V
vieras
Vieras
Esim. siskon, parhaan ystävän tai muun hyvin läheisen ihmisen lapsen kummiksi? Onko siitä mielestänne "hyväksyttävää" loukkaantua?
V
vieras
Vieras
NO meillä ystäväpari loukkaantui, kun ei heitä pyydetty kummeiksi.. olivat pitkää tosi vaikeina aina kun tavattiin niitä.. Lopulta saivat humalapäissään asian sanottua ja saatiin asia selvitettyä..
A
ap
Vieras
H
hmm
Vieras
on hyväksyttävää loukkaantua. miksi jotkut tunteet eivät olisi hyväksyttyjä?
ja olen loukkaantunut.
ja olen loukkaantunut.
V
vieras
Vieras
En ole loukkaantunut, oikeastaan vain tyytyväinen ettei ole pyydetty. Emme mieheni kanssa kuulu kirkkoon, joten siksikin saamme olla aika hyvin rauhassa kummikyselyiltä. Sen sijaan olemme ehkä loukanneet yhtä sukulaisparia ja yhtä ystäväparia, koska emme pyytäneet heitä oman lapsemme siviilikummeiksi. Päätimme, että emme valitse lapsellemme kummeja laisinkaan. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan osoittanut olevansa loukkaantunut, mutta itse mielessäni olen ajatellut että ehkä odottivat tulevansa valituiksi. Ja tosiaan jos olisimme kummit halunneet, olisimme juuri nämä kyseiset pariskunnat ehdottomasti kyllä pyytäneet siihen tehtävään.
V
vieras
Vieras
Täytyy myöntää, että yhdelle ystäväpariskunnalle hetken olin vähän katkera, 4 lasta joille emme kelvanneet kenellekään kummeiksi ja nyt sitten kuuntelen kuinka kurjia kummeja lapsilla on... Ehkä on loppujenlopuksi hyvä, ettemme kelvanneet heidän lapsille kummeiksi =D Asiasta en ole keskustellut kenenkään kanssa mutta en usko sen vaikuttaneen mihinkään asiaan.
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Tarkoitin, että pitääkö joku sitä lapsellisena tai omituisena, jos siitä loukkaantuu? No, minä ainakin loukkaannun ja petyn (olen ehkä hieman vihainenkin), jos en pääse erään sukulaislapsen kummiksi.
Voin myöntää et olen, kerran. Ystäväni ei pyytänyt, kun poikaystävänsä ei mua kummiksi halunnut. Me kun ei tultu toimeen. Ja ku oltiin aina puhuttu, et kumpiki tulis sit oleen toisen lapsen kummi. Sittemmin ymmärsin eikä se oo mua haitannu enää vuosiin 
D
dsfdf
Vieras
En tunne ketään, joka olisi moisesta loukkaantunut. Itse en edes haluaisi enää yhdenkään lapsen kummiksi.
No voin ihan mustana tunnustaa, että kyllä. Kyseessä oli piiiiiiiiiiiitkäaikainen lapsuuden ystävä, paras kaveri, jonka kanssa oli "sovittu" jo ennen teini-ikää, että kummitellaan sit toistemme esikoislapsille. Mä perheellistyin ensin ja pidin kiinni sopimuksesta. Hän on meidän esikoisen kummi. Kun hän sit 10 vuotta myöhemmin perusti perheen, en "kelvannut" lapselle kummiksi. Todellista syytä en tiedä ("hyviä" selityksiä tuli kyllä, itse epäilen, että mies ei minusta tykkää, vaikka näennäisesti tulimmekin toimeen, oli mulle jotenkin mustis naisestaan :/ ), mutta kun asiasta mielipiteitä esitettiin, sain osakseni niin paljon syytöksiä ja panettelua (ihan jo muihinkin asioihin liittyen), että ystävyys loppui siihen. Sillon harmitti kovasti, nyt osaan jo ajatella, että ei aina voi voittaa.
(ja edelleenkin ihmettelen sitä, miten miehen löytäminen voi muuttaa ihmistä niin totaalisesti)
(ja edelleenkin ihmettelen sitä, miten miehen löytäminen voi muuttaa ihmistä niin totaalisesti)
V
viiras
Vieras
Kyllä loukkaannuin kun ystävättäreni ei pyytänyt lapsensa kummiksi minua vaan erään toisen vanhan tuttavansa, jonka kanssa on ollut paljon vähemmän tekemisissä nyt vuosien saatossa. Ja nimenomaan antanut minun ymmärtää että häntä ei edes kiinnosta olla ko. ihmisen kanssa tekemisissä ja että olen hänen ainoita lapsuudenystäviään jonka kanssa on ja haluaa olla tekemisissä.
No mun yks entinen ystävä loukkaantui. Mun mielestä se on lapsellista loukkaantua tommosesta.
Hänellä ei lapsia itsellä ja muutenkaan ei meidän mielipiteet kasvatusasioista kohdanneet. Piti vauvaa vähän niinkuin baby bornina.
Omituinen on muutenkin. Ei siis olla oltu sen jälkeen tekemisissä kun kuulivat, keitä me on kummeiksi pyydetty.
Hänellä ei lapsia itsellä ja muutenkaan ei meidän mielipiteet kasvatusasioista kohdanneet. Piti vauvaa vähän niinkuin baby bornina.
Omituinen on muutenkin. Ei siis olla oltu sen jälkeen tekemisissä kun kuulivat, keitä me on kummeiksi pyydetty.
E
Emma
Vieras
Ei oo totta, mietin tänään, että kirjoitan tämän kysymyksen tänne, koska itse just taistelen asian kanssa. Tiedän, että on lapsellista loukkaantua, mutta ei se auta, jos tunne on se. Mulla on kaksi läheistä ystävää, joiden luulin pyytävän kummiksi eikä kumpikaan sitten pyytänyt. Olen ollut jostain syystä tosi pettynyt. Kummiksi pyytäminen on mulle merkki, että kyseistä henkilöä pidetään tärkeänä ja hänet halutaan "sitoa" kumminsiteellä lapseen ja perheeseen. Mulla ei ole itsellä lapsia, joten siksi kummilapset olisivat tosi lähellä sydäntä.
N
narikka83
Vieras
ehkä hieman, ystävä priskunta on kuopuksen kummeja, "sovittiin" että olhaan heinän kuopukselle kans kummeja. lapsilla ikäero 3kk ja ei ole tullu kutsu ristiäisiin... heijän lapsi on kuiten jo 5kk
K
Keittiönoita
Vieras
Unohda toi. Mä pyysin aikoinaan tyttäreni sylikummiksi ystävän, jonka luulin kuuluvan mun elämään hautaani asti. Kilin kellit. Onneksi valitsin lapseni kummeiksi kaksi muutakin ihmistä. Ihmistä, joista toinen on jaksanut ihan hyvin ja toinen esimerkillisesti olla kummilapsensa elämässä mukana. Kaikki nämä 23 vuotta.Alkuperäinen kirjoittaja Emma:
Kuopuksen kummit on valittu isänsä toiveiden mukaan. Paras kaveri ja sisko. Eipä ole näiden kohta 18 vuoden aikana näitä kummeja juuri näkynyt. Exän sisko sentään ilmestyi kuopuksen rippijuhliin, kummisedästä ei ole kuulunut mitään 16 vuoteen.
V
