Että voikin jotkut ihmiset olla kiittämättömiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja OfficeRat78
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

OfficeRat78

Vieras
Pakko vähän purkaa täällä erään ihmisen kiittämättömyyttä. Sain nimittäin alkuvuodesta kollegaksi erään itseni ikäisen (vähän alta 40v) naisen. Hänet palkattiin erään ihmisen sijaiseksi vuoden pituiseen projektiin. Hänen paikkansa olisi ollut varmaan huippukokemus monelle ihmiselle. Paikkaa ei kuitenkaan laitettu vapaaseen hakuun vaan esimieheni junaili tämän naisen tähän. Avoimessa haussa tuskin olisi voinut paikkaa saada. Ohi olisi mennyt sakkia sekä koulutustasossa että kokemuksessa. Kyseinen nainen pystyi osallistumaan sisäiseen hakuun, koska oli tuolloin tekemässä toisella osastolla puolen vuoden pätkäduunia.

Nyt nainen siis sai tämän paikan. Palkka lienee 3000 kuussa, liukuvat työajat ja osan voi tehdä etänä. Naisen osaaminen ei riitä millään, ei kai kun oppimisasenne on niin nega. Kommentit tasoa:" No ei ehkä kuulu tämmöselle extraajalle." tms.

Työssä siis on hyvä palkka, ainakin merkonomille joka nainen on. Kaikki muut ovat joko korkeakoulutettuja (AMK, yliopisto tms.) tai sitten joitakin todella kokeneita kenties vähemmän koulutettuja. Se mitä tässä oppii (Esim. SAP jne.) on kysyttyä tavaraa työmarkkinoilla. Esim kun joskus huvin vuoksi hain muita töitä, niin minut melkein aina kutsuttiin työhaastatteluun jostain sadan hakijan joukosta. Itse sain tämän paikan 4 vuotta sitten kun tulin aluksi tekemään 8 kuukauden projektinpätkää.

Huh, huh... Onneksi on nähnyt pääosin hyvin erilaisella asenteella olevia ihmisiä näissä pätkäduuneissakin...
 
No mutta sellaista se on. Se, mikä jonkun mielestä on unelmien täyttymys, ei olekaan sitä jollekin toiselle. Tosin kuulostaa myös siltä, että teillä ei henkilökemiat osu yksiin - jotenkin tuo "ei ehkä kuulu tällaiselle ekstraajalle" kuulostaa vähän itseironiselta huumorilta. Mutta vaikka ei sitä olisikaan, niin ei minusta tarvitse tuntea kiitollisuutta jostain vuoden määräaikaisesta työstä, vaikka se ihan kiva duuni olisikin. Työn voi ottaa vain työnä, välttämättömänä pahana - ja sekin ajattelu on ihan ok. Olet toki oikeassa, että varmaan ihan hyvä tuuri käynyt työkaverillasi, kun sai tuon työn, mutta hänellä on silti oikeus suhtautua työhönsä miten tykkää.
 
Meillä sama juttu, eräs sai hyvän paikan huonolla koulutuksella (merkonomi), ei tee töitään, ja on joka viikko vähintään 1 pv "sairaslomalla", yleensä 2pv/viikko. Kaikkia vituttaa tuo hlö, mutta ei sille oikein mitään voi.
 
Lol. :D Sinä haluat puhua työkaverisi kiittämättömyydestä, mutta ainoa asia mistä jauhat on työkavereidesi koulutus ja se kuinka vaikeaa kyseiseen duuniin on päästä ja sivumennen mainitset tämän työkaverisi nega-asenteesta: "Naisen osaaminen ei riitä millään, ei kai kun oppimisasenne on niin nega. Kommentit tasoa:" No ei ehkä kuulu tämmöselle extraajalle." tms.".

Kyllä tämän aloituksen perusteella sanoisin että ongelmana taitaa pikemminkin olla se, että sinua vituttaa kun joku toinen saa työpaikan vähemmällä vaivalla kuin sinä. Ja nyt tämän vitutuksesi siirrät tähän työkaveriisi, ihan kuin hän olisi tehnyt jotain väärää.
 
  • Tykkää
Reactions: päätön

Epäoikeudenmukaisuus aina vituttaa. Mutta en tässä vertaa häntä itseeni vaan niihin, jotka olisivat tuon tehtävän voineet saada. Kyseinen nainenhan ei tule tästä tehtävästä kostumaan mitään, paitsi palkan. Toimintansa takia ei omaa mitään mahiksia jatkoon.

Ja mähän korostin, että koulutus ei ole tärkeintä. Mun yksi kollega on erittäin kokenut yritysmaailman eri kuvioissa, mutta hänkin on koulutukseltaan "vain" merkonomi. En ikinä kuitenkaan kyseenalaista hänen osaamistaan.
 
Pakko kertoa tähän yksi juttu. Noin 15 vuotta sitten, siihen aikaan sai töitä yleensä todella helposti, työskentelin eräässä huolintafirmassa. Kesäduuniin sinne tuli nuori tyttö (no olin itsekkin aika nuori silloin), n. 20-vuotias. EI ollut erityisen ahkera, mutta hoiti kuitenkin hommansa. Aikamoinen pissis kyllä.

Se oli päässyt opiskelemaan AMK:hon, mutta sille sitten tarjottiin jatkoa tuolla. Palkka oli tuolloin hänen tehtävässään reilusti yli 2000 euroa (tuohon aikaan varsin kohtuullinen palkka ylioppilaalle). Vuoden tämä tyttö teki tuota duunia. Motivaatio aika nollissa, piti saikkua vähintää 5 päivää kuussa.

Lähti sitten uudestaan opiskelemaan... Jos olisi samassa hommassa, niin varmasti tienaisi väh 3000 euroa kuussa nykyään.

Tuli vaan tää tyttö, nyt jo 35v kolmen lapsen äiti vastaan Anttilassa. Siellä teki viimeisiä työpäiviään. Ei ollut opinnot maistuneet ja ollut sitten hanttihommissa 10 vuotta.

Jaa että mitä tästä opimme... no en tiedä, jokainen päätelköön itse.
 
Tästä opimme sen, että laiska on laiska vaikka voissa paistaisi. Ihan sama mitä tilaisuuksia saa, ei tule menestymään.
 
Koulutuksella on väliä kun puhutaan lääkäristä, poliisista, tai vaikka lakimiehestä. Liike-elämässä se vaikuttaa vain vähän. Voit olla isokin johtaja vaatimattomalla koulutuksella, kuten Topi Sukari tai Keskinen. Ei siis kannata takertua siihen.
 
Pätevin tai osaavin ei ole aina paras. Työnantajan palkkauskriteereistä ei voi tietää. Ehkä tällä kyseisellä työntekijällä on ollut jotain, mikä on miellyttänyt työnantajaa. Voi olla, että tarvittu henkilö, joka pystyy kestämään työkavereiden piikittelyä ja kiusaamista tai jotain muuta, mistä muut kuin henkilön palkannut esimies eivät voi tietää. Oma veikaukseni on, että esimies on halunnut päästä helpolla palkkauksessa ja ottanut töihin henkilön, joka on ollut helposti saatavilla. Olen huomannut, että joillakin ihmisillä (esimiehet eivät ole poikkeus) on taipumusta pitää omaa tehtäväänsä erittäin vaativana, mutta samalla he saattavat vähätellä muiden tehtäviä ja ajatella, että kuka tahansa pystyy suoriutumaan niistä, koska ne ovat niin yksinkertaisia. Siksi tämäkin esimies on voinut ajatella, ettei ole niin väliä kuka tehtävään palkataan kunhan hän on vain valmis tekemään työnsä.
 
Yhteistyössä