Etkö tervehdi naapureitasi - miksi?

[hjgfa]

Pelkäätkö että pitää alkaa joka kerran jutusteleen jos sanot "terve, huomenta jne." nähdessä? vai miksi et moikkaa varsinkin jos samanikäisiä lapsia?
Mä ihmettelen tätä aika suuresti, meidän tienpätkällä asuu pari naapuria, jotka ei ikinä tervehdi ja taatusti tietävät että asutaan samalla tiellä...katselevat varpaisiin tai ihan mitä vaan ettei tarvi moikata, tulee aika "juntti"kuva.
Ja kyllä, olen molemmille sanonut joskus kuuluvalla äänellä "TERVE", silloin hämmennyksissään vastaavat - mutta seuraavalla kerralla taas katellaan varpaisiin?!!!
Enää en sano minäkää, odotan nyt että itse sanovat ensin ja jos eivät sano, niin olkoot.
Minusta vain helkutin typerää käytöstä, ja vielä omakotitaloalueella...isoissa kerrostaloissa sen ymmärsi.

 

[Phoebsi]

Olen tehnyt omat päätelmäni ihmisistä, jotka eivät tervehdi. Kaikkein veemäisintä se on ihmiseltä, jonka tiedän olevan ala-asteen opettaja. Hän ei vastaa yksinkertaiseen huomenta-tervehdykseen KOSKAAN.

Noloa, epäkunnioittavaa käytöstä.

 

["Hessu"]

Itse olen asiakaspalvelutyössä missä terheidin kaikkia asiakkaita. Vapaa-ajalla tervehtiminen on vaikeampaa, silloin täytyy kaivaa mieleen onko tuttu ja kuka se oli (ja mun huono kasvomuisti ei yhtään auta asiaa) mut jos joku sanoo mulle moi, vastaan aina takaisin.

 

[Saina]

Totta kai tervehdin. Se ei velvoita mihinkään seurusteluhetkeen eikä muuhunkaan info-tuokioon. Tervehdys riittää.

 

["vieraana"]

En aina.

Joskus siksi, että olen niin ajatuksissani etten huomaa muita. Usein minulla on kuulokkeet korvilla, ja kävelylle meno on se hetki kun saan olla ihan itsekseni omissa ajatuksissani. En siis välttämättä huomaa.

Joskus siksi, etten tunnista ihmisiä. Minulla on suuria vaikeuksia tunnistaa kasvoja. Joskus tervehdin "kaikkia", mutten aina. Vastaan tietenkin, jos joku vaikuttaa tunnistavan minut tai ottaa katsekontaktia. Mutta olen huomannut, että ihmiset lakkaavat tervehtimästä, jos ovat parikin kertaa nähneet minut jossain mutta minä en ole huomannut tai tunnistanut heitä.

Aiheuttaahan se kasvojen tunnistamattomuus usein vähän noloja tilanteita, muttei voi mitään.

 

[hjffa]

[QUOTE="Hessu";29700295]Itse olen asiakaspalvelutyössä missä terheidin kaikkia asiakkaita. Vapaa-ajalla tervehtiminen on vaikeampaa, silloin täytyy kaivaa mieleen onko tuttu ja kuka se oli (ja mun huono kasvomuisti ei yhtään auta asiaa) mut jos joku sanoo mulle moi, vastaan aina takaisin.[/QUOTE]

Mutta kun näissä tapauksissa TIETÄVÄT tasan tarkkaan että ollaan naapureita! Mutta eivät koskaan sano itse ensin tai ollenkaan jos en minä sano. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa. Itseasiassa toinen ei moikkaa lainkaan, vaikka esim. kävelen lapsen kanssa heidän talon ohi ja seisoo siinä postilaatikolla ja näkee että tullaan ihan vierestä.

Kuten Phoebsi (tuliko nimi oikein) sanoi, epäkunnioittavaa ja noloa häneltä, ja minusta vaivaannuttavaa kohdata JOKA PÄIVÄ ja kävellä ohi edes nyökkäämättä.
Mutta nyt olen miettinyt että olkoot, ei mun tarvi AINA tervehtiä, olen itsekkin noteeraamatta. On vain ihan pöljän tuntuista, mulla kun on tapana nyökätä edes kaikille jotka tulee usein vastaan/tunnistaa jostain jne. mutta että naapurille ei sanota, entäs jos joskus tarvii apua tms. vähänkö noloa sitten tulla vinkuun kun muuten katellaan "ohi"...

 

[käyttäjäMinttu]

kerrostalo alueella asuessa moikkasin kaikkia ja yleensäkin saman talon asukkien kanssa vaihettiin päivän kuulumiset.. Jos tosin olin kerrostalo alueen pihassa esim. lapsi leikkimässä, en välttämättä noteeraanu jokaista kulkijaa. Nyt omakotitalossa ei oo lähinaapureita.

 

[tuotaaaa]

[QUOTE="vieraana";29700312]En aina.

Joskus siksi, että olen niin ajatuksissani etten huomaa muita. Usein minulla on kuulokkeet korvilla, ja kävelylle meno on se hetki kun saan olla ihan itsekseni omissa ajatuksissani. En siis välttämättä huomaa.

Joskus siksi, etten tunnista ihmisiä. Minulla on suuria vaikeuksia tunnistaa kasvoja. Joskus tervehdin "kaikkia", mutten aina. Vastaan tietenkin, jos joku vaikuttaa tunnistavan minut tai ottaa katsekontaktia. Mutta olen huomannut, että ihmiset lakkaavat tervehtimästä, jos ovat parikin kertaa nähneet minut jossain mutta minä en ole huomannut tai tunnistanut heitä.

Aiheuttaahan se kasvojen tunnistamattomuus usein vähän noloja tilanteita, muttei voi mitään.[/QUOTE]

Tuotaaa, eikös sulla ole nyt vähän selittelyn makua...vastaat jos JOKU tunnistaa sinut tai ottaa katsekontaktin. Siis vastaat, et sano itse ensin...mutta HUOMAAT että lakkaavat tervehtimästä jos PARIKIN kertaa ovat nähneet sinut , mutta sinä et ole "huomannut tai tunnistanut" heitä...Mistä sitten tiedät että he ovat "nähneet" SINUT???
Vaikuta juuri sellaiselta jota pitää moikata ensin, muuten et "huomaa" ja sitten ihmettelet mikäs sillä oli kun ei moikannut.

 

[Onja]

Naapureita, saman kujan asukkaita tervehdin ilman muuta. He ovatkin fiksua väkeä, kukaan ei kieltäydy vastaamasta. Se tuntuisikin typerältä. Eihän sitä edes kehtaisi.

 

["ahaa"]

Mun mielestä on nolompaa pakottaa muita tervehtimään ja olemaan kontaktissa kuin olla tervehtimättä. Tällaistakin lukenut että aikuinen mies alkaa kävellä päin ja muutenkin öykkäröimän niitä jotka häntä eivät tervehdi.

 

[jkfd]

En, kun en tunnista naapureitani. Asumme omakotitalossa. En yhtään muista naaman perusteella naapureitani, enkä ole oikeastaan ikinä jutellut naapureilleni.

 

[en muista nikkiäni]

Tuotaaa, eikös sulla ole nyt vähän selittelyn makua...vastaat jos JOKU tunnistaa sinut tai ottaa katsekontaktin. Siis vastaat, et sano itse ensin...mutta HUOMAAT että lakkaavat tervehtimästä jos PARIKIN kertaa ovat nähneet sinut , mutta sinä et ole "huomannut tai tunnistanut" heitä...Mistä sitten tiedät että he ovat "nähneet" SINUT???
Vaikuta juuri sellaiselta jota pitää moikata ensin, muuten et "huomaa" ja sitten ihmettelet mikäs sillä oli kun ei moikannut.

Juuri tuolla tavalla ne muutkin aina olettavat

Huomaan, että lakkaavat tervehtimästä, kun kukaan ei enää esimerkiksi vastaantullessa sano hei. En huomaa sitä siitä, että tunnistaisin jonkun ihmisen ja ihmettelisin, kun ei enää tervehdi.

Vastaan tervehdykseen, ja minusta siihen kuuluu mukaan myös ne tilanteet, jolloin huomaan jonkun tunnistaneen minua/ottaneen katsekontaktin. Silloin sanon hei, ennen kuin he itse sanovat. Todennäköisesti olen hyvin usein tervehtinyt myös ihmisiä, joita en edes oikeasti tunne

Olen niin monta kertaa kuullut ihmisiltä jälkeenpäin tai muita kautta, että olen niin epäkohtelias kun en sielläkään ollut tuntevinani tai tervehtinyt, tai ollut huomaavinani. Niissä on aina ollut kyse siitä, etten oikeasti ole huomannut. Olen hyvin voimakkaasti omissa ajatuksissani, joten en yksinkertaisesti huomaa.

En tunnista ihmisiä, jos näen heidä jossain vieraassa paikassa. En edes välttämättä läheisiä ihmisiä.

Minusta on myös tullut kovin varovainen tervehtimisen ja ihmisten suhteen, juuri siksi että olen tähän ikään mennessä ehtinyt suuttuttaa kovin monta ihmistä, kun ovat olettaneet että olen niin leuhka tai epäkohtelias, etten viitsi tervehtiä.

Niille, joiden kanssa olen ollut juttusissa, olen sanonut ihan rehellisesti, että minulle kannattaa tulla juttelemaan tai osoittaa, että tuntee minut, kun en tunnista kasvoja. Usein tunnistan sitten äänestä tai tuoksusta ihmisen

 

["ahaa"]

Nolompaa tuollainen että tiimarivihkoon kirjoittelee ketkä tervehtii. Kyllä jokaisella on oikeus olla tervehtimättä. Sääliittävää että ei muuta elämää kuin naapureiden tervehdysten varassa olla ja itkeä jos joku ei tervehdi ja pahimmassa tapauksessa alkaa vaikeuttaa näiden elämää tai kyylätä ja juoruta.

 

[Rähinä-Reetta]

Maaseudulla on tapana tervehtiä kaikkia, autollakin kohdatessa kädet heilahtaa.

 

["huh huh"]

[QUOTE="ahaa";29700476]Nolompaa tuollainen että tiimarivihkoon kirjoittelee ketkä tervehtii. Kyllä jokaisella on oikeus olla tervehtimättä. Sääliittävää että ei muuta elämää kuin naapureiden tervehdysten varassa olla ja itkeä jos joku ei tervehdi ja pahimmassa tapauksessa alkaa vaikeuttaa näiden elämää tai kyylätä ja juoruta.[/QUOTE]

Tiimarivihko, elämä naapureiden tervehdysten varassa, itkeä, vaikeuttaa näiden elämää, kyylätä, juoruta????????
Et taida käydä ihan täysillä, missä kohtaa noista sanottiin. Taidat tarvita diagnoosin...vainoharhainen?

Ja juu, monesti autollakin ajessa (AINA) kyllä meillä käsi heilahtaa hymyissä suin.
Outoa jos ei naapureitansa tervehdi.

 

["hmm"]

tervehdin hymyillen entisessä kerrostaloasunnossani aina jos naapuri vastasi katsekontaktiini, eli käytännössä aina jos samassa kerroksessa törmättiin. uudessa rivitalossa vältellään katsetta enkä tunne tarpeelliseksi alkaa huutelemaan perään kun en naapureitani tunne eikä minulla ole mitään tarvetta heidän kanssaan moikkausväleihin väkisin päästä. mutta täällä asuukin vain vähän kummallista nuorempaa porukkaa, ja minä lienen heille yhtä lailla se uusi kummajainen siellä peräkämpässä.

 

["vihreä"]

Maaseudulla on tapana tervehtiä kaikkia, autollakin kohdatessa kädet heilahtaa.

Tähän oppineena tällaiset "en tervehdi sua"-tapaukset on aika outoja. Mä tervehdin tutut ja usein myös ne tuntemattomat. Mitä väliä sillä on tunteeko vai ei, ei kukaan siitä ole vahingoittunu tähän päivään mennessä. Se muuten saa monet ihmiset tervehtimään kun hymyilee

 

["femin"]

Mä oon just sellanen, että moikkaan vaan jos mua moikataan... :/

Tarkoitukseni ei ole olla epäkohtelias, mutta mulla on vaan TODELLA suuri kynnys puhua vieraalle ihmiselle.

Synnärilläkin oli kamalaa, kun sain huonekaverin, niin en uskaltanut jutella vauvallenikaan mitään ja huonekaverille sain sanottua vasta reilun puolen tunnin hermoilun ja mietiskelyn jälkeen, että voin sammuttaa telkkarin tai vaihtaa kanavaa jos hän haluaa...

Myös vieraan kanssa puhelimessa puhuminen on hankalaa ja siksi tarvin aina rauhallisen paikan mistä soitan, että saan ensin rauhassa käydä tulevan keskustelun läpi päässäni.

Mistähän tällainen johtuu ja voiskohan asiaan vaikuttaa mitenkään?

 

["hmm"]

[QUOTE="femin";29700834]Mä oon just sellanen, että moikkaan vaan jos mua moikataan... :/

Tarkoitukseni ei ole olla epäkohtelias, mutta mulla on vaan TODELLA suuri kynnys puhua vieraalle ihmiselle.

Synnärilläkin oli kamalaa, kun sain huonekaverin, niin en uskaltanut jutella vauvallenikaan mitään ja huonekaverille sain sanottua vasta reilun puolen tunnin hermoilun ja mietiskelyn jälkeen, että voin sammuttaa telkkarin tai vaihtaa kanavaa jos hän haluaa...

Myös vieraan kanssa puhelimessa puhuminen on hankalaa ja siksi tarvin aina rauhallisen paikan mistä soitan, että saan ensin rauhassa käydä tulevan keskustelun läpi päässäni.

Mistähän tällainen johtuu ja voiskohan asiaan vaikuttaa mitenkään?[/QUOTE]

sosiaalisten tilanteiden pelko, se voi olla eri tasoista ujoudesta totaaliseen erakoitumiseen. siihen vaikutus on mahdollista mutta vaikeaa.