Euroopan unionissa alkaa kansalaisten massavalvonta tekoälyn avulla

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mulla on jäänyt kaikki muut näkemättä. Sanasto karttuu kummasti kun kuuntelee myös mitä ne sanoo eikä vain lue sitä käännettyä tekstiä. Mut mikä vaiva sillä Naylorilla oli?
Hassua olin töissä kehitysvammaisten palveluasuntolassa ja siellä katsoivat Kauniita ja rohkeita kuin hullu puuroa. Kinastelivat oliko Brooke kauniimpi kun Taylor ja juttelivat heille kuin parhaille kavereilleen.
 
vierailija
”Kun mistään ei enää saa selville, mikä on totta, ja kun on jatkuvan valvonnan alla, suurin osa ihmisistä ei enää osaa erottaa ystävää vihollisesta, ei liioin asettua haastamaan hallitusta, sillä eiväthän he mistään saa luotettavaa tietoa, joka ajaisi heitä tekemään niin. Ystävät pettävät toisensa, pomot kielivät alaisistaan, opettajat ilmiantavat oppilaitaan, lapset kääntyvät vanhempiaan vastaan. Kaikkien on turvauduttava hallintoon, jos mielivät saada suojelua.”

Mitä muuta näette?
 
vierailija
Ranska ei ole enää mikään demokratia ja oikeusvaltio. Tämä on kaikki lopunalua tavallisten ihmisten oikeuksille. Tästä asiastakin on esimerkiksi elokuvia tehty vuosikymmenet, ainoa hyvä puoli että Ranskassa ihmiset ei tätäkään ihan olkaa kohauttamalla hyväksy. Globalistit haluaa ihmistä orjia jotka ei voi muuta kuin hyväksyä kaiken mitä "macronit" käskee. Suomi tulee ensimmäisten joukossa perässä, eikä täällä kukaan tajua sitä edes vastustaa.
 
Verkkomassavalvonta, tekoälyyn pohjaava kameravalvonta, jokaisen toimen rekisteröivät sähköautot, jatkuvasti verkkoyhteydessä oleva IoT ja digi-ID sekä käteisen poisto. Meidän jokaista liikettämme halutaan seurata, jotta emme ole uhka meitä hallitsevalle talouseliitille.
Olemme jäljitettävissä joka tapauksessa. Omaa DNA-jälkeä ei voi väärentää ja jätämme jälkiä koko ajan, kaikkialle.

Floridalaistutkimus alkoi merikilpikonnia vahingoittavien virusperäisten kasvainten jäljityksestä, jota eDNA-näytteet edistivät huomattavasti. Näytteitä otettiin Floridan rannikolla, myös syrjäisen Rattlesnaken saaren alueelta, jonne ihmisiltä on yleensä pääsy kielletty.
Tutkimuksen lajit olivat erittäin uhanalainen liemikilpikonna ja uhanalainen valekarettikilpikonna. Poluista, joita poikaset jättävät hiekkaan pönkiessään kohti vettä, etsittiin todisteita herpesviruksesta, joka aiheuttaa merikilpikonnille fibropapillomatoosia, sidekudoskasvaimia.
Perinteisissä eDNA-tutkimuksissa on tapana siivota näytteistä muu kuin kohdelajin DNA. Floridalaistutkijat päättivät ampua tällä kertaa haulikolla eli sekvensoida kaiken näytteisiin päätyneen, myös ihmisten jättämät geneettiset jäljet. Niitä paljastuikin kaikkialta Rattlesnaken autiorantaa lukuun ottamatta.
– Olimme koko projektin ajan yllättyneitä siitä, miten paljon ihmisten DNA:ta löysimme ja miten hyväkuntoista se oli, useimmiten lähestulkoon samanlaista kuin suoraan ihmisestä otetussa näytteessä, kertoo tutkimusta johtanut villieläingenetiikan professori David Duffy.
Sekvensoidusta DNA:sta kyettiin jäljittämään sairauksiin liittyviä mutaatioita ja määrittämään, mistä lähistön asukkaiden esivanhemmat olivat lähtöisin.

Tiedon tarkkuudesta kertovat seitsemän havaittua mitokondriaalista mutaatiota, joilla on yhteys muun muassa autismiin, diabetekseen ja sydänsairauksiin. Jonkun rannalla kävelleen eDNA:n mukaan hänen perimässään on taipumus neurologiseen sairauteen, joka voi johtaa kuolemaan.

Viimeksi muokattu:
vierailija
Ranska ei ole enää mikään demokratia ja oikeusvaltio. Tämä on kaikki lopunalua tavallisten ihmisten oikeuksille. Tästä asiastakin on esimerkiksi elokuvia tehty vuosikymmenet, ainoa hyvä puoli että Ranskassa ihmiset ei tätäkään ihan olkaa kohauttamalla hyväksy. Globalistit haluaa ihmistä orjia jotka ei voi muuta kuin hyväksyä kaiken mitä "macronit" käskee. Suomi tulee ensimmäisten joukossa perässä, eikä täällä kukaan tajua sitä edes vastustaa.
Mites muuten voisikaan olla?
 
vierailija
Osaavat sentään sujuvammin latinaa kuin muut?

Yhteistyössä