunteja ennen noita kipuja. Eli mulla vahva ovisplussa testissä ja oviskivut osuu yleensä saman päivän puolelle. Mul on tasavahvat viivat testissä yleensä päivän ennen noita kipuja, ja sit tosi tumma, kontrolliviivaa selkeästi vahvempi viiva tulee just ennen ovista.

Mä menin ekat 6kk yrityksessä tikuttamatta, mut sitten otin ovistestit avuksi että auttaisi ajoitukseen, toki silti ei plussaa ole vielä näkynyt vaikka viimeiset 3 yk ajoitukset menneet hyvin.

@Nessu87 mullakaan ei ole ollu kunnon ovislimoja tämän 9-10 kk yrityksen aikana, vaikka vuosikausia niitä oli. Myöskään esikoisen raskauden kohdalla ei ollut mitään limoja eikä ovistuntemuksia ja silti silloin onnistui hyvin tulla raskaaksi. Eli ei näistä ota selvää o_O

Huomaan taas näköjään nyt oviksen jälkeen pyöriväni täällä palstalla enemmän vaikka niin piti rennosti ottaa... :rolleyes:
 
Mitä meinaatte, oisko raskaus mahdollinen jos seksiä oli kp8 ja kp11 illalla ovistesti oli ihan tosi lähellä plussaa? (n) Vai onko jo niin pitkä aika et mahikset on luokkaa 1%
Meillä oli tallettelut kp18(ke ilta) ja kp 21(la ilta) sain digiin hymynaaman. Tallettelut oli myös kp 22 illalla. Mut varhaisultran mukaan mitat vastasi siten, että tuollon kp21 on jo saanut alkunsa, joten sanoisin että mahikset on(y)

Itse sain one stepin herkkään dpo 10 aamulla ekan haamun.
 
no oho! Onpa siellä ollu sit hyvät simpat:rolleyes: Oispa täälläkin. Vähän jo tosiaan innostuin ku eilen pissatti niin kovin. Mutta tänään alkoi kutina ni eiköhän se ollu hiiva eikä vauva:LOL::LOL: mutta joo, ehkä pienesti voin kuitenkin jännitellä:)
 
Meillä oli tallettelut kp18(ke ilta) ja kp 21(la ilta) sain digiin hymynaaman. Tallettelut oli myös kp 22 illalla. Mut varhaisultran mukaan mitat vastasi siten, että tuollon kp21 on jo saanut alkunsa, joten sanoisin että mahikset on(y)

Itse sain one stepin herkkään dpo 10 aamulla ekan haamun.

no oho! Onpa siellä ollu sit hyvät simpat:rolleyes:Oispa täälläkin. Vähän jo tosiaan innostuin ku eilen pissatti niin kovin. Mutta tänään alkoi kutina ni eiköhän se ollu hiiva eikä vauva:LOL::LOL: mutta joo, ehkä pienesti voin kuitenkin jännitellä:)
 
Sori taas on: sain lähes ovis+ tikkuun kp11 ja juuri ennen kun testasin niin pikkareissa oli sellanen hieman sitkeä herneen kokoinen limaklöntti (sori). Ovis ei mulla aiheuta oikeastaan mitään oireita, mutta jostain olen lukenut jostain limatulpista niin voiko tuo olla sellainen? (n)
 
Nappi84
@Mirkkuli26 Limatulppahan kehittyy raskausaikana kohdunsuulle suojaamaan kohtua ulkoisilta bakteereilta. Olisko kuitenkin vaan ollut ovulaatio limaa? Vaikkei ennen olis ollut ovisoireita niin voihan ne yhtäkkiä tulla. Mulla vaan voimistuu mitä enemmän ikää tulee.
 
@Mustikka89 luulen myös et ovistuntemukset on kovin yksilöllisiä ja tuntuu myös muuttuvan iän myötä. Oon alkanut tuntea oviksen vasta toisen raskauden jälkeen. Tai oikeastaan vasta nyt joitakin kuukausia tikutettuani oon tajunnut et ne kivut kierron puolivälin paikkeilla onkin aina olleet oviskipuja. Eli mul on oviksessa sellasta vatsan ja selän alueella olevaa epämäärästä kipua ja turvotusta. Välillä siihen joutuu ihan särkylääkettäkin ottamaan. Lääkärin mukaan seksin harrastaminen olis hyvä ajoittaa ennen noita kipuja, eli oviksen ollessa päällä on vähän myöhäistä jo. Eikä noiden kipujen aikana välttämättä oo enää kovin mukavaakaan harrastaa seksiä. Ovisplussa näkyy mulla vahvimpana juuri joitakin tunteja ennen noita kipuja. Eli mulla vahva ovisplussa testissä ja oviskivut osuu yleensä saman päivän puolelle. Mul on tasavahvat viivat testissä yleensä päivän ennen noita kipuja, ja sit tosi tumma, kontrolliviivaa selkeästi vahvempi viiva tulee just ennen ovista.

Mä menin ekat 6kk yrityksessä tikuttamatta, mut sitten otin ovistestit avuksi että auttaisi ajoitukseen, toki silti ei plussaa ole vielä näkynyt vaikka viimeiset 3 yk ajoitukset menneet hyvin.

@Nessu87 mullakaan ei ole ollu kunnon ovislimoja tämän 9-10 kk yrityksen aikana, vaikka vuosikausia niitä oli. Myöskään esikoisen raskauden kohdalla ei ollut mitään limoja eikä ovistuntemuksia ja silti silloin onnistui hyvin tulla raskaaksi. Eli ei näistä ota selvää o_O

Huomaan taas näköjään nyt oviksen jälkeen pyöriväni täällä palstalla enemmän vaikka niin piti rennosti ottaa... :rolleyes:
Tämä! Eilen kun heräsin niin alaselkää ja vatsaa hiukan jyhmi. Mutta hymynaama oli päiviä sitten. Onpa ärsyttävää kun oireet ilmaantuvat silloin kun on jo myöhäistä. (n)
 
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

8.12.2019

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mape19........................ kp 88/25
Vauvameille...................kp xx/28-35
vauvahaaveilija2396......kp 36/28-30
HMami...........................kp 34/28
Elllla..............................kp 33/30
Jjenn.............................kp 32/30-31
Pikkuhaave....................kp 31/xx
Haavejuttu.....................kp 28/29
Amadecasa...................kp 27/34-55
Tiukuliina89.................. kp 26/31
hemuliina90...................kp 25/28
Marrrsipaani..................kp 24/28
Tingeli...........................kp 22/34-36
mimmi92........................kp 21/30
Masu90..........................kp 19/27-30
Nenskuli.........................kp 19/ ?
Keltasirkku.................... kp 18/28-32
Mustikka89....................kp 18/25
taikinatonttu...................kp 13/28
Unimaa..........................kp 12/27
Ananas90......................kp 11/25-28
Snanniska......................kp 11/28
nessu87.........................kp 10/28
tupsahus........................kp 10/30
Hipposka.......................kp 9/30
W.we..............................kp 9/25
Babyfever1....................kp 9/xx
Mirella92.......................kp 8/34
Helmiina1978................kp 7/29
Kasikuus.......................kp 6/28-31
Koodikissa.....................kp 6/24

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

pikkuhaave...................dpo 12
marrrsipaani.................dpo 12
Mirkkuli26.....................dpo 6
mimmi92.......................dpo 3
Mustikka89....................dpo 3

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Okei! Minkä irrotuspiikin sait?
Toivotaan nyt ovisplussaa ajallaan ja plussaa sitten testiinkin!
Mä löysin huomenna varmaan tilaamassa oman irrotuspiikin ja sit vielä sen toisen muniksia kypsyttävän kun on tilaustavaraa ja suurin osa tarvitsee sen niin tilaan nyt valmiiksi.
Kiitos ja tsemppiä piikitykseen ! (y)
En saanut vielä enempää tietoa siitä piikistä, kuin vain puhelimessa sanoi että se voidaan irroittaa, jos ei ovista kuulu o_O
Onkohan niillä sitten siellä felicitaksessa niitä ja laskuttavat myöhemmin :eek::oops:
 
Tämä! Eilen kun heräsin niin alaselkää ja vatsaa hiukan jyhmi. Mutta hymynaama oli päiviä sitten. Onpa ärsyttävää kun oireet ilmaantuvat silloin kun on jo myöhäistä. (n)
eli siis ovis tapahtunut ennen limoja? Aika jännä! Itse meinaan kyllä tikuttaa ennen ovista seuraavassa kierrossa, jos nyt ei tärppää, kun ei tästä ota selvää muuten että milloin tapahtuu :D.

Oli puhe limatulpasta, niin mun mielestä pieni ”limatulppa” voi tulla ennen ovista, tai niin ainakin väitetään täällä:
http://metku.net/~pesu/ovulaationtunnistaminen.php
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
toivottavasti sullakin viittaisi raskauteen:love: tulehan kertomaan testailun tulokset(y)!
Eilen en ehtinyt tänne raportoimaan, mutta tosiaan eilen aamulla testasin, ja negahan tuo oli. Toki oli vasta dpo 9-11, joten en nyt täysin vielä heitä kirvestä kaivoon... mutta mitään oireita ei tuota limaisuutta lukuun ottamatta ole edelleenkään,joten testailut saa kyllä jäädä sikseen. Teen sitten loppuviikosta jos ei torstaina menkkoja jostain syystä kuuluisi. (n)
 
Täällä myös tänään testattu nega :poop: Taidan jo valmistua siihen että tässäkään kierrossa ei tärpännyt :cry: Ärsyttää vielä se kun en tiedä ovulaation ajankohtaa ja menkat voi alkaa huomenna, tai sitten vaikka viikon päästä. Vv on edelleen runsasta, mielestäni ollut koko ajan joka on aika erikoista (n) Heittääkö tää mun kierto nyt ihan häränpyllyä, ties vaikka ovulaatio ei olisi vieläkään tapahtunut.
 
älä vielä heitä kirvestä kaivoon, runsas vv voi olla hyvä merkki, varsinki jos ei oo tyypillistä sulle :love:
 
Yhteistyössä