Exän mielestä lapsi ei saa täysi-ikäistyttyään muuttaa virallisesti mun luo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ei vain jaksa enää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ei vain jaksa enää

Vieras
Lapsi on vielä muutaman kuukauden alaikäinen. Jo useamman vuoden ajan lapsi olisi halunnut muuttaa virallisesti kirjat meille. On meillä vähän yli puolet ajasta ja siis varsinaisen virallisen lähivanhemman luona alle puolet ajasta.

Exä ei ole asiaan suostunut vaikka mäkin olen sitä monesti pyytänyt ja kysynyt. Käräjöimään en jaksa lähteä eikä ole varaakaan. Lapsi täyttää tänä vuonna 18 ja on sanonut, että muuttaa välittömästi silloin kirjansa meille. Exä sanoo, että ei käy, mutta eihän hän voi määrätä enää tuota asiaa kun kyse täysi-ikäisestä.

Huoh. Mikähän riita tästä vielä tulee exän puolelta.
 
Eipä ole eksällä mitään asiaan naputtamista, kun aikuinen lapsi tekee itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Jos rupee häiriköimään syyttä kumpaakaan asian johdosta, niin poliisin kautta lähestymiskieltoa. Mutta toivottavasti tilanne ei edes eskaloidu tuollaiseksi vaan eksä ymmärtää, että lapsesta on tullut täysi-ikäinen, joka vastaa omista tekemisistään.
 

Yhteistyössä