Etelän vetelät lähtekää huomenna 15min aiemmin töihin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Empä tuuppaa, mullon tatsi.
Noinhan jokainen slidailija kuvittelee. Pahimmillaan sitten joku jää alle tai seinä tulee vastaan Loimaan tapaan.

Loimaan lauantaisessa auto-onnettomuudessa menehtyi paikkakuntalainen nuoripari, poliisi tiedottaa. Mies ja nainen olivat syntyneet vuonna 1999.
Poliisin mukaan kovalla ylinopeudella vanhaa BMW-autoa ajanut mies menetti ajoneuvonsa hallinnan, ja se törmäsi teollisuuskiinteistön seinään.

Onnettomuus tapahtui Hannunkadulla iltayhdentoista aikoihin. Kyseessä on pieni katu lähellä Loimaan keskustaa. Alueella oli 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Poliisin mukaan tienpinta oli tapahtuma-aikaan luminen ja liukas.

Auto syttyi palamaan, ja paikalle tullut sivullinen yritti sammuttaa palon sekä auttaa uhreja. Tilanne oli kuitenkin mahdoton.

Tulipalo oli raju, ja auto murskaantunut niin pahoin, että vasta myöhemmin paikalle tulleet palomiehet saivat sammutettua lieskat. Autossa olleen nuorenparin pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä.

– Tapahtuma näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa. Tässä tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla, poliisi kirjoittaa.

Poliisin mukaan viitteitä päihteiden käytöstä ei ole ilmennyt

  • Surullinen
Reactions: Lispetti
Noinhan jokainen slidailija kuvittelee. Pahimmillaan sitten joku jää alle tai seinä tulee vastaan Loimaan tapaan.

Erittäin kamala tapaus.:(

Mutta ei saa yleistää.
Jos olet pyöritellyt autoasi liukkaalla niin ymmärrät varmaan miten se pysyy hanskassa ja miten ei. Ja, missä tilanteissa voi slidata ja missä ei.
 
Olivat suolanneet isot tiet Heltsingissä.
Kivasti tärryytti pyllyssä ku oli vanteissa lunta.🤗😬
 
vierailija
Noinhan jokainen slidailija kuvittelee. Pahimmillaan sitten joku jää alle tai seinä tulee vastaan Loimaan tapaan.

Loimaan lauantaisessa auto-onnettomuudessa menehtyi paikkakuntalainen nuoripari, poliisi tiedottaa. Mies ja nainen olivat syntyneet vuonna 1999.
Poliisin mukaan kovalla ylinopeudella vanhaa BMW-autoa ajanut mies menetti ajoneuvonsa hallinnan, ja se törmäsi teollisuuskiinteistön seinään.

Onnettomuus tapahtui Hannunkadulla iltayhdentoista aikoihin. Kyseessä on pieni katu lähellä Loimaan keskustaa. Alueella oli 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Poliisin mukaan tienpinta oli tapahtuma-aikaan luminen ja liukas.

Auto syttyi palamaan, ja paikalle tullut sivullinen yritti sammuttaa palon sekä auttaa uhreja. Tilanne oli kuitenkin mahdoton.

Tulipalo oli raju, ja auto murskaantunut niin pahoin, että vasta myöhemmin paikalle tulleet palomiehet saivat sammutettua lieskat. Autossa olleen nuorenparin pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä.

– Tapahtuma näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa. Tässä tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla, poliisi kirjoittaa.

Poliisin mukaan viitteitä päihteiden käytöstä ei ole ilmennyt

Juntit eivät osaa ajaa.

:(
 
vierailija
mutta eipä siellä pääkaupungissa saa niin hyvää oppia ajamiseen kuin maalla, että ei tietty voi olettaa, että ajavat kuten pohjoisempana asuvat.
Maaseudulla osaavat ajaa kovaa koska ovat tottuneet painamaan ylinopeutta isoilla teillä ja tutuilla hiekkateillä, mutta eivät he kyllä liikennettä hallitse. Liikennevaloista lähtö ruuhkassa kestää ja kestää ja usein taskuparkkeeraus tuntuu ihan mahdottomalta. Samoin kaistanvaihto keskustaliikenteessä, jos ei takana anneta 100 metriä tilaa vaihtaa. Tiivistettynä voi sanoa, että maalaisserkku on liikenteen tukkona autoillessaan kaupungissa (niillä maaseudun teillä toisin päin) ja myöskin kävellessään ihmisjoukossa.

Eilen meinasi hermo mennä kun jouduin suhaamaan ympäri Helsinkiä ja ihmiset olivat lumesta sekaisin. Vissiin kesärenkailla liikkuvia paljon liikenteessä kun meno oli niin varovaista. Sokoksen kulmalla Mannerheimintien liikennevalot lakkasivat toimimasta. Onneksi olin valoissa lähes keulilla, niin pääsin vielä suht sujuvasti yli. Jos vika kesti kauan, siihen on muodostunut ilkeä ruuhka.
 
hesalaisten on mahdottomuus tajuta vaihtaa ne talvirenkaat ajoissa.
 
vierailija
Juntit käyttävät pääkaupungistamme sanaa Hesa.
Ilmeisesti isoäidillä on jotain hampaankolossa, kun nuttura tuntuu olevan kireällä.
Viisaat jättävät huonolla kelillä auton kotiin, jos ei ole pakko lähteä autoilemaan.
 
Yhteistyössä