P
Palasina
Vieras
Yhteisen lapsen vuoksi olemme tekemisissä. Muuta yhteistä ei ole.
Minä jätin miehen kun kyllästyin välinpitämättömään kohteluun, jouduin valvomaan yksin vauvan kanssa, hänellä ei ollut mitään empatiakykyä asiaan. Hänen unensa olivat tärkeämmät. Hoidin kotityöt ja kaiken, en saanut siitä mitään arvostusta lopulta. Hellyys oli nollissa. Kihloissa oltiin monta vuotta, naimisiinmeno ei kiinnostanut. Pettämisepäilyä oli, todennäköisesti aihettakin. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei voinut luottaa, eikä luopunut viinasta vaikka vannoi ryhtyvänsä raittiiksi kun tulen raskaaksi.
Mitä tästä opin. Olin tyhmä, tyhmä ja vielä typerämpi. Totta puhuen, lapsen halusin itsekkäistä syistä, en tehnyt sitä rakkaudesta hänen kanssaan. Ajattelin, että kun eroamme, minulla on jotain syytä elääkin. Kuulostaa tyhmältä, mutta joka tapauksessa lapsella on yhä hyvät välit isään, isä on kyllä vastuuntuntoinen ja välittää hyvin paljon tyttärestään.
Itse olen onnellisesti avoliitossa. Tai no. Onnellinen olen, mutta pelkään koko ajan että uusi rakas hylkää minut. Tuntuu, kuin joku lukko olisi sydämessäni.
Exää kohtaan tunteeni kuolivat jo ennen eroa, josta on nyt puoli vuotta aikaa. Minä jätin hänet. Hänen reaktionsa oli pari kertaa toteamus, että olisi ollut mukavaa kun ei olisi erottu. Ei muuta. Ei jäänyt murehtimaan minua.
Nyt hänelläkin on uusi nainen. Olen katkera ja se tuntuu tyhmältä. En minä haluaisi häntä itselleni, mutta minua ärsyttää ja ehkä inhoan enemmänkin itseäni että niin pitkään uskottelin itselleni että olisi hänen elämänsä nainen. Loppupuolella häntä ei seksikään paljoa kiinnostanut, eikä koskettamiseni. Nyt minua inhottaa ajatus kuinka hän koskettaa uutta naistaan ja rakastaa tätä. Kunnioittaa ja välittää.. on kiinnostunut.
Minulla on niin hemmetin hyväksikäytetty olo, olin tyhjää vain ne kaikki vuodet. Ja kaiken paskan jälkeen tuntuu sydän kylmenneeltä, etten usko että voisin olla jollekin jotain suurta.
Minä jätin miehen kun kyllästyin välinpitämättömään kohteluun, jouduin valvomaan yksin vauvan kanssa, hänellä ei ollut mitään empatiakykyä asiaan. Hänen unensa olivat tärkeämmät. Hoidin kotityöt ja kaiken, en saanut siitä mitään arvostusta lopulta. Hellyys oli nollissa. Kihloissa oltiin monta vuotta, naimisiinmeno ei kiinnostanut. Pettämisepäilyä oli, todennäköisesti aihettakin. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei voinut luottaa, eikä luopunut viinasta vaikka vannoi ryhtyvänsä raittiiksi kun tulen raskaaksi.
Mitä tästä opin. Olin tyhmä, tyhmä ja vielä typerämpi. Totta puhuen, lapsen halusin itsekkäistä syistä, en tehnyt sitä rakkaudesta hänen kanssaan. Ajattelin, että kun eroamme, minulla on jotain syytä elääkin. Kuulostaa tyhmältä, mutta joka tapauksessa lapsella on yhä hyvät välit isään, isä on kyllä vastuuntuntoinen ja välittää hyvin paljon tyttärestään.
Itse olen onnellisesti avoliitossa. Tai no. Onnellinen olen, mutta pelkään koko ajan että uusi rakas hylkää minut. Tuntuu, kuin joku lukko olisi sydämessäni.
Exää kohtaan tunteeni kuolivat jo ennen eroa, josta on nyt puoli vuotta aikaa. Minä jätin hänet. Hänen reaktionsa oli pari kertaa toteamus, että olisi ollut mukavaa kun ei olisi erottu. Ei muuta. Ei jäänyt murehtimaan minua.
Nyt hänelläkin on uusi nainen. Olen katkera ja se tuntuu tyhmältä. En minä haluaisi häntä itselleni, mutta minua ärsyttää ja ehkä inhoan enemmänkin itseäni että niin pitkään uskottelin itselleni että olisi hänen elämänsä nainen. Loppupuolella häntä ei seksikään paljoa kiinnostanut, eikä koskettamiseni. Nyt minua inhottaa ajatus kuinka hän koskettaa uutta naistaan ja rakastaa tätä. Kunnioittaa ja välittää.. on kiinnostunut.
Minulla on niin hemmetin hyväksikäytetty olo, olin tyhjää vain ne kaikki vuodet. Ja kaiken paskan jälkeen tuntuu sydän kylmenneeltä, etten usko että voisin olla jollekin jotain suurta.
