Erotatteko erimaalaisen ulkonäöstä, jos ei puhuta ihonväristä.

  • Viestiketjun aloittaja reetta
  • Ensimmäinen viesti
R_G
Vastaanpa itsekin, vaikka onkin jo vanha postausaihe. Mielenkiintoinen aihe!

Asuin vuoden Aasiassa, Hongkongissa, ja siellä tietysti silmä tottui paikallisiin ja aika piankin alkoi huomata miten erinäköisiä he todellisuudessa ovat. Se oli yllättävää, kun minulle kerrottiin, etteivät helposti erota länsimaalaisia toisistaan, vaikka minusta länsimaalaisissa on kuitenkin paljon enemmän näkyviä ja vaihtelevia piirteitä (hiustenväri, nenän koko, silmien väri, jne) kuin paikallisissa, jotka ovat lähes poikkeuksetta kaikki mustahiuksisisia ja kasvoiltaan lähes samannäköisiä. Kuulin, että aasialaiset ovatkin tottuneet kiinnittämään huomionsa todella pieniin yksityiskohtiin kasvoissa, sen sijaan että huomioisivat kokonaiskuvaa niin tarkasti.

Hongkong-vuoden aikana opin tunnistamaan myös ns. manner-kiinalaiset, joilla (etenkin vanhemmilla ihmisillä ja maalta tulevilla) oli aina tietty, samankaltainen hiustyyli (naisilla lyhyt pottamalli tai huonosti tehty kotipermis) ja vaatetus + käytöstavat (tai niiden vaillinaisuus) sekä olivat paljon lyhyempiä kuin hongkongilaiset. Ja koska HK on niin kansainvälinen city, opin myös erottamaan japanilaiset, korealaiset ja filippiiniläiset, tosin joskus se on todella vaikeaa.

Kuten aiemmistakin kommenteista tuli ilmi, venäläiset ja ruotsalaiset on meidän suomalaisten mielestä melko helppo tunnistaa. Ei tietenkään kaikkia, mutta on tietynlaiset kasvojenpiirteet, jotka toistuvat. Minusta joillakin suomalaisilla ja venäläisillä on ainakin yksi yhteinen piirre, nimittäin sellaiset "kuoppasilmät", kuten esim. V.Putinilla on. Minusta monet venäläiset miehet ovat myös aika laihoja ja jotenkin sellaisia vähän aneemisen oloisia.

Se on kyllä totta, että ulkomailla ollessa jotenkin se suomalaistutka on aika pettämätön. En tiedä mikä siinä on, että suomalaisen tunnistaa niin helposti. Tietyt kasvonpiirteet on erittäin suomalaiset, mutta en osaa niitä kuitenkaan kuvailla, ehkä se on se yleisolemus. Persjalkaisuus on kyllä totta. Myös vaatetus ja käytös saattavat joskus paljastaa henkilön suomalaiseksi ja viimeistään sitten siinä vaiheessa alkuperä varmistuu, kun kuulee millä aksentilla englantia väännetään.

Asustelin aiemmin Alankomaissa ja olen myös oppinut tunnistamaan hollantilaiset maailmalla matkatessani. Etenkin naiset on melkeinpä aina todella pitkiä ja isoluisia sekä suosivat harmaita ja maanläheisiä vaatteita. Kasvonpiirteet on jotenkin sellaiset kulmikkaat/kirveellä veistetyt. Nuorilla hollantilaisilla miehillä taas on hiuksissaan kananmunanvalkuainen tai kilo geeliä. =D

Myös briteissä on joitain piirteitä, joista heidät on helppo tunnistaa. Aika moni on sellaista prinssi Charles/Camilla-muottia. Austalialaiset miehet on usein ruskettuneita, kookkaita ja vaaleahiuksisia. HK:ssa opin tunnistamaan yliopistossani tanskalaiset kasvonpiirteet, ovat sellaisia 'nallekarhumaisia', pyöreäkasvoisia. Jokin juttu niisä on, mutten osaa tarkemmin selittää. :D
 
"vieras"
Monikulttuurisessa perheessä elävä ja useassa maassa asuneena voin sanoa, että minun kohdallani arvaukset kotimaastani heittelevät aika lailla. Tosin lähes poikkeuksetta minua pidetään ulkomaalaisena, olin sitten missä tahansa. Ja totta puhuen, sellaiseksi oikeastaan itseni tunnenkin kaikkialla, myös Suomessa, jossa olen syntynyt. Minua on pidetty ainakin suomalaisena, ruotsalaisena, venäläisenä, italialaisena, espanjalaisena, amerikkalaisena, ranskalaisena, brittinä, irlantilaisena, meksikolaisena ja itäeurooppalaisena. Sanoisin, että ei se aina olekaan niin helppoa kuin voisi luulla... Mielikuvamme näistä yllämainituista kansoista ovat nimittäin varsin toisistaan eriävät.
 
Jyrgiboy
[QUOTE="vieras";22964012]nyky-suomessa ei ihonväri tee ihmisestä ulkomaalaista.[/QUOTE]

Mee pois kyllähänse tekee herranjestas mikä hyyssäri spede vassariville se siellä
jos on musta niin eise ihan supisuomalainen ole edes omastamielestään. ja jos näyttää puuttinilta ja sukunimi on jokuvenäläinen niin kyllä se itsensä kategoreoi suomen venäläiseksi tai jos sukunimi on walroos tai joku ruotsinkielinen niin yleensä he sanovat olevansa suomenruotsalaisia
 

Yhteistyössä