G: Ovatko kaikki synnytyksesi alkaneet "samalla tavalla"?

No siinähän se kysymys tulikin, eli useamman kerran synnyttäneet: onko kaikki synnytykset lähteneet käyntiin samalla tyylillä, siis suppareilla tai että olisi aina mennyt eka vedet?

Mulla on molemmista puhkaistu kalvot vasta salissa, joten voinkohan olettaa että ei tälläkään kertaa tarvitse vesien menoa odotella?

nimim. rv 39+0 :heart:
 
Kolme ekaa synnytystä alkoi aamuyöllä älyttömällä alaselkäsäryllä. Sitten supistukset alkoi tuntuun mahan puolella. Ja vedet meni sairaalassa kun kätilö puhkaisi kalvot. Neljäs synnytys taas alkoi niin, että aikaisin aamulla tuli ihan kamalan kamala supistus ja sitten lorahti vähän lapsivettä. Välittömästi alkoi säännölliset supistukset, välillä lirahteli vähän lapsivettä. Ja matkalla juuri ennen sairaalaa tuli loput lapsivedet kaikki kerrallaan, ja sen jälkeen välittömästi kamala tarve ponnistaa.

Sillain yllätyksenä tuo neljännen synnytyksen alku tuli. Kun odotin synnytyksen taas alkavan samalla tavalla kuin aiemmatkin. :D
 
Kaikki kolme eri "kaavalla"

Esikoisesta alko aamulla kotona vedet lirahteleen. Noin 5 tuntia siitä alkoi supistukset ja syntyi vasta iltapäivällä.

Kakkosesta alkoi supistukset heti voimakkaina. Vedet tuli "esihuoneessa" kätilön jaloille kun kokeili paljonko auki. Tyttö syntyi 56 min siitä kun supparit alko.

Kolmosesta epäsäännölliset supistukset alko noin 4,5 tuntia ennen synnytystä. Sairaalassa meinattiin osastolle laittaa (menin hyvissä ajoin edellisen nopeuden takia) kun oli niin vähän auki eikä 30 min käyrälle tullu yhtään kunnon supistusta. Peräruiskeen voimalla supistukset alkoivatkin tulla säännöllisesti, mutta kalvot piti puhkaista kun muuten ei kohdunsuun tilanne muuttunut.
 
Kaikki kolme tismalleen saman kaavan mukaan. Vaikka viimeinen oli suunniteltu sektio, kerkesi synnytys käynnistyä juuri edellisenä iltana. Mutta odotutti itseään leikkaukseen asti.
-> supistelu, kakkahätä, limatulppa. :)
 
eka synnytys alkoi suppareilla ja kalvot puhkaistiin salissa,toinen alkoi vesien menolla eli kyllä ne synnytykset voi erilailla lähteä käyntiin.
eka lapsi oli rt ja tämä toinen yllätysperätilassa eli onneksi huomasivat synnärillä asian ajoissa ja tehtiin sektio.
jännä juttu mutta viikko ennen kun synnytys käynnistyi mulla oli tunne että tää toinen synnytys alkaa vesien menolla :heart: ja niinhän siinä kävi
 
Kaikki kolme alkaneet supistuksilla. Kahdessa ekassa puhkaistiin kalvot laitoksella, kolmannen kohdalla vedet meni ammeeseen (laitoksella).

Ensimmäisestä kipeästä supistuksesta aikaa syntymään on mennyt:
1.: 20h, josta laitoksella 8h
2.: 11h, josta laitoksella 2,5h
3.: 10,5h, josta laitoksella 1h15min. Vesien menon jälkeen, kesti 20min syntymään.
 
Ensimmäinen alkoi supistuksilla ja kalvot puhkastiin vasta salissa 18 tunnin jälkeen...Tyttö tuli 4 tuntia myöhemmin...
Toisen kanssa meni vedet itelleen josta 9½ tuntia tytön syntymään..
Eka synnytys oli kun unelma..toinen alimmasta helvetistä :/
 
kaksi ekaa samalla kaavalla: supistukset alkaneetkotona - sairaalassa kalvot puhkaistu ja sit onkin tapahtunut vauhdilla loput.
Mutta kolmannesta menikin vedet yllättäen kotona ja kahden tunnin kuluttua oli nyytti jo kainalossa :heart:
 
Punaherukka
Ensimmäinen käynnistyi vesien tihuttelulla, josta meni 4h ennen kuin supistukset alkoi. Lapsi syntyi 3h ekan supistuksen jälkeen.
Toinen käynnityi suoraan supistelulla, kalvot puhkesivat vasta ponnistusvaiheessa. Lapsi syntyi 3h15min ekan supistuksen jälkeen.
 
kaikki on alkanu supistuksilla.esikoisen aikana vedet meni ku kätilö tutki paikat.
tokan ja kolmannella puhkaistiin kalvot.
jos neljättä joskus odotan niin en taida osata odottaa et vedet vois mennä kotona.
 

Yhteistyössä