G: kuinka kauan meni ennen tärppiä?

  • Viestiketjun aloittaja kuumeilija
  • Ensimmäinen viesti
Olikohan se nyt 4. vai 5. kierto, mistä tärppäsi. Tämä kuitenkin meni kesken helmikuussa 2007. Km:n jälkeen toisesta kierrosta tärppäsi uudelleen, nyt mennään rv 10 ja toivotaan, että vauva pysyy mukana loppuun asti!
 
Pillereiden lopettamisesta (merkkiä en kyllä muista) meni aika tarkkaan 2 vuotta ennenkuin esikoinen ilmoitti itsestään. Lapsettomuustutkimuksissa käytiin ja lopulta tärppäsi Terolut+Clomifen-hoidolla, joita ehdin syödä muistaaksen 3 kk.

Nyt raskaana toisen kerran ja tämä ihan puhdas onnellinen vahinko. Kondomi meni rikki. En kyllä kuvitellut, että voisin näin helposti tulla raskaaksi, ainakaan vahingossa.
 
heinäpallo

Te kaikki joilla on raskaus alkanut noin helposti, toivottavasti tiedätte kuin onnellisessa asemassa olette!

Täällä odotuksen odotusta kesti kaiken kaikkiaan 4 VUOTTA!! Ja sitten tapahtui ihme myös meidän perheessä. Eli Tuohon 4 vuoden lisäksi tämä 9kk päälle. Nyt rv 30 menossa, eikä meinaa edelleenkään tajuta, että MEILLE on tulossa VAUVA!! Vaikka pieni potkii ja kääntyilee vatsassa, ei meinaa uskoa tätä todeksi. Kaiken kaikkiaan raskaustestejä sitten tein joulukuun aikana 5 kpl, kun en meinannu uskoa asiaa ollenkaan. Kuulostin tosi hölmöltä kertoessani uutisesta, että olisin muka raskaana. Vaikka en itsekkään asiaa uskonut!


Semmasta meille.. :heart:
 
alkup
Kiitos vastauksistanne!! :flower:

Sitä kun kuvittelee että "kaikilla muilla tärppää heti".. Niin kiva lukea niitäkin että on yritetty hetki kauemmin mutta plussa saatu kuitenkin..! :heart:

Meidän perheessä ku muut on plussannu vahingossa tai viimeistään toisesta kierrosta on niin masentunu välillä.. ite syön nyt clomeja, metuja ja teroja toista kiertoa.. jospa se siitä! :)

Onnea teille kaikille jo raskautuneille! Nauttikaa! Kaikista vaivoista.. ;)
 
Lissu83
Meillä tärppäs heti, kun asiasta päätettiin. Yks ainoa kerta ja siitä tulin raskaaks. Olin sillo vielä töissä toisella paikkakunnalla ja nähtiin miehen kans harvoin. Itekin ajattelin et siihen voi mennä vaikka kuinka kauan. En olis uskonu, et noin nopeesti tapahtuu. =)
 
Onnelliset odottajat
Meillä meni lähes vuosi, n. 11kk. Tutkimuksissakin jo ehdittiin käydä ja todeta "lapsettomiksi". Avusteisin menetelmin sitten tärppäsi ekasta yritys kierrosta :heart:

Ei sitä tarvii odottaa sitä vuottakaan, jotta voi hakeutua tutkimuksiin, ainakin jos on syitä, esim. normaalia pidempi/lyhyempi kuukautiskierto, joku perussairaus ym. ym.

Tuska oli kova, kun vauvaa ei kuulunut heti, ja se odottamisen odottaminen kamalaa :'(
Mutta ilo, kun vihdoin tärppäsi, sitäkin suurempi. Ja onni, kun raskaus mennyt hyvin, vaivoista huolimatta. En tahdo valittaa näistä kivuista ym. mitä on ollut, olen vaan niin onnellinen että saan odottaa tätä lasta :heart:
 
Minä lopetin pillerit tammikuun alussa ja tyhjennysvuoto alkoi 14.1,tein positiivisen raskaustestin 5.2 eikä siis yhtiäkään "oikeita menkkoja välissä.Pillerit oli Mercilon merkkisiä ja oisinko syöny niitä jonku puoli vuotta yhteen kyytiin.Muuten oon kyllä pillereitä käyttänyt monta vuotta. Nyt onnellisesti rv 18+0 menossa ja toivotaan vettä vauvalla olisi kaikki hyvin loppuun asti :heart: :heart:
 
hmmm
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 21:46 hedelmällinen kirjoitti:
Viisi kertaa ekasta kierrosta. Ei meinannut viidennellä kerralla uskoa, että voi olla mahdollista. Mutta kaikki sukuni naiset ovat tulleet helposti raskaaksi. Mutta kaikki yrittämisen riemu jää kokematta, kun heti tärppää..

"yrittämisen riemu"??? :headwall:

Mekin yritettiin kaksi vuotta ja ei siinä mitään yrittämisen riemua ollut :whistle:
 
näin meillä
Kaksi vuotta meillä, ehkä vähän yli. Yrittäminen lopetettiin ja niinhän se tärppäsi. Aika oli varattuna tutkimuksiin ja mahd. hoitoihin.
Suosittelen liiallisen yrittämisen välttämistä ja mahdollisesti jopa asian unohtamista vähäksi aikaa. Täällä ollaan nyt puolivälissä :heart:
 

Yhteistyössä