L
Laura
Vieras
12.12.2001
Foolihappo
Yleistä
Foolihappo, josta joskus käytetään myös nimitystä M-vitamiini, on vesiliukoinen vitamiini joka lasketaan kuuluvaksi B-vitamiinikompleksiin. Foolihapon ja B12-vitamiinin aineenvaihdunta on kytkeytynyt toisiinsa, sillä B12-vitamiinia tarvitaan foolihapon muuttamiseksi elimistössä toimivaan muotoon. Foolihapolla on tärkeä osuus punaisten verisolujen lisääntymisessä, kasvussa sekä ruoansulatuskanavan, erityisesti suolinukan hyvinvoinnissa. Foolihappoa saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä täysviljatuotteista. Foolihappo on yleisimmin puuttuva B-vitamiini. Sen puute aiheuttaa anemiaa.
Foolihapon mittayksikkö on mikrogramma (mikrog).
Vaikutus
Foolihappoa syntetisoituu ihmisen paksusuolessa bakteerien toiminnan tuloksena. Sen päätehtävä liittyy elimistön puriinin ja DNA:n synteesiin. Näin se vaikuttaa keskeisesti verenmuodostukseen, solujen jakautumiseen ja aminohappoaineenvaihduntaan. Foolihappo osallistuu erityisesti nopeasti jakautuvien solujen ja kudosten, kuten limakalvojen ja luuytimen toimintaan.
Tarve
Foolihapon vähimmäistarve on
naisilla: 240 mikrog/vrk, raskauden aikana 400 mikrog/vrk
miehillä: 300 mikrog/vrk
lapsilla: 50 - 300 mikrog/vrk
Foolihapon tarve korostuu tietyissä erikoistilanteissa. Näitä ovat mm.:
laktoosi-intoleranssi
keliakia
raskaus
imetys
sairaus- ja toipilasaika
stressi
kova fyysinen rasitus
yksipuolinen ravinto
pitkäaikainen paasto
dieetti ja laihdutuskuurit
ehkäisypillerien käyttö
runsas alkoholinkäyttö
epäsäännölliset elämäntavat
Keskimääräistä foolihapon saantia Suomessa ei ole arvioitu, mutta Yhdysvalloissa sen saanti ravinnosta on 240 - 300 mikrog/vrk.
Foolihapon yliannostuksesta johtuvia myrkytysoireita ei ole tavattu.
Puutos
Foolihapon puute aiheuttaa makrosyyttisen anemian, jolle ovat tunnusomaisia suurikokoiset punasolut, liuskatumaisten valkosolujen vähäisyys ja häiriintynyt verihiutaleiden kehitys. Puutoksen aiheuttamat häiriöt limakalvoilla johtavat suu- ja kielitulehdukseen, ruokatorven tulehdukseen ja ripuliin. Muita oireita saattavat olla väsymys, huimaus, voimattomuuden tunne sekä ruokahaluttomuus.
Foolihapon puutos voi johtua suolistoleikkauksen jälkeisestä imeytymishäiriöstä tai esim. raskauden aikaisesta lisääntyneestä tarpeesta.
Saanti
Hyviä foolihapon lähteitä ravinnossa ovat
vihreät vihannekset, persilja, lehtikaali, kukkakaali
palkokasvit
soija
paprika
kokojyvävalmisteet, leseet
vehnänalkiot
useat hedelmät
mustikka ja muut marjat
hiiva
munankeltuainen
maksa
munuaiset.
Foolihappo tuhoutuu herkästi auringonvalon ja kuumennuksen vaikutuksesta.
Seuraavat kasvisperäiset annokset sisältävät noin 50 mikrog foolihappoa:
kauraleipä, 100 g
kukkakaali, 100 g
pavunidut, 100 g
maapähkinät, 1 dl
keitetyt herneet, 100 g
keitetyt soijapavut, 100 g
Jos kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä täysviljatuotteiden käyttö on vähäistä, suositellaan raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville foolihappovalmisteiden käyttöä riittävän saannin varmistamiseksi.
Kuumentamisen aiheuttama vitamiinien hävikki
Valmisteita, jotka sisältävät foolihappoa
Beko Strong (Orion Pharma), Itsehoitovalmiste
Bevi-tabs (Ferrosan), ravintolisä
Matrifolin (Orion Pharma), Itsehoitovalmiste
Multipore (Orion Pharma), Itsehoitovalmiste
Multi-tabs neo (Ferrosan), Itsehoitovalmiste
Multi-tabs Special + Kalsium (Ferrosan), ravintolisä
Multi-tabs Xylitol (Ferrosan), ravintolisä
Multi-tabs Xylitol + Kalsium (Ferrosan), ravintolisä
Multivita (Orion Pharma), ravintolisä
Multivita Plus (Orion Pharma), ravintolisä