Meillä ei ole xboxia, ei ole tarvetta sille. Wii ja PS2 ja PS3 löytyy. Tuo kakkonen saatiin kun sukulainen hankki kolmosen ja kolmen saatiin taas tosi halvalla television kylkiäisenä.
Meillä ei ole. Ei meistä kumpikaan (minä tai kumppani) ole ollut kiinnostunut pelaamaan. Ja lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät ole keksineet haluta.
Ei meilläkään ole, vihaan kaikkia epämääräisiä johtoläjiä. Pelikonsolit on just niitä. Teinit ostakoot omilla rahoillaan, jos kaipaavat jonain päivänä ja omaan huoneeseensa!
Ei löydy enää noista mitään vaikka kesän alussa oli vielä kaikki. Huomattiin siinä muuttoa tehdessä ettei mies ollut noilla pelannut enää pariin vuoteen joten tuntui turhalta raahata mukaan.
Miehen siskon kaksoset olivat sitten onnessaan kun saivat kaikki pelikonsolit kerralla ja pienituloinen yh-äiti muuttui kertaheitolla varakkaaksi.
Ei ole kun ei tule pelattua. Pelaan ehkä kerran kaksi vuodessa, jos joku kundeista pitää saunaillan jossa on vaikka GT6, ratti, polkimet ja penkki. Mutta ei sitä itsellä tulis hakattua mitään CODia illalla töiden jälkeen... ei se oli silloin teinipoikana, nyt karvan alta kolmikymppisenä ei ole siihen enää halua ja toisaalta aikaakaan.
Ei vielä ainakaan. Lapset 5 ja 3 v, pienempi pelaa kännykällä, isompi satunnaisesti netissä Legon pelejä tms. En osta ennen kuin itse pyytävät, ja silloin mietitään ensin paikka konsolille ja järkevät säännöt pelaamiselle. Wii on kyllä kiva mitä oon kavereilla kokeillut, ei siinä .