G: kuinka moni on edes joskus miettinyt itsemurhaa?

Mä olen, opiskeluaikana koulukiusausken yhteydessä sekä masennuksen aikana. Masennuksen aikana ajatukset päivittäisiä

 

:wave:

Monet kerrat ikävuosina 13-19. Ja muutaman kerran silloin yritinkin.

 

joskus heikkona hetkena kanssa masennuksen yhteydessä mutta se meni onneksi ohi nopsaan.

 

Olen miettinyt paljon ja yrittänytkin,unilääkkeillä...

 

Monesti joskus..

 

Jep. Uskon, että suurimalla osalla ihmisiä se käy jollakin tapaa mielessä, jossain elämänvaiheessa.

 

En edes jaksa laskea, kuinka monta kertaa.

 

Kai se kaikilla joskus edes on mielessä käynyt , eri asia sitten kuinka vakavasti tuollaista harkitsee.

 

Nuorena ajatuksia oli usein, pahimmat vuodet 11-13 ja 16-19. En koskaan sanonut kenellekään vaikka oli aikoja kun ajatus oli koko ajan mielessä. N. 22-v tajusin/päätin etten koskaan tee sitä, elämässä on aina kuitenkin parempia aikoja välillä.

 

tänään viimeksi suunnittelin

 

Olen ajatellut itsemurhaa kyllä asiana, mutta en varsinaisesti omalle kohdalle. Olen ajatellut asiaa silloin, kun joku omaa elämääni sivuava ihminen on sen tehnyt tai yrittänyt tehdä. Olen ajatellut, että pystyisinkö itse siihen ja missä tilanteessa se olisi houkuttava ajatus.

 

Yritin kesällä ennen kuudennelle luokalle menoa. Jäi viimeiseksi kerraksi. Kasvatti luottamaan siihen että asiat järjestyy, mutta toivon että olisin keksinyt jonkun muun tavan purkaa pahaa oloani. Syitä oli mm. koulukiusaus.

 

Kuulostipa hullulta, ihan kuin viime kesänä olisin yrittänyt...siis kesällä monta vuotta sitten.

 

Olen ajatellut itsemurhaa kyllä asiana, mutta en varsinaisesti omalle kohdalle. Olen ajatellut asiaa silloin, kun joku omaa elämääni sivuava ihminen on sen tehnyt tai yrittänyt tehdä. Olen ajatellut, että pystyisinkö itse siihen ja missä tilanteessa se olisi houkuttava ajatus.

Mä olen kokenut sen houkuttelevuuden elämässäni monen monta kertaa. Eikä tästä niin kovi nmontaa vuotta ole, kun viimeksi. Niin kaunis, kirkas ja houkutteleva vaihtoehto kuin niissä tilanteissa oma kuolema olisikin ollut, mulla aina - onneksi - on tajunnassani pysyneet nuo kaksi ihmistä. Ne kaksi, jotka eivät pyytäneet syntyä tähän maailmaan, mutta joiden syntymistä MINÄ halusin. Monesta suosta olen noussut, lietettä naamallani, mutta noussut silti, vain ja ainoastaan siksi, että en ikinä enkä koskaan voisi tehdä omille lapsilleni sellaista. Elän siis, vaikka päätäni viipalaiksi sahattaisiin.

 

Ensimmäisiä kertoja ala-asteiässä. Nyt jo monta vuotta päivittäin monta kertaa.

 

oon miettinyt ja oon yrittänyt pari kertaa, mut onneksi asiat on nyt paremmin =)

 

Olen miettinyt montakin kertaa ja luvannut itselleni että kun en enää jaksa saan antaa periksi. Sen tiedän että jos lapsilleni tapahtuisi jotain niin tappaisin itseni välittömästi koska silloin minulla ei olisi enää mitään syytä elää.

 

Minä ja syynä koulukiusaaminen. Oli niin paska lapsuus, että masensi pitkään, enkä ole vieläkään päässyt kunnolla yli ja itsetunto on heikko vielä.

 

No en, mutta elin mä lähes vuoden niin, etten olisi pahastunut vaikka olisin aamulla jättänyt heräämättä.

 

minä.

 

Monesti

 

Tänäänkin ajatuksissa........
Mutta "onneksi" on se pieni koululainen joka luottaa äitiinsä vielä,vaikka kaikki näyttää niin synkältä lähitulevaisuudessa. Se perkeleen raha joka tätä maailmaa pyörittää,Töitä en kykene tekemään vielä moneen kuukauteen.Leikkaus tehtiin jo,mutta paraneminen kestää vielä kuukasia-miten pitkään ei tiedä kukaan...
Töihin jos kykenisin ei olisi mitään hätää...

 

Olen aina halveksinut itsarin tekijöitä. Anteeksi.

 

minä :'( mull oli synn.jälk.masennus ja vieläkin on mut yritän kestä vauvan takia kun haluan imettä lasta :ashamed: :snotty: :x

 

Ekalla luokalla yritin ensimmäisen (heikon muistini mukaan) kerran...
Siinäpähän Kuuskakskutonen halveksit. 6-7 vanhaa lasta joka ei keksi muuta ratkaisua..
Minä löydän kyllä muita kohteita halveksunnalleni kuin ihmisen joka on ajettu/ajautunut umpikujaan.