H-kierukan jälkeen raskaaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MRKSL
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MRKSL

Vieras
Minulta otettiin h-kierukka pois perjantaina ja alkoikin sitten aikamoinen vuoto..
Mietin tässä, että tunsin oviksen mielestäni juuri ennen poistamista, mutta kun nyt tulee vuotoa, niin mikököhän kiertopäivä nyt on..? Tarvii varmaan joko odottaa seuraavan kuukautiset tai sitten tikuttiin sitä ovista. Fiilikset ovat kyllä ihan kuin menkkojen aikana on, eli ärsytyskynnys matalalla.
Meillä siis haaveissa kolmas lapsi. Onkos kohtalotovereita?
Mahan pohjassa tuntuu jännitystä, ihanaa taas haaveilla raskaudesta!!!
 
Mulla poistettiin h-kierukka 2 viikkoa sitten. Ja alkoi aivan päätä huimaava vuoto joka on vasta nyt loppumassa. Jostakin luin että se ei olisi kuukautisvuoto vaan ns. tyhjennysvuoto?! Itsekin mietin miten kierto lähtee menemään.

Meillä ei nyt juuri lapsihaaveita kuitenkaan.
 
Itselläni poistettiin h-kierukka syyskuun alussa, jonka jälkeen alkoi ns. tyhjennys vuoto. Menkkoja ei loppuajasta kierukan kanssa mulla ollut, mutta niihin viittaavia tuntemuksia oli noin kerran kuussa. Ovis oli jotain neljä viikkoa kierukan poiston jälkeen, jonka siis tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni. Oviksen jälkeen vuoto tuli ihan normaalisti ja nyt odottelen, josko kierto tästä normalisoituu. Joten kierto asiaa en tarkemmin vielä osaa kommentoida.

Mulla on siis toka lapsi haaveissa ja ihanaa on kuvitella joku päivä tekevänsä taas plussatestin.
 
Kiitos kommenteista.. Ehkä tästä voisi alkaa kiertoa havainnoimaan, josko se sitten jatkuisi samaan tahtiin kuin kierukan kanssa, mutta tämä tyhjennysvuoto saisi jo loppua.. Mulla vuotoa ollut nyt 7 päivää ja näin parin vuoden tauon jälkeen menkat eivät tunnu yhtään sen kivemmilta kuin aiemminkaan! Järkyttävän runsasta on ja aion kyllä tulevaisuudessa ottaa kierukan jälleen (enkä koskaan olla ilman, että tätä Niagaraa ei enää tulisi!) Mutta sitä ennen haaveissa vielä yksi lapsi, toivottavasti pian..
Tosi paljon olen muuten nyt lukenut, että kierto pysyy aika samana kuin h- kierukan kanssa ja että aika helposti sitä sitten raskautuukin, jos niikseen on muutoin.


 

Yhteistyössä