Etsin vuokra-asuntoa ja nyt mietityttää yksi juttu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietin vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietin vaan

Vieras
Näyttää siltä, että yksityiseltä joudun vuokraamaan jos siis edes löydän/saan asunnon. Elämäntilanne muuttui aika hurjasti eikä asiat tosiaan menneet suunnitelmien mukaan. Mukana muuttaa siis kaksi lasta sekä olen raskaana viikolla 14. Kysymys kuuluukin, että olenko velvollinen kertomaan mahdolliselle vuokraisännälle raskaudesta? Tietenkin sitten viimeistään kun vauva syntyy, mutta nythän on jo pahin keskenmenon riski ohi, ni kuuluuko minun kertoa asiasta?
Toisaalta mitä sitä salailemaankaan, mutta en ole kertonut monillekaan kun tosiaan asiat ei menneet niin kuin oli ajateltu ja aion odottaa rakenneultraan asti ennen kuin kerron esim. pomolle töissä.

Muutenkin tuntuu aika epätoivoiselta koko kämpän metsästys. Minä teen työtä jossa vakinaistetaan harvoin, mutta työsopimusta aina jatketaan. Joskus kesäisin heinäkuussa saattaa olla työtön jakso. Kuitenkin aina asuntoa hakiessa kysytään, että onko vakinaista työtä ja siihen minun tietenkin pitää vastata että ei. Ja kun vielä tulen olemaan yksinhuoltaja mahdollisesti kolmen lapsen kanssa ni olenkin tosi suosittu vuokraehdokas varmaan...
 
Hakisin asuntoa kaupungilta mutta siinä on yksi iso ongelma.

Muutimme tähän taloon reilu vuosi sitten ja lapset ( silloin kolmannella ja toisella luokalla) joutuivat vaihtamaan koulua. Tuolla vanhemmalla on aina ollut vähän sosiaalisia vaikeuksia. Vanhassa koulussa oli vain muutama kaveri joten ajattelin, että ei se koulun vaihto ole ehkä pahasta kun luultavasti sen muutaman hyvän kaverin saa uudestakin koulusta. No näin ei ole käynyt valitettavasti. Yhtään kaveria ei ole saanut. Kolme kertaa on leikkinyt tänä aikana jonkun kanssa. Ikävöi vanhaa koulua ja kavereita. Koulukuraattorilta ja opettajalta on apua pyydetty ja kaikkki voitava on tehty. Poika ei vaan lähesty luokkakavereitaan. koulussa muuten viihtyy ok. Vähän kiusaamista kyllä ollut, mutta siihen on onneksi puututtu heti.

Joten yhteenvetona: Vain pakon edessä lapsilla vaihtuisi vielä kolmas koulu lyhyen ajan sisällä. Luulen, että tuo poika ei oikein kestäisi sitä. Kaupungin vuokra-asuntoja ei ole vanhan koulun eikä tämän uuden koulun alueella. Siksi yritän yksityiseltä löytää joko vanhan koulun tai tämän uuden koulun alueelta. Vanhoja kavereita on poika käynyt moikkaamassa välillä joten vanhaan kouluun paluu ei varmaan olisi ongelma.Itse asiassa soitin jo vanhaan kouluun viime keväänä (eros ei silloin vielä ollut vireillä) ja kysyin jospa poika pääsisi sinne takaisin. Kulkisi bussilla. No sinne oli tulossa yhdistetty luokka joten rehtori sanoi, että ei ota koulualueen ulkopuolelta ketään.

Tämä tilanne on niin syvältä että. Onneksi pystytään vielä saman katon alla asumaan. Vaihtoehto ei ole myöskään, että minä jäisin lasten kanssa tähän isoon omakotitaloon. Tämä talo on siis tulevan ex avomieheni aikanaan ostama ja minulla ei ole tähän mitään osuutta. Kupungin vuokra-asunto olisi niin helppo ratkaisu, mutta meidän tilanteessa ihan viimeisen oljenkorsi noiden koulujuttujen takia. Anteeksi tämä pitkä sepustus...
 

Yhteistyössä