E
ex-helluntailainen
Vieras
Kysy jotain helluntaiseurakuntien toiminnasta, opista, mistä vaan. Kysy mitä haluat, vastaan mitä haluan. Toivon asiallisuutta. 
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Tässä syitä listattuna:
Opin monenkirjavuus ja ympäripyöreys
Saarnaajien heikko koulutus: vaikeus kohdata ihmisiä, huono Raamatun tuntemus ja villit tulkinnat
Seurakuntien väliset suuret erot (koska ei yhtenäistä oppia)
Seurakunnissa riehuvat villitykset: menestysteologia, demonien liiallinen korostaminen, uskon sana -tyyliset painotukset, toisaalta lakihenkisyys, liiallinen "oikeaoppisuus"
Ihmisten näkeminen evankelioimiskohteina, ei ihmisinä
"Pään tiedon" aliarvostus, koulutuksen mitätöinti (erityisesti vanhempien uskovien taholta)
Keskustelukulttuuri, johon sisältyisi myös kriittinen ajattelu, on aika lailla lapsenkengissä
Liian paljon joutuu suodattamaan asioita ja tietää itse tosi paljon Raamatusta, jos aikoo jotenkin tervejärkisenä pysyä mukana menossa
Manipulointi, suggerointi, rahan kerääminen, kaikenlainen psykologinen painostus
Tunteiden ja ajatusten kieltäminen / huomiotta jättäminen, "koska Raamattu sanoo muuta"
Syyllistäminen, jatkuva itsetutkiskelu ja parannuksenteko ("loppujen lopuksi vika on sinussa ja sinun asenteessasi/suhtautumisessasi tilanteeseen)
Sairaisiin ja kärsiviin ihmisiin suhtautuminen monenkirjavaa: "sielunhoito" on usein lähinnä pikainen tunteellisesti latautunut rukous, masentuneita ei välttämättä ohjata eteenpäin lääkärille, psykologien ja psyykenlääkkeiden apua saatetaan kyseenalaistaa (tästäkään ei ole toki mitään virallista oppia, joten näkemyksiä on yhtä monta kuin ihmisiäkin, mutta olen mm. ollut tilanteessa, kun eräs pastori kehotti ystävääni "sanoutumaan irti" masennuksesta ja heittämään lääkkeet menemään)
Tiettyyn muottiin "pakottaminen", tulee toimia, tuntea ja ajatella tietyllä lailla
Uskonnollisten kokemusten liiallinen painottaminen
MUTTA: Korostan nyt kuitenkin, että seurakuntien/pastorien välillä on SUURIA eroja, mikään näistä ei ole virallinen oppi ja kaikkiin ilmiöihin en ole törmännyt kaikkialla. Esim. omassa seurakunnassa ei ole pidetty mitään rahankeruupuheita ja suurimmat suggeroinnit on olleet joissain isoissa massatapahtumissa enemmänkin. Ja kaikissa muissakin asioissa on yksilöiden väliset erot suuret esim. on myös todella hyviä sielunhoitajia ym.
Ja sitten se suurin syy, miksi erosin seurakunnasta: en enää usko, taidan olla lähinnä agnostikko
V
vierailija
Vieras
Eikö ole tyhjää olla uskomatta? Voitko uskoa Raamattuun? Tuntuuko vapaalta olla irti hellaripiireistä?
Luettelemiasi juttuja varmasti esiintyy paljon helluntailiikkeessä ja osaan olen itsekin törmännyt. Vaikkakin hellarit on mulle rakas suuntaus.
Menestysteologiakin on tarrannut helluntailiikkeeseen kuin liima - siis ei uskonmyönteisyydessä ole mitään vikaa, mutta siellä paljon huseerataan omassa voimassa ja luvataan Jumalan tekevän tiettyjä juttuja, ilman että Jumala on edes luvannut niitä.
Mutta kannattaako kokonaan heittää kirvestä kaivoon, eli heittää yhden seurakunnan takia koko uskoa menemään?
Käväisepäs luterilaisen puolella, niin saat elää levosta käsin, hengittää.
Luterilaisuuden hyvä puoli on että siellä ei kriittistä ajattelua tukahduteta ja ollaan aika rennosti uskossa. No liika liberaalius on taasen heidän ongelmansa, eli kaikkea en itse sulata mitä nykykirkko paasaa.
Menestysteologiakin on tarrannut helluntailiikkeeseen kuin liima - siis ei uskonmyönteisyydessä ole mitään vikaa, mutta siellä paljon huseerataan omassa voimassa ja luvataan Jumalan tekevän tiettyjä juttuja, ilman että Jumala on edes luvannut niitä.
Mutta kannattaako kokonaan heittää kirvestä kaivoon, eli heittää yhden seurakunnan takia koko uskoa menemään?
Käväisepäs luterilaisen puolella, niin saat elää levosta käsin, hengittää.
Luterilaisuuden hyvä puoli on että siellä ei kriittistä ajattelua tukahduteta ja ollaan aika rennosti uskossa. No liika liberaalius on taasen heidän ongelmansa, eli kaikkea en itse sulata mitä nykykirkko paasaa.
V
vierailija
Vieras
MIten niin uskomatta? Jokainen voi uskoa mihin tahtoo kuulumatta hihhulipiireihin.
V
vierailija
Vieras
On tyhjää. Ja outoa. Usko on ollut niin suuresti elämääni määrittävä asia. Mitä tahansa elämässä tulee eteen, niin ensimmäinen ajatus on ollut aina, että rukoillaan. Nyt olen joutunut opettelemaan muita keinoja tulla esim. vaikeiden tunteiden kanssa toimeen. Ja myös jotenkin olen kokenut uskon passivoittaneen mua ja kaikki on jäänytkin sille rukouksen asteelle. Nyt mietin ensimmäisenä, että mitä konkreettista voisin itse tehdä muuttaakseni asiaa, enkä vain odottele rukousvastauksia.
Tuntuu kyllä myös vapauttavalta. Tuntuu niin kuin koko maailma olisi avoinna. Tosin ehkä vähän liiankin avoinna. Olen joutunut uudestaan miettimään, kuka oikeasti olen, kun enää voi määritellä itseäni uskon kautta.Raamattuun toivoisin voivani uskoa, mutta vähän näyttää siltä, että kallistun siihen, etten usko. Tämä prosessi on vielä kesken. Tunnen Raamatun aika hyvin ja siellä on paljon hyviäkin asioita. Mutta tämä asia on vielä pohdinnan alla.
V
vierailija
Vieras
Itsellekin helluntaiherätys on ollut puolet elämästäni tosi tärkeä paikka, hengellinen koti. Perheeni ei ollut helluntailainen, tulin uskoon 14-vuotiaana ja olisinkohan ollut 16, kun menin kasteelle. Ihan omasta halustani ja olen ollut aika aktiivinen ja aivan sydämestäni rakastanut Jeesusta. Eikä mulla mitään Jeesusta vastaan ole edelleenkään. Joskus kyllä juttelen hänelle, vaikken ehkä enää usko, että hän ihan aikuisten oikeesti on olemassa.
Ja noista eri ilmiöistä sen verran, että onhan niitä aina ollut jossain määrin ja niiden kanssa on oppinut elämään ja suodattamaan niitä juttuja. Ja niitä vastaan "taisteltu". Nyt alkoi tuntua, että joudun jo suodattamaan liikaa. Meni niin sanotusti kuppi nurin.
Olen siis ihan perusluterilaisesta perheestä ja oon käynyt rippikoulun ym. ja oon aika "yhteiskristillinen" aina ollut, vaikka helluntaiseurakunta onkin ollut selkeästi se paikka, jonka koin kodikseni. Itse asiassa nyt helluntaiseurakunnasta eroamisen jälkeen liityin takaisin luterilaiseen kirkkoon, jota kylläkin olen paljon elämässäni kritisoinutkin, joten vähän on takinkääntäjäfiilis.
Mutta halusin kuitenkin ainakin toistaiseksi kuulua johonkin ja tämä tuntui huonoista vaihtoehdoista parhaalta. Olen kokenut kirkon hyvin samoin kuin sinäkin, nimenomaan että siellä on helpompi hengittää. Kynnys on matalammalla ja katto korkeammalla, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta ainakin kaikki huolitaan mukaan.Viihdyn muutenkin (ja aina olen kyllä viihtynyt) kirkossa sen tunnelmankin ja rauhan takia. Mutta en vielä oikein ole osannut ottaa kantaa siihen, uskonko enää sanomaan. Siihen ihan ytimeen, joka on koko kristinuskon perusta. Tavallaan toivoisin voivani uskoa, koska olisi vähän helpompi elää elämää niiden uskon silmälasien (tai silmälappujen...) kautta. Mutta jos olen rehellinen itselleni (ja mielestäni pitää olla), niin en varmaan enää usko. Mutta ei minulla mitään sitä vastaan olisi, jos usko syttyisi uudelleen. Sitä vain ei ihminen voi väkisin itsestään vääntää.
E
ex-helluntailainen
Vieras
Jos jossain seurakunnassa on ollu prässiä ja saman jankutusta tms.niin sit kun on sieltä pois, niin tuntuu usko melkein virkistyvän. Mulla kävi yhden vapaaseurakunnan kans niin, että tulin melkein allergiseksi semmoiselle hehkuttamiselle, ylistysbiisitkin jäi moneksi vuodeksi sen takia. Nyt ihan tykkään vapiksesta.Itsellekin helluntaiherätys on ollut puolet elämästäni tosi tärkeä paikka, hengellinen koti. Perheeni ei ollut helluntailainen, tulin uskoon 14-vuotiaana ja olisinkohan ollut 16, kun menin kasteelle. Ihan omasta halustani ja olen ollut aika aktiivinen ja aivan sydämestäni rakastanut Jeesusta. Eikä mulla mitään Jeesusta vastaan ole edelleenkään. Joskus kyllä juttelen hänelle, vaikken ehkä enää usko, että hän ihan aikuisten oikeesti on olemassa.
Ja noista eri ilmiöistä sen verran, että onhan niitä aina ollut jossain määrin ja niiden kanssa on oppinut elämään ja suodattamaan niitä juttuja. Ja niitä vastaan "taisteltu". Nyt alkoi tuntua, että joudun jo suodattamaan liikaa. Meni niin sanotusti kuppi nurin.
Olen siis ihan perusluterilaisesta perheestä ja oon käynyt rippikoulun ym. ja oon aika "yhteiskristillinen" aina ollut, vaikka helluntaiseurakunta onkin ollut selkeästi se paikka, jonka koin kodikseni. Itse asiassa nyt helluntaiseurakunnasta eroamisen jälkeen liityin takaisin luterilaiseen kirkkoon, jota kylläkin olen paljon elämässäni kritisoinutkin, joten vähän on takinkääntäjäfiilis.
Viihdyn muutenkin (ja aina olen kyllä viihtynyt) kirkossa sen tunnelmankin ja rauhan takia. Mutta en vielä oikein ole osannut ottaa kantaa siihen, uskonko enää sanomaan. Siihen ihan ytimeen, joka on koko kristinuskon perusta. Tavallaan toivoisin voivani uskoa, koska olisi vähän helpompi elää elämää niiden uskon silmälasien (tai silmälappujen...) kautta. Mutta jos olen rehellinen itselleni (ja mielestäni pitää olla), niin en varmaan enää usko. Mutta ei minulla mitään sitä vastaan olisi, jos usko syttyisi uudelleen. Sitä vain ei ihminen voi väkisin itsestään vääntää.
Mutta ilman seurakuntia:Koetko Jumalan läsnäolon eli koetko että hän on olemassa? Jos ajattelee kristittyjä noin niinku kaikista seurakunnista (vaikka suomalaisesta körtistä jenkkisaarnaajiin) niin heitä yhdistää rauhallinen Jumalan läsnäolon tuntu ja rauha.
Mä vaan tunnen luissa ja ytimissä että Jumala ON.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Jos jossain seurakunnassa on ollu prässiä ja saman jankutusta tms.niin sit kun on sieltä pois, niin tuntuu usko melkein virkistyvän. Mulla kävi yhden vapaaseurakunnan kans niin, että tulin melkein allergiseksi semmoiselle hehkuttamiselle, ylistysbiisitkin jäi moneksi vuodeksi sen takia. Nyt ihan tykkään vapiksesta.
Mutta ilman seurakuntia:Koetko Jumalan läsnäolon eli koetko että hän on olemassa? Jos ajattelee kristittyjä noin niinku kaikista seurakunnista (vaikka suomalaisesta körtistä jenkkisaarnaajiin) niin heitä yhdistää rauhallinen Jumalan läsnäolon tuntu ja rauha.
Mä vaan tunnen luissa ja ytimissä että Jumala ON.
Tuo on totta, että vaihtelu virkistää. En mäkään jaksaisi sellasta ylistysmeininkiä loputtomiin, meidän seurakunta oli sellanen vähän konservatiivisempi, mutta ei ylistystä nyt sentään kiellettykään ja sitä oli ihan sopivassa määrin.
Välillä sitten oli kiva käydä jossain isomman kaupungin seurakunnassa "fiilistelemässä", ainakin nuorempana. Nyt oon vanha kalkkis. 
32 v.Mut jos unohdetaan seurakunnat kokonaan, niin en osaa sanoa, mitä ajattelen Jumalasta. Jos olisit kysynyt vuosi tai puoli vuotta sitten, niin olisin vastannut, että tottakai Jumala on. Mutta enää en tiedä. Mutta jos puhutaan ihan vain mun subjektiivisesta kokemuksesta, niin koen, että SAATTAA olla jotain ns. yliluonnollista. Tai jotain, mitä tavallisesti pidetään yliluonnollisena, mutta jonka toiset ihmiset aistii herkemmin kuin toiset. Onko se sitten Raamatun Jumala vai mikä, en tiedä. Itse esimerkiksi saatan aistia sellaisia asioita, jos vaikka jossain paikassa on paljon rukoiltu ja just joistakin ihmisistä aistii heti, että ovat uskossa. Onko se sitten yliluonnollista vai jokin psykologinen juttu vai ehkä puhdasta sattumaa, en osaa ottaa kantaa. Niin kuin Hikipediassa väitettään savolaisen agnostikon sanovan: Soattoop olla voa soattoop olla olemattannii”
En ole kuitenkaan ihan varma, voiko kaikkia mun "yliluonnollisia" kokemuksia selittää esim. psykologialla (aika monen jutun kyllä voi), mutta voiko sen paremmin Raamatullakaan. Enkä tiedä, kumpi vaihtoehto olisi parempi. Eli aika sekavat mietteet tämän asian suhteen vielä. D
E
ex-helluntailainen
Vieras
Kyllä siitä yleensä lähdetään, että avioliitto on "elinkautinen".
Ei avioeroihin siis kovin myönteisesti suhtauduta. Muutenkin avioliittoon ja seksiin liittyvissä asioissa ollaan aika konservatiivisia. Mutta kyllä kuulee usein kommenttia ja ajatusta, että tietyissä tilanteissa avioero on ainoa vaihtoehto (jos on esim. väkivaltaa liitossa). Eikä minun käsitykseni mukaan esimerkiksi eroteta seurakunnasta avioeron takia tai että siitä mitään muutakaan sen kummempaa seuraisi, vaikkei sitä nyt hyvänä asiana pidetäkään. Luulen, että tämä asia on kyllä sellainen, joista vanhemmilla helluntailaisilla olisi mielenkiintoisia tarinoita viime vuosituhannelta, mutta itse oon elänyt vain tätä 2000-luvun helluntailaisuutta.
V
vierailija
Vieras
Mikä on hellareiden kanta islamiin? Ihannoivat ja pitävätkö tulevaisuuden uskontona niin kuin evlutit tekevät? Vai ovatko vanhakantaisia ja rasistisia ja pitävät vääräuskoisina?
Onko hellareiden lehdissä ylistyskirjoituksia Allahista niin kuin evlutien lehdissä?
Onko hellareiden lehdissä ylistyskirjoituksia Allahista niin kuin evlutien lehdissä?
No, joskus kun istuu rauhassa kirkonpenkissä ja ei odota mitään ihmeempiä kokemuksia niin Jumala voi yllättää.Tuo on totta, että vaihtelu virkistää. En mäkään jaksaisi sellasta ylistysmeininkiä loputtomiin, meidän seurakunta oli sellanen vähän konservatiivisempi, mutta ei ylistystä nyt sentään kiellettykään ja sitä oli ihan sopivassa määrin.
Mut jos unohdetaan seurakunnat kokonaan, niin en osaa sanoa, mitä ajattelen Jumalasta. Jos olisit kysynyt vuosi tai puoli vuotta sitten, niin olisin vastannut, että tottakai Jumala on. Mutta enää en tiedä. Mutta jos puhutaan ihan vain mun subjektiivisesta kokemuksesta, niin koen, että SAATTAA olla jotain ns. yliluonnollista. Tai jotain, mitä tavallisesti pidetään yliluonnollisena, mutta jonka toiset ihmiset aistii herkemmin kuin toiset. Onko se sitten Raamatun Jumala vai mikä, en tiedä. Itse esimerkiksi saatan aistia sellaisia asioita, jos vaikka jossain paikassa on paljon rukoiltu ja just joistakin ihmisistä aistii heti, että ovat uskossa. Onko se sitten yliluonnollista vai jokin psykologinen juttu vai ehkä puhdasta sattumaa, en osaa ottaa kantaa. Niin kuin Hikipediassa väitettään savolaisen agnostikon sanovan: Soattoop olla voa soattoop olla olemattannii”
Tuo hellareista irtautuminen oli varmasti hyvä asia, ja se voi jopa ehkä koitua sun uskosi pelastukseksi (sanoo hän joka suree kun jäi Konffa väliin tänä kesänä.
). Ja on hyvä että kyseenalaistat myös asioita, Jumala kestää sen. Itsellä ollut kovia epäilyjä ja tuskailuja välillä Jumalan puoleen, mutta niiden jälkeen usko on vahvistunut.Mutta ei ehkä kannata ihan kokonaan tosiaan jättää seurakunnassa käyntiä, ja hienoa että olet edes luterilaisessa.
Siunausta!
E
ex-helluntailainen
Vieras
No, joskus kun istuu rauhassa kirkonpenkissä ja ei odota mitään ihmeempiä kokemuksia niin Jumala voi yllättää.
Tuo hellareista irtautuminen oli varmasti hyvä asia, ja se voi jopa ehkä koitua sun uskosi pelastukseksi (sanoo hän joka suree kun jäi Konffa väliin tänä kesänä.
Mutta ei ehkä kannata ihan kokonaan tosiaan jättää seurakunnassa käyntiä, ja hienoa että olet edes luterilaisessa.
Siunausta!
Näin mä sen olen järkeillytkin, että jos Jumala ei tätä kestä, niin se se on sitten voi voi.
Sellaiseen jumalaan en ainakaan haluaisi uskoa, joka menee kritiikistä rikki. Onhan tässä uskonelämässä kaikenlaisia vaiheita ollut ennenkin ja muutaman vuoden oli uskokin hukassa, kunnes uudistuin ja olin taas ihan täysillä mukana. Mutta nyt tämä vaikuttaa "lopullisemmalta". Nähtäväksi jää.Ps. Konffa jäänyt väliin muutamana vuonna. Siellä just törmää siihen kaikkeen, mitä en helluntaiherätyksessä jaksa.
Nuorempana se oli kesän kohokohta.
E
ex-helluntailainen
Vieras
Jos nämä on vaihtoehdot, niin ovat vanhakantaisia ja rasistisia ja pitävät vääräuskoisina.
Allahin ylistykseen en ole törmännyt.
Hmm...Näin mä sen olen järkeillytkin, että jos Jumala ei tätä kestä, niin se se on sitten voi voi.
Ps. Konffa jäänyt väliin muutamana vuonna. Siellä just törmää siihen kaikkeen, mitä en helluntaiherätyksessä jaksa.
Pakko tuohon lisätä, kun luin tuon, että jätä silti pieni takaportti Jumalalle. Kokemuksesta voin sanoa, että ne uskovat jotka on ovet paukkuen, lopullisesti, äärimmäisen tietoisesti ja vakaasti lähteneet kristinuskosta ja jossain elämän kriisikohdassa yrittävät palata, eivät ole saaneet kovin helposti sitä rauhaa enää takaisin. Niille paluu onnistuu helpommin jotka ei kokonaan ole näitä asioita hylänneet. Käytännössä olen tämän nähnyt. Koska nää asiat on totta ja menee raamatullisesti, myös vuonna 2017.
Jumalalle voi tuskailla ja kyseenalaistaa Raamatun asioita vaikka sata kertaa päivässä, jos sen tekee JumalaLLE ja hänen kanssaan, ei Jumalan selän takana ja muille. Koska Jumala ei kuitenkaan salli itseään pilkata omiensa taholta loputtomiin, vaikka antaakin omiensa kysellä ja kyseenalaistaa.
Sori paasaus. Oli ihan pakko. Nyt oon hilijaa.
Sä et vaan tajuu nyt. Meepäs paistamaan sisäfilettä tms, mistä ymmärrät hyvin.nämä samaan jumalaan uskovat itseään kristityiksi sanovat pitävät erilailla samaan jumalaan uskovia vääräuskoisina.
V
vierailija
Vieras
Hmm...
Pakko tuohon lisätä, kun luin tuon, että jätä silti pieni takaportti Jumalalle. Kokemuksesta voin sanoa, että ne uskovat jotka on ovet paukkuen, lopullisesti, äärimmäisen tietoisesti ja vakaasti lähteneet kristinuskosta ja jossain elämän kriisikohdassa yrittävät palata, eivät ole saaneet kovin helposti sitä rauhaa enää takaisin. Niille paluu onnistuu helpommin jotka ei kokonaan ole näitä asioita hylänneet. Käytännössä olen tämän nähnyt. Koska nää asiat on totta ja menee raamatullisesti, myös vuonna 2017.
Jumalalle voi tuskailla ja kyseenalaistaa Raamatun asioita vaikka sata kertaa päivässä, jos sen tekee JumalaLLE ja hänen kanssaan, ei Jumalan selän takana ja muille. Koska Jumala ei kuitenkaan salli itseään pilkata omiensa taholta loputtomiin, vaikka antaakin omiensa kysellä ja kyseenalaistaa.
Sori paasaus. Oli ihan pakko. Nyt oon hilijaa.
Ymmärrän sua hyvin. Olisin itse kirjoittanut vuosi sitten samoin. Nyt olen eri mieltä. Jos Jumala on, niin hänen selkänsä takana ei varmaan voi mitään tehdä. Ja miksi ei saisi kyseenalaistaa Raamatun asioita muille?! Mielestäni kaikesta saa kysyä ja puhua. Pilkannut en ole, tuo on aika raju väite. Enkä koe luopuneeni uskosta, vaan usko on luopunut minusta. Ovet paukkuen en ole lähtenyt, enkä vannonut, etten ikinä palaa. Pitkän harkinnan tulos oli eropäätös ja lähetin sen johdosta pastorille asiallisen sähköpostin.
Mutta mä väitän tunnistavani tuon sun ajatusmaailman, koska oon itsekin elänyt tuossa mustavalkoisessa maailmassa ja tiedän, ettei sun näkökulmaa tossa tilassa noin vain muuteta, niin jätän tämän keskustelun tähän. Muita juttuja saa kysellä vielä.
tajuan todella hyvin, et vaan myönnä syyllistyneesi tuohon.Sä et vaan tajuu nyt. Meepäs paistamaan sisäfilettä tms, mistä ymmärrät hyvin.
Sillä ei ole väliä vaikka lähtisit miljoonasta eri seurakunnasta, mutta se on hyvä ettei sun lähtö Jumalan luota ole 100% luokkaa.Ymmärrän sua hyvin. Olisin itse kirjoittanut vuosi sitten samoin. Nyt olen eri mieltä. Jos Jumala on, niin hänen selkänsä takana ei varmaan voi mitään tehdä. Ja miksi ei saisi kyseenalaistaa Raamatun asioita muille?! Mielestäni kaikesta saa kysyä ja puhua. Pilkannut en ole, tuo on aika raju väite. Enkä koe luopuneeni uskosta, vaan usko on luopunut minusta. Ovet paukkuen en ole lähtenyt, enkä vannonut, etten ikinä palaa. Pitkän harkinnan tulos oli eropäätös ja lähetin sen johdosta pastorille asiallisen sähköpostin.
Muita juttuja saa kysellä vielä.
Samaa mä paasaan täällä lestadiolaisille jotka miettii seurakunnasta eroa: sanon heillekin että seurakuntia voi vaihtaa kuin sukkia mutta älkää Jumalaa samalla heittäkö pois, jos uskovat on olleet pällejä.
Ehkä kuitenkin karahtaa mulla korvaan että haukut hellareita - maallisella foorumilla. Mikset vaikka Netmissionissa? Ok, kristinusko on avoin, niin pitääkin olla, mutta ei nämä ihmiset sua auta Jumalan suhteen, päinvastoin vievät poispäin. Kuinka nää voi vertailla eri seurakuntia suhteessa Raamattuun?
On vähän kuin DNA:n myyjä kävisi itkemässä Saunalahden liikkeessä kuinka rankkaa on ollut - no, kohta se tyyppi on saunalahtelainen.
Nää on loppujen lopuksi sun ja Jumalan välisiä asioita.
Mä olen niissä asioissa mustavalkoinen joissa Jumala on mustavalkoinen, luepa vaikka Raamattua. Itsessäni olen hyvin moderni ja suvaitsevainen, erittäin mukavuudenhaluinenkin olen ihan tavis kansalaiseksi, mutta Jumala pistää rajat. Ja ihan hyvä niin. Ei Jumalan tartte muuttua vaikka nykymeno olisi kuinka suvaitsevaista.
Similar threads
- "mamu"
- Aihe vapaa 2 3
- gorgeous
- Aihe vapaa 2
