Esikoisen mustasukkaisuus

[ap]

Tämä aihe varmaankin koluttu useasti ja olen minäkin siitä paljon jutellut aikoinani.Mutta nyt kun tilanne on omassa elämässä.omilla lapsilla,niin en enää tiedä mitä teen kun tuntuu niiiin pahalta.
Eli siis meillä on pian kuusi vuotias tyttö.Ja 10kk ikäinen tyttö.
Aluksi kun vauva syntyi niin isompi ei moksiskaan ollut.Autteli minua ja hoiti siskoaan.Kaikki oli kivasti. Mitä isommaksi tyttö nyt on kasvanut,liikkuu sun muuta niin isosisko on hirveän mustis..
Huutaa pienemmälle: älä tuu tänne,älä aina riko mun leikkejä,älä tee noin,äläkä koske sinne jne...tönii välillä,ei paljon. Ärsyttää tahallaan..menee naamaan kiinni ja muutenkin todella lähelle niin että pienempi hermostuu tai rupeaa itkemään. No ainahan se menee siihen että torumme isompaa..Olen yrittänyt selittää asiat kaikenlaisilla eritavoilla..mutta ei..hetki menee mukavasti mutta pian taas..Sitten isompi on paljon itkuisempi.Väsyneempi,kiukuttelee helpommin.Välillä kysyy miksi mua ei enää rakasteta!! olen kyllä jutellut,tehnyt kaikkeni kertoakseni ja näyttääkseni että kyllä varmasti rakastetaan! Mitä tässä enää keksisi`? On pahamieli siitä että isommalla on pahamieli ja pahamieli myös siitä ettei jotenkin isomman aikana "uskalla" halailla jne pienempää,ettei isommalla tule paha mieli siitä..Hyviä,omia kokemuksia ja neuvoja otetaan vastaan!

 

[Kamala]

Saako isompi teidän aikaanne ihan kahden kesken koskaan? Tai välillä äidin kanssa ja välillä isän? Kun olette kotona, niin onko hänellä myös omaa rauhaa leikkiä ja tehdä juttuja, ettei pienempi aina tule rikkomaan?

 

[ap]

Saa kahden keskistä aikaakin,mutta ei paljon.Koska ei aina pysty järjestämään.Mutta välillä yritetään kyllä. On oma huone,missä voi rauhassa leikkiä.Niin että ovi laitetaan kiinni.Sekä tietysti pienemmän päiväuni aikaan..Siitä sen huomaakin että lapsi muuttuu erilaiseksi heti kun pienempi herää..

 

[kinuski]

Meillä esikoinen on edelleen äärimmäisen mustasukkainen pikkuveljestään, vaikka pojilla ikää jo 9v ja 5v. Kaikkeni olen yrittänyt, on saanut omaa aikaa minun, sekä mieheni (joka ei edes ole esikoisen oma isä) kanssa. Kuopus on hirmu kiltti, häntä ei tarvitse juuri koskaan komentaa mistään, ja esikoinen taas ylivilkas, joten joutuu väkisinkin komentamaan useammin. Se tietysti johtaa siihen että esikoinen kokee olevansa jotenkin huonompi. En oikein osaa siis sinua auttaa, kun itsekkin samasta asiasta kärsitään.
Mutta ainakin se, etä isompi kokis olevansa jotenkin tärkeä, auttaa varmasti jonkin verran. Esim. kun vaihdat vaippaa, niin pyydät isompaa tuomaan uuden vaipan ja viemään vanhan roskiin. Sitten kehut miten kivaa oli että auttoi, että et olisi ilman hänen apuaan selvinnyt tms. Tai pyydät vaikka "vahtimaan" pikkusiskoaan kun laitat pyykit, ja sitten kehut miten loistava isosisko hän onkaan kun noin hienosti vahti pientä.

 

[vieras]

Kuulostaa muuten siltä, että isommalla on tulossa 6-vuotiaan uhmis eli "pikkumurkkuikä". Tällöin lapsi tuntee itsensä välillä isoksi ja toisinaan ihan pieneksi. Kiukuttelee jne.

Ei minulla ole valmiita ohjeita, toki yhteistä aikaa esikoisen kanssa voisi olla, mutta voisit myös korostaa sisarusten hyviä ja myönteisiä hetkiä (olipa kiva kun teit sisarelle tornin palikoista jne). Sepä huono puoli tässä vanhemmuudessa on, että välillä tuntee syyllisyyttä vähän kaikista tekemisistään, joten ole huoleti, teet todennäköisesti ihan oikeita ratkaisuja siellä kotona!

 

[:/]

Ihan kuin mun kirjoittamaa paitsi, että lapset on 5v ja 2v. Kulunut vuosi on ollut kamalaa. Esikoinen on koko ajan äreä, kiukkuinen, mustis, pahalla tuulella, itkuinen ja ties mitä. Aina jotain ja pienempi saa kaikesta kärsiä. Esikoiselle annetaan todella paljon omaa aikaa vanhemman/vanhempien kanssa mutta ei mikään tunnu riittävän. Aina pitää pienempää tuuppia, komentaa, määräillä, ärhentää jne.

Ihmetyttää aina, kun kaikki kehuvat lastensa leikkivän yhdessä. Ei meillä leiki, tappelevat vain, kun esikoinen ei kestä pienemmältä mitään. Tekee pienempi mitä vain niin aina on väärin

En tiedä, mistä tämä on peräisin. Olen itse mielestäni lempeä ja tasapuolinen ja yritän molempia huomioida ja kehittelen erilaisia tapoja olla yhdessä perheenä ja erikseen molempien lasten kanssa.

 

[m]

Toivottavasti helpottaisi iän myötä ja vaikkeivat toisistaan varsinaisesti pitäisi, niin oppisivat edes tulemaan toimeen.. :hug: