Flunssailuni syy selvisi...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sinuiitti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sinuiitti

Vieras
Minulla oli usein flunssaa, tuntui että joka kuukausi elokuusta toukokuuhun joku flunssapöpö iski kun edellisestä selvisin. Tätä jatkui vuosia ja tavallaan totuin siihen.

Sitten eräänä kesänä sain outoja vatsavaivoja, vessassa piti ravata parin tunnin välein. Lääkärissä kävin ja vaivat osoittautivat ns. toiminnallisiksi mutta eivät mihinkään hävinneet. Sen sijaan flunssat katosivat lähes kokonaan!!! Sen päivän jälkeen kun maha alkoi oireilla en saanutkaan enää flunssia kuin ehkä 2 kpl koko vuonna. Vessassa piti ravata mutta nenää ei tarvinnut niistellä.

Kesti kolme vuotta kun päätin että maha pitää saada oikeasti kuntoon ja panostin tosissani ruokavalioon. Muutaman kuukauden kokeilujen jälkeen löysin itselle sopivan ruokavalion ja vatsa alkoi toimimaan lähes normaalisti eikä vessassa täytynyt käydä kuin kerran päivässä isolla hödällä. Yllättäen flunssat palasivat VÄLITTÖMÄSTI kun vatsa alkoi taas toimimaan.

Olin jo reilu 3 vuotta tottunut olemaan sairastamatta näitä flunssia, joten marssin korvalääkärille ja kerroin että kun maha toimii niin flunssia tulee ja kun maha on löysällä niin flunssia ei ole juurikaan. Korvalääkäri, vanha ja eläkeiän kynnyksellä oleva mies, totesi: "Kun ihminen käy paskalla hän yleensä pesee kätensä."

Tästä kommentista maksoin 80 €, ja se oli koko rahan arvoinen kommentti. Kun vatsani ei toiminut, kävin vessassa aina töihin mennessä, ennen ja jälkeen lounaan, kahvitaukojen, heti kotiintullessa jne. ja pesin käteni huolellisesti ja usein saippualla, eikä flunssia liiemmin ollut.

Nyt ei enää flunssat vaivaa ja vatsakin toimii. Terveellinen minulle sopiva ruokavalio ja liikunta auttavat paljon ja ovat ihan "must" mutta tuo käsien peseminen vaikutti dramaattisesti flussien määrän vähenemiseen.
 
Eli kun maha ei toiminut, söit likaisilla käsillä

kädet pestään aina ennen ruokailua, oli käyty sitä ennen paskomassa tai ei.
oven kahvoista ja pöydänpinnoista ja kaikesta tulee käsiin pöpöjä, jotka menee ruuan mukana elimistöön ja sitten tulee flunssia ja muita

tämän takia jo pienille lapsille opetetaan käsien pesu
 
Normaaliin kasvatukseen ja yleissivistykseen kuuluu se, että kädet pestään aina kun käydään vessassa pissalla tai ulostamassa.

Toivon mukaan tämä typerä aloitus oli provo. Vaikka ikävä kyllä tiedän ihmisiä jotka ei pese käsiään kun ovat käyneet paskalla.
 
No eiköhän sitä tosiaan kannata pestä käsiään, jos on niin huono vastustuskyky että heti sairastuu. Siskon lapsi oli leukemian takia samassa pisteessä, kun ei ollut minkään valtakunnan vastustuskykyä, yleensä ihmiselä nyt jonkin lainen on.
 
Kokeileppa seuraavan kerran probiootteja ja luonnon antioksidantteja. Suoliston bakteerifloora on erittäin tärkeä osa terveyttä. Keskity uudessa ruokavaliossa siihen, että kasvatat sisälläsi oikeanlaisia bakteereita, jotka auttavat elimistöäsi. Ihmisen solut ja bakteereiden solut ovat tiimiytyneet keskenään. Niiden on tarkoitus tukea toisiaan.
 
Eli sillon kun sun maha toimi normaalisti,et pessyt käsiäsi riittävän usein. Oli vessassa käyty tai ei,jo pienille lapsille opetetaan että kädet pestään mm aina kun tullaan kotiin,ennen ruokailua,niistämisen jälkeen ja aina kun tuntuvat/näyttävät likaisilta. Yhdessä perhekerhossa oli myös sääntö että kerhoon tullessa pestään kädet.

Jotenkin outoa että aikuiselle pitää lääkärin kertoa käsienpesun tärkeydestä flunssan ehkäisyssä..
 
Eli sillon kun sun maha toimi normaalisti,et pessyt käsiäsi riittävän usein. Oli vessassa käyty tai ei,jo pienille lapsille opetetaan että kädet pestään mm aina kun tullaan kotiin,ennen ruokailua,niistämisen jälkeen ja aina kun tuntuvat/näyttävät likaisilta. Yhdessä perhekerhossa oli myös sääntö että kerhoon tullessa pestään kädet.

Jotenkin outoa että aikuiselle pitää lääkärin kertoa käsienpesun tärkeydestä flunssan ehkäisyssä..

Juuri näin.
 
Jos jollakin on perheessä flunssa, pesen käsiä tosi usein, enkä koske paljain käsin ruokaan tai laita ruokaa suuhun paljain käsin. Enkä esim. työnnä sormiani suuhuni tai nenään. Näin pöpöt ei leviä, käsien välityksellä ne suurimmaksi osaksi leviää, jos on levitäkseen.
 
Liika hygienia on tunnetusti huono asia vastustuskyvyn kannalta, mutta jos vastustuskyvyssä on muutenkin häikkää, niin ehkä käsien jatkuva peseminen on silloin hyväksi. Minulla on yksi työkaveri, joka on sairaalloisen tarkka hygieniasta ja hän on se, joka kaikista useiten on flunssassa tai mahataudissa. Sitä on vaikea sanoa onko hän tullut pöpökammoiseksi sen takia kun on niin usein sairaaana vai onko usein sairaana sen takia kun pesee käsiään joka välissä. Meidän perheessä kädet pestään saippualla ja vedellä kotiin tultaessa ja vessassa käydessä, jos syödään kylässä tai kaupungilla, pestään kädet tai käytetään käsidesiä. Meillä vanhemmilla on 1-2 flunssaa vuodessa ja mahatauti n. kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa. Lapsi sairastaa tuplamäärän meihin nähden. Minä pidän ylenmaallista hygieenisyyttä huonona asiana. Vessan pesen fairylla.
 
Käsien peseminen vedellä ei ole koskaan liikaa hygieniaa. Kukaan tutkija tai lääkäri ei ole koskaan väittänyt että itsensä vedellä peseminen olisi liikaa hygieniaa.

Käsien, ovenkahvojen yms desinfioiminen liuottimilla, alkoholeilla yms. on liikaa hygieniaa kotioloissa ja tarpeen vain sairaaloissa, joissain julkisissa paikoissa yms. Vessanpesuunin riittää hyvin mäntysuopa tai vastaava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tärkein on käsihygienia;30417309:
Jos jollakin on perheessä flunssa, pesen käsiä tosi usein, enkä koske paljain käsin ruokaan tai laita ruokaa suuhun paljain käsin.

Minulla on neljä pientä lasta ja minun elämästä ei kyllä tulisi mitään jos heittäytyisin noin neuroottiseksi. Ja suukottelen ja halin myös sairaita lapsiani ihan samalla tavalla kuin terveinäkin. Kunnon nuhan saan korkeintaan kerran vuodessa ja en muista milloin olisi ollut kuumetta. Vatsataudin saan ehkä joka toinen vuosi, mutta melko lievänä. Meillä pestään kädet heti kun tullaan kotiin ja vessassakäynnin jälkeen.
 
Tuossa alukuperäisessä viestissä taisi olla kyse siitä, että kun kädet pesee todella usein ja huolellisesti se ehkäisee flunssia. Jos ne pesee melkein aina kuin pitäisi niin flunssia tulee helpommin.

Flunssavirusta on liikkeellä koko ajan, mutta pesemällä kädet saa harvemmin niin suuren määrän virusta elimistöönsä että tulisi kipeäksi. Desinfiointiaineet taas tappavit lähes kaikki bakteerit ja viruset, mikä ei ole hyvä asia. Toki jotkut ei tule kipeäksi vaikkei käsiä pesisikään, mutta tauteja he kyllä levittävät.
 
... ja edelliseen vielä se, että flunssavirukset ovat usein aerobisia ja leviävät ilmateitse/pisaroista limakalvoille nenään ja suuhun. Mikäli ikenet ovat verillä, pääsee virus sieltä nopeiten elimistöön tai sitten jos vatsahapot ovat matalat, niin ne eivät kuole siten kuin vatsaan päässeiden patogeenien pitäisi kuolla.
 
[QUOTE="apua";30417763]Minulla on neljä pientä lasta ja minun elämästä ei kyllä tulisi mitään jos heittäytyisin noin neuroottiseksi. Ja suukottelen ja halin myös sairaita lapsiani ihan samalla tavalla kuin terveinäkin. Kunnon nuhan saan korkeintaan kerran vuodessa ja en muista milloin olisi ollut kuumetta. Vatsataudin saan ehkä joka toinen vuosi, mutta melko lievänä. Meillä pestään kädet heti kun tullaan kotiin ja vessassakäynnin jälkeen.[/QUOTE]

Ei siinä mitään neuroottista ole, että huolehtii käsipesusta eikä syö sormin. Ihan normaalia elämään. Typerää on tartuttaa tauteja ehdoin tahdoin.
 

Similar threads

M
Viestiä
3
Luettu
732
V
O
Viestiä
0
Luettu
280
Aihe vapaa
odottavan aika on pitkä...
O
V
Viestiä
2
Luettu
309
A

Yhteistyössä