V
"Vaimo"
Vieras
Naimisissa ja lapsia löytyy,asutaan umpikorvessa omassa talossa,lauma eläimiä vielä lisäksi.Olen kotiäiti vielä pari vuotta,sitten perustan oman yrityksen.
En haluaisi ottaa eroa, kun elämä näin onnistuu ihan ok. Toki suurimmat tunteet ovat varmaan pysyvästi takana. Johtuen riidoista miehen sukulaisten kanssa.
Eli minä riitelen, mies ei puutu mihinkään.Pidemmän aikaa ollut tätä (vuosia..),ja se on syönyt parisuhteen nyt huonompaan jamaan. Olisin ajatellut saavani tukea omalta aviomieheltä,ja mies taas haluaisi vaan pitää vaaleanpunaiset lasit silmillään ja ´unohtaa´ kaiken mitä joudumme sietämään.
Viimeinen tikki oli kun tämä alkoi vaikuttaa voimakkaasti rahatilanteeseemme, eikä mies siltikään auta minua
Voisi sen helposti tehdä,mutta ei halua suututtaa sukuaan.
Minä taas pidän lapsia ja meidän perhettä ja kotia tärkeimpänä asiana,ja taistelisin niiden puolesta.
Noh,joka tapauksessa, asialle ei ole enää mitään tehtävissä;lapset kasvatetaan yhdessä ja perheenä tehdään retkiä ym. Varsinaista riitelyä ei enää ole (koska tajusin että se on turhaa). Hiljaa siis vaan möllötellään...
lapsenvahteja ei ole,että pääsisi vaikka harrastamaan silloin tällöin. kaupunkiin matkaa 40 km ja huono tie,joten hirveästi ei tee mieli liikkua sinnekään.Valoisan aikaan pääsisi rattaiden kanssa lenkkeilemään,se on oikeastaan ainoa asia jossa pääsisi pois näistä samoista maisemista,ja karhuja liikkuu aikas paljon :/
Mistä ihmeestä saisi jotain tekemistä (kodinhoidon lisäksi),niin että lapset voisivat olla mukana? kerran viikkoon ajelen kaupunkiin ruokaostoksille mutta usein on sitten jo kiire kotiin ruuan tekoon että ei kyläilemään kerkeä.
Hankalaa tässä nyt on mitään etäisyyttä ottaa,kun saman katon alla ollaan.
Se nyt kuitenkin on ainoa vaihtoehto, että säästytään riitelyltä. Oikeasti tarvitsen jotain muuta mietittävää kun tämän ongelman!! Helpottaa toki kun lapset kasvavat, mutta sitä ennen menetän varmaan mielenterveyteni.
Mies on sellainen hiljainen nössykkä,muuten ihan ok mies ja hyvä isä, mutta luotto on nyt mennyt melkolailla täysin,ja ehkä ne elämänarvot ovat kuitenkin erilaiset kun ei perhettä laiteta etusijalle...Riitely ei enää auta yhtään mitään,asia ei tästä muutu :/
En haluaisi ottaa eroa, kun elämä näin onnistuu ihan ok. Toki suurimmat tunteet ovat varmaan pysyvästi takana. Johtuen riidoista miehen sukulaisten kanssa.
Eli minä riitelen, mies ei puutu mihinkään.Pidemmän aikaa ollut tätä (vuosia..),ja se on syönyt parisuhteen nyt huonompaan jamaan. Olisin ajatellut saavani tukea omalta aviomieheltä,ja mies taas haluaisi vaan pitää vaaleanpunaiset lasit silmillään ja ´unohtaa´ kaiken mitä joudumme sietämään.
Viimeinen tikki oli kun tämä alkoi vaikuttaa voimakkaasti rahatilanteeseemme, eikä mies siltikään auta minua
Voisi sen helposti tehdä,mutta ei halua suututtaa sukuaan.Minä taas pidän lapsia ja meidän perhettä ja kotia tärkeimpänä asiana,ja taistelisin niiden puolesta.
Noh,joka tapauksessa, asialle ei ole enää mitään tehtävissä;lapset kasvatetaan yhdessä ja perheenä tehdään retkiä ym. Varsinaista riitelyä ei enää ole (koska tajusin että se on turhaa). Hiljaa siis vaan möllötellään...
lapsenvahteja ei ole,että pääsisi vaikka harrastamaan silloin tällöin. kaupunkiin matkaa 40 km ja huono tie,joten hirveästi ei tee mieli liikkua sinnekään.Valoisan aikaan pääsisi rattaiden kanssa lenkkeilemään,se on oikeastaan ainoa asia jossa pääsisi pois näistä samoista maisemista,ja karhuja liikkuu aikas paljon :/
Mistä ihmeestä saisi jotain tekemistä (kodinhoidon lisäksi),niin että lapset voisivat olla mukana? kerran viikkoon ajelen kaupunkiin ruokaostoksille mutta usein on sitten jo kiire kotiin ruuan tekoon että ei kyläilemään kerkeä.
Hankalaa tässä nyt on mitään etäisyyttä ottaa,kun saman katon alla ollaan.
Se nyt kuitenkin on ainoa vaihtoehto, että säästytään riitelyltä. Oikeasti tarvitsen jotain muuta mietittävää kun tämän ongelman!! Helpottaa toki kun lapset kasvavat, mutta sitä ennen menetän varmaan mielenterveyteni.
Mies on sellainen hiljainen nössykkä,muuten ihan ok mies ja hyvä isä, mutta luotto on nyt mennyt melkolailla täysin,ja ehkä ne elämänarvot ovat kuitenkin erilaiset kun ei perhettä laiteta etusijalle...Riitely ei enää auta yhtään mitään,asia ei tästä muutu :/
