Etinen istukka

Moi!

Vertaistukea ja kokemuksia kaipailisin; minulla siis todettu etinen istukka, joka 2.5cm kohdunkaulan päällä. Viikkoja tänään 26+4.
Minun kohdallani tilanne alkoi niin, että kaksi viikkoa sitten jäi pyyhittäessä paperiin vähäinen määrä verta. Tästä oman kaupungin Keskussairaalaan, jossa tarpeelliset tutkimukset ja sairaalaan seurantaan. Seuraavana aamuna tuli isompi vuoto, mutta tutkimuksissa edelleen onneksi kaikki ennallaan. Seurantaa kuitenkin jatkettiin seuraavaan päivään, mutta vuodon selkeästi vähentyessä, päästettiin minut kotiin ilman mitään lisäohjeita.
Seuraavana aamuna vastassa oli taas isompi vuoto ja soiton jälkeen löysin itseni taas Keskussairaalasta. Aika nopeasti lääkäri ilmoitti, että nyt pitää lähteä tarkistukseen Yliopistolliseen sairaalaan, joka sijaitsee omasta kotikaupungista yli 150km päässä. Siellä vietin viikon vuodelevossa; onneksi vuoto tyrehtyi muutamassa päivässä ja nyt viikon ollut täysin vuotamatta. Tällä viikolla sain vielä luvan käydä kotona, mutta ensi viikolla palaan takaisin Yliopistolliseen sairaalaan ja tietääkseni tulen viettämään siellä koko loppuajan, mikä tottakai vauvan takia on toivottavasti vielä monen monta viikkoa.
Onneksi mitään viitteitä synnytyksen käynnistymiseen liittyen tai supistuksia ei ole.

Lähinnä minua siis kiinnostaisi muiden suunnilleen samoilla viikoilla olevien/olleiden kokemukset? Ymmärrän että pienemmillä viikoilla annetaan vielä toivoa istukan siirtymisestä, mutta ainakin minun kohdallani tämä tyrmättiin ihan täysin eli lähinnä juuri nämä ”pitemmällä” olevat kokemukset kiinnostaa.
Tuntuu että kaikki netistä tähän mennessä löytämäni kokemukset ja ohjeistukset jne. eri paikkakunnilta eroavat todella paljon..
Kiitos vastauksista jo etukäteen! :)
 

Yhteistyössä