Genitaali herpes

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Vauva 4 kk, muitakin lapsia, yli 10.v yhdessä ja minulla todetaan genitaali herpes, mies siis käynyt vieraissa mutta ei millään tunnusta. väittää että olen saanut sen yleisestä saunasta?:( Kauan tällänen tauti itää tai kestää puhjeta olisi kiva "kartoittaa" koka toi sika on hairahtanut? Olen turta en pysty ajattelemaa yhtään mitään, aivot lyö tyhjää, en tunne mitään?
 
Ei voi sanoa, koska sinulle on voinut tarttua vasta paljon myöhemmin. Periaatteessa voisi olla jopa mahdollista,että miehen sairaus olisi yli kymmenen vuoden takainen, mutta ei tietysti tässä tapauksessa, kun väittää sinun saaneen sen saunasta.
 
Ei se yleisestä saunasta ole. Muttei se ole automaattisesti niinkään että miehesi on sinua pettänyt.
No varmasti on, jos valehtelee tuollaista. Kukaan ei voi saunasta tarttumiseen uskoa muuten ellei ole jotenkin vajaa. Laita mies herpesvasta-ainetesteihin kuukauden parin päästä, kun niitä on kunnolla muodostunut, niin näkyy sitten onko hänellä se vai ei. Siitäkin voi päätellä jo jotakin, jos mies ei suostu menemään tai suuttuu.
 
[QUOTE="vieras";25196505]No varmasti on, jos valehtelee tuollaista. Kukaan ei voi saunasta tarttumiseen uskoa muuten ellei ole jotenkin vajaa. Laita mies herpesvasta-ainetesteihin kuukauden parin päästä, kun niitä on kunnolla muodostunut, niin näkyy sitten onko hänellä se vai ei. Siitäkin voi päätellä jo jotakin, jos mies ei suostu menemään tai suuttuu.[/QUOTE]

Ihmisillä on hyvin vähän oikeaa tietoa herpeksestä, joten ei välttämättä "tahalleen" valehtele.
Myös miehellä on voinut virus olla jo vaikka 15vuotta ennen kuin sen on tartuttanut puolisoon. Tai ihan yhtä lailla on herpes voinut tarttua naiseen jo 15vuotta sitten ja ollut täysin oireeton tähän päivään.
 
Jos miehesi on sinut tartuttanut, niin hän on saattanut saada tartunnan jo ennen teidän suhdettanne. Minä sain ensimmäisen kerran genitaaliherpesrakkuloita 16-vuotiaana, seuraavan kerran niitä tuli 31-vuotiaana. Eli tauti oli ei-aktiivinen 16 vuotta. Ja tänä aikana en sitä silloiseen poikaystävääni tai nykyiseen mieheeni tartuttanut, mutta ainahan on mahdollisuus että se saattaa tarttua, eli mieheni saattaisi saada minulta tartunnan vaikka huomenna. Herpeshän ainakin teoriassa tarttuu myös silloin kun se ei ole aktiivinen, tosin meillä ei ole näin käynyt.

Niin ja kun minä sain tartunnan, seurustelin ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja olimme toistemme ensimmäiset seksikumppanit. Hänellä ei tiettävästi ole koskaan ollut genitaaliherpestä, eli minulla on luultavasti HSV1, toisin sanoen huuliherpes, genitaalialueella (poikaystävällä oli huuliherpes. Varsinainen genitaaliherpes on muotoa HSV2).
 
Ihmisillä on hyvin vähän oikeaa tietoa herpeksestä, joten ei välttämättä "tahalleen" valehtele.
Myös miehellä on voinut virus olla jo vaikka 15vuotta ennen kuin sen on tartuttanut puolisoon. Tai ihan yhtä lailla on herpes voinut tarttua naiseen jo 15vuotta sitten ja ollut täysin oireeton tähän päivään.
Juuri näin. Mutta kaksplussalla palstaämmien kiveen kirjoitettu käytäntö on se että mies on aina syyllinen kaikkeen ja täältä saa aina vertaistukea miehen lynkkaamiseen ja pikatuomioiden jakamiseen asiassa kuin asiassa. Faktoilla ei ole mitään väliä, vain tunteilla, olettamuksilla ja aavistuksilla.
 
[QUOTE="vieras";25196456]Vauva 4 kk, muitakin lapsia, yli 10.v yhdessä ja minulla todetaan genitaali herpes, mies siis käynyt vieraissa mutta ei millään tunnusta. väittää että olen saanut sen yleisestä saunasta?:( Kauan tällänen tauti itää tai kestää puhjeta olisi kiva "kartoittaa" koka toi sika on hairahtanut? Olen turta en pysty ajattelemaa yhtään mitään, aivot lyö tyhjää, en tunne mitään?[/QUOTE]

HSV-1 virusta kantaa noin 85 % aikuisväestöstä, joista puolella on jossain elämänsä vaiheessa uusiutuva infektio. HSV-2 tyypin vasta-aineita on 25 % aikuisväestöstä.

Sitäpaitsi, ne voivat mennä helposti ristiin. Turhaa keuhkoamista. Itse olen kantanut 25 vuotta, silti puolisolleni ei ole tarttunut. Tai ainakaan ei ole aktivoitunut. Eli tartuntanne voi olla vaikka kuinka vanha.
 
Juuri näin. Mutta kaksplussalla palstaämmien kiveen kirjoitettu käytäntö on se että mies on aina syyllinen kaikkeen ja täältä saa aina vertaistukea miehen lynkkaamiseen ja pikatuomioiden jakamiseen asiassa kuin asiassa. Faktoilla ei ole mitään väliä, vain tunteilla, olettamuksilla ja aavistuksilla.
No ero on minusta joka tapauksessa paikallaan, jos mies luulee herpeksen tarttuvan saunasta.
 
Jos ap:lla on erittäin paha herpes, niin silloin todennäköisesti kyse ensi-infektiosta eli on sen saanut hiljattain. Voisi testata vielä mitä lajia on, ettei ole tarttunut vaan huuliherpes.
 
[QUOTE="vieras";25196626]No ero on minusta joka tapauksessa paikallaan, jos mies luulee herpeksen tarttuvan saunasta.[/QUOTE]No tällä palstallahan joku luuli että saunasta voi tulla raskaaksikin.
 
Miehellä on huuliherpes, mutta genitaali alueilla ei mitään, olisin kyllä huomannut, nyt ollut vähemmän seksiä kun vauva pieni niin huomasin pienen ruven miehen peniksessä, olisiko ollut herpes parantumis vaiheessa? Minulle tuli ekat oireet 2kk sitten luulin limakalvokuivuudeksi/hiivan aiheuttamiksi haavaumiksi muutama haavauma oli jotka katosivat, uusien haavaumien tullessa kävin tällä viikolla lääkärissä niin lääkäri totesi herpekseksi. :(
 
[QUOTE="aapee";25196683]Miehellä on huuliherpes, mutta genitaali alueilla ei mitään, olisin kyllä huomannut, nyt ollut vähemmän seksiä kun vauva pieni niin huomasin pienen ruven miehen peniksessä, olisiko ollut herpes parantumis vaiheessa? Minulle tuli ekat oireet 2kk sitten luulin limakalvokuivuudeksi/hiivan aiheuttamiksi haavaumiksi muutama haavauma oli jotka katosivat, uusien haavaumien tullessa kävin tällä viikolla lääkärissä niin lääkäri totesi herpekseksi. :([/QUOTE]
Kurja tilanne :(. Miehen reaktiosta voi minusta päätellä paljon eli miten suhtautui, oliko suuttunut vai ihmeissään vai mitä ja miten nytsuhtautuu. Viaton ei käyttäydy samoin kuin valehteleva. Jos on syyllinen, niin inhottavasti käyttäytyy paljastuttuaan.
 
[QUOTE="aapee";25196683]Miehellä on huuliherpes, mutta genitaali alueilla ei mitään, olisin kyllä huomannut, nyt ollut vähemmän seksiä kun vauva pieni niin huomasin pienen ruven miehen peniksessä, olisiko ollut herpes parantumis vaiheessa? Minulle tuli ekat oireet 2kk sitten luulin limakalvokuivuudeksi/hiivan aiheuttamiksi haavaumiksi muutama haavauma oli jotka katosivat, uusien haavaumien tullessa kävin tällä viikolla lääkärissä niin lääkäri totesi herpekseksi. :([/QUOTE]

Voiks se tarttua huulesta genitaaleihin, en pitäis mahdottomana...
Ja saunasta voi tulla raskaaksi jos harrastaa siellä suojaamatonta seksiä. Tai istuu ilman peflettiä.
 
[QUOTE="aapee";25196683]Miehellä on huuliherpes, mutta genitaali alueilla ei mitään, olisin kyllä huomannut, nyt ollut vähemmän seksiä kun vauva pieni niin huomasin pienen ruven miehen peniksessä, olisiko ollut herpes parantumis vaiheessa? Minulle tuli ekat oireet 2kk sitten luulin limakalvokuivuudeksi/hiivan aiheuttamiksi haavaumiksi muutama haavauma oli jotka katosivat, uusien haavaumien tullessa kävin tällä viikolla lääkärissä niin lääkäri totesi herpekseksi. :([/QUOTE]

Onhan se voinut tarttua suuseksin aikana ristiin molemmille.
 
[QUOTE="vieras";25196714]Voiks se tarttua huulesta genitaaleihin, en pitäis mahdottomana...
Ja saunasta voi tulla raskaaksi jos harrastaa siellä suojaamatonta seksiä. Tai istuu ilman peflettiä.[/QUOTE]
Mene pois.
 
Voi tarttua huulesta genitaalialueelle. Mulla on huuliherpes alapäässä. Suuseksissähän se voi tarttua. Ja myös oireettomassa vaiheessa.

Sä olet ap kyllä ihan törkeä jos syytät miestä tuon perusteella syrjähypystä.
 
[QUOTE="eee";25196730]Voi tarttua huulesta genitaalialueelle. Mulla on huuliherpes alapäässä. Suuseksissähän se voi tarttua. Ja myös oireettomassa vaiheessa.

Sä olet ap kyllä ihan törkeä jos syytät miestä tuon perusteella syrjähypystä.[/QUOTE]
No sen voi testillä tarkistaa.
 
[QUOTE="aapee";25196737]ei harrasteta suuseksiä.[/QUOTE]

No voi se tarttua myös esim. käden välityksellä, jos mies hipaisee herpeksen aktiivivaiheessa olevaa huultaan, saa käteensä viruksen ja sitten koskee vaikka sun alapäätäsi sillä samalla kädellä pesemättä sitä huolellisesti siinä välissä.
 
[QUOTE="eee";25196802]No voi se tarttua myös esim. käden välityksellä, jos mies hipaisee herpeksen aktiivivaiheessa olevaa huultaan, saa käteensä viruksen ja sitten koskee vaikka sun alapäätäsi sillä samalla kädellä pesemättä sitä huolellisesti siinä välissä.[/QUOTE]

Tai omia värkkejään, vaikka WC-käynnin yhteydessä. Itse en ainakaan muista aina varoa kaikkea mahdollista aktiivisuuden aikana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;25196952:
Ei sillä väliä. voihan mies tartuttaa herpeksen omasta huulestaankin alapäähänsä ja siitä suhun. Eikä sillä mitään väliä ole onko hsv1 vai 2 kun molemmat voi olla huulessa tai alapäässä. Ne voi myös tarttua suuhun tai pahimmillaan silmään.

Pahin paikka lienee aivoissa.
 

Yhteistyössä