G: Missä olet mielestäsi onnistunut?

Eli, hyvän mielen kyselynä: Minkä osan äitinä olemisessa olet hoitanut mielestäsi erityisen hyvin?

Itse olen iloinen ja tyytyväinen, kun olemme halanneet ja suukotelleet, leikkineet ja laulaneet, juuri niin, kuin haaveissani ajattelin joskus lapseni kanssa tekevän. Olen myös mielestäni ollut sopivan rento ja parisuhde on myös "hyvin hoidettu". Niin, matka äitinä on vasta alussa, lapsi on n. vuoden.

(Kääntöpuolena sitten toivoisin olevani johdonmukaisempi. Olen huono rutiinien luoja.)

 

Mä taas olen onnistunut niissä rutiinien luomisissa ja niistä kiinni pitämisissä. Ehkäpä syynä on se, että olen tosi järjestelmällinen ja pidän aikataulujen luomisesta. Ne auttavat jäsentämään arkea. Välillä tosin tuntuu, että pidän niistä aikatauluista kiinni vähän liiankin hyvin, eli yllätykset saavat elämän sekaisin, ainakin vähäksi aikaa.

 

Äitiys on vielä melko uusi asia, lapsi on 10kk. Olen ollut melko tarkkaan sellainen äiti, kuin kuvittelinkin olevani. Erityistä ylpeyttä tunnen siitä, että sain kestovaippailunkin sujumaan läheisten epäilyistä huolimatta.

 

Mä taas olen onnistunut niissä rutiinien luomisissa ja niistä kiinni pitämisissä. Ehkäpä syynä on se, että olen tosi järjestelmällinen ja pidän aikataulujen luomisesta. Ne auttavat jäsentämään arkea. Välillä tosin tuntuu, että pidän niistä aikatauluista kiinni vähän liiankin hyvin, eli yllätykset saavat elämän sekaisin, ainakin vähäksi aikaa.

Tämä on kuin mun suustani, joten eipä ole mitään lisättävää. Näin myös mulla siis! ;o)

 

Vauvani on vasta 4kk vanhana, mutta olen NIIN ylpeä itsestäni, kun olen tähän asti jaksanut imettää. Alku oli niin vaikeeta. Meinasin lopettaa noin 1000 kertaa. Ensin 3vk taistelin et löysin sopivan imetysasennon. Sit vielä imettiin tissit verellä, tuli rintatulehdus, pari tiehyetukosta, 100 tissiraivaria ja välillä kieltäydyttiin kokonaan tissistä!

 

Onhan sitä monessakin onnistunut äitinä josta voi olla ylpeä mutta eniten olen siitä että imetin yli vuoden!Meillä se sujui upeasti alusta alkaen.

 

Olen kasvattanut lapsiani antaen rajoja ja rakkautta, nyt huomaan vanhimmista teini-ikäisistä lapsistani "onnistuneeni" heidän kasvatuksessaan ja olen ylpeä heistä jokaisesta omana ihastuttavana yksilönään.
Matkalle on mahtunut kaikkea...vaikea eritellä

 

Onnistuin täysimettämään vauvaa puoli vuotiaaksi. Kestovaippailu on sujunut hyvin. Pidän kiinni rutiineista, minkä ansiosta lapsi on tyytyväinen ja nukkuu hyvin. Muutoksen huomaa heti, kun jotain poikkeavaa tapahtuu. Olen iloisesti yllättynyt, miten lempeä äiti olen ja nautin lapseni seurasta, vaikka luulin etukäteen olevani kova tiukkis. Rajoista pidän silti kiinni.

Olen lisäksi onnistunut tekemään mieheni vanhemmista onnelliset isovanhemmat. He ovat aivan sekaisin ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja iloitsevat kanssamme nyt toisen lapsenlapsensa odotuksesta. Samoin tein äitini onnelliseksi, kun hän sai ensimmäisen 'tyttöpuolisen' lapsenlapsen.

 

Osaan olla suorittamatta ja luotan äitiyteeni, siihen että olen siinä "luonnostaan" hyvä. En ole epävarma joka asiasta, vaan hommat sujuvat maalaisjärjellä. Olen saanut siirrettyä luottavaisen olon myös lapselleni. Hän on tasapainoinen ja sellainen perustyytyväinen. Tietysti joskus kinkkinenkin , mutta noin yleensä.

Hän on selvinnyt uusista tilanteista hienosti varmasti osaksi tämän luottavaisen olon vuoksi. Suhtaudun itse uteliaasti ja innokkaasti kaikkeen uuteen, myös se on varmaan tarttunut. Ja myös hymy, hymyilen itse paljon.

En maalaile uhkakuvia tai ole ylivarovainen joka asiassa. Sellaisen tulevaisuuteen, uusiin asioihin avoimesti ja luottavaisesti suhtautuvan mielen haluaisinkin siirtää lapsille. Sellaisen perustyytyväisyyden ja -onnellisuuden olotilan. Ettei aina haikailla jotain muuta tai kadehdita muita, vaan etsitään kivoja puolia siitä mitä itsellä on. Toivottavasti onnistun siinä..

(Itse olen äidiltäni saanut paljon edellämainituista, kiitos kaunis rakas äiti!)

 

Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että olen kaiken kaaoksen keskellä onnistunut säilymään ihan täysijärkisenä ja arjesta ollaan selvitty kiitettävästi.
Kaksospojat pian 1v.

 

Kiva gallup! Ja hauska vastaus Miugulta, sama tunne tulee täälläkin kun huushollissa on 2 vee ja 5 kk lapset.

Kaksivuotiaan kohdalla tunnen onnistuneeni ns. tapakasvatuksessa (jos nyt sellaisesta voi vielä puhua taaperon kohdalla), eli tyttö osaa sanoa kiitos, ole hyvä ja anteeksi, hän jakaa lelujaan ystävien kanssa jne. Hän on myös empaattinen, eli lohduttaa itkevää kaveria tai pikkuveljeä. Paljon on tietysti vanhempien matkimista, ja kyllähän meilläkin on "se on MUN!"-kausi meneillään, mutta koen että olemme myös kasvatuksella vaikuttaneet asiaan.

Olen myös ylpeä kaksikielisen tytön kielen (kielten) kehittymisestä, jota treenataan lukemalla ja puhumalla paljon. Tässäkin lapset tietty kehittyvät luonnostaan eri tavalla, mutta uskon että meillä vanhemmilla on ollut myönteinen vaikutus asiaan.

 

Sorry kun en voi paljastaa enempää, koska kiinnijäämisen riski on todella suuri. Varsinkin jos täällä olisi saman alan ihmisiä. Mutta olen onnistunut merkittävässä valtakunnallisessa aiheessa, joka on ollut suorastaan mullistava tieteellisessä mielessäkin.

Jään historian kirjoihin jopa, paitsi jos saavutukseni halutaan pimittää, koska tulen tiedeyhteisön ulkopuolelta. Tästä on jo viitteitä muuten, aika sisäänlämpiävää porukkaa nuo näyttävät olevan. Mutta olen ovelasti jo ennakkoon varmistanut sen että saavutukseni jäävät historiankirjoihin.

Ja vielä anteeksi tämä vaatimattomuuteni, mutta se johtuu vaan tästä umpirehellisyydestäni, pahoittelen

Mitä tekemistä tällä kertomallasi on vanhemmuuteen? Liittyykö aihe lasten kasvatukseen vai lastesi menestykseen. Vai onko sinulla ollenkaan lapsia.

 

Mitä tekemistä tällä kertomallasi on vanhemmuuteen? Liittyykö aihe lasten kasvatukseen vai lastesi menestykseen. Vai onko sinulla ollenkaan lapsia.

Oops now, ei sitten mitenkään

Erehdyin ketjusta, yleisellä osastollaoli joku vastaava liittyen hlökoht saavutuksiin aiemmin enkä kiinnittänyt huomiota kuin otsikkoon.

Pahoitteluni.

ps. Olen kyllä ollut mukana kun lastani synnytetään.