Erosta vuosi, kaipaan exääni...

[Haikailija...]

Mä itse tahdoin erota ex-miehestäni. Nyt vuoden jälkeenkin, kaipaan häntä ja perhettämme aivan älyttömästi. Olen jo uudessa suhteessa, jonka aloitin liian aikaisin eron jälkeen, mutta jotenkin se vain pääsi tapahtumaan. Välitän uudesta miehestäni, ja hänessä ja meidän suhteessamme on paljon asioita joita kaipasin avioliittooni.

Nyt soudan ja huopaan mitä tehdä. Käyn keskustelemassa ammatti-ihmisen kanssa masennukseni takia, ja tästä aiheesta on paljon siellä keskusteltu. Mutta solmut mielessäni eivät vaan aukea, vaikka aikaa kuluu. Erotessani, en enää tiennyt rakastanko miestäni kiinkuin "kuuluisi". Toisaalta, mietin samaa nyt tämän nykyiseni kanssa. Exääni tunnen kuitenkin edelleen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kumppanuutta. Meillä on yhteinen lapsi, joten olemme säännöllisesti tekemisissä.

Erotessani, minulla ei ollut fyysistä suhdetta toiseen mieheen, mutta oli mies, joka puhui minulle ummet ja lammet, vannoi ties mitä. Omaa tyhmyyttäni heitin liittoni roskiin, kun jotenkin hän sai minulle puhuttua ties mitä. Tämä mies myöhemmin osoittautui kyllä valehtelijaksi, sain tietää että hänellä oli samaan aikaan 3 muutakin naista joille kaikille puhui samat jutut.

Ero oli välttämätön, sen tiedän, koska olihan meillä ongelmamme, Enimmäkseen nippu pieniä joita sitten ei saatu auki. Eron jälkeen saimme keskusteluyhteyden auki, juttelimme kaikki asiat halki, ja puhuimme ongelmistamme. Siinä sitten ihmettelimme miksi liiton aikana oli niin vaikeaa puhua. Molemmille selvisi paljon asioita. Nyt mietin jatkuvasti yhteen paluuta. Vieläkö siitä voisi tulla jotain? Olisiko mahdollista uudelleen lähentyä? Olimme erotessamme erkaantuneet aika paljon, ja erkaantuminen alkoi salakavalasti lapsemme syntymän jälkeen, kun kahdenkeskistä aikaa ei ollut, emmekä ilmeisesti osanneet tehdä töitä suhteemme eteen. Olemme myös hyvin erilaisia luonteeltamme, ja se aiheutti ongelmia välillä. Minä kun olen hyvin sosiaalinen, ja ex-mieheni täysin päinvastainen.

Mulla on niin ikävä sitä aikaa kun kaikki oli hyvin, ja sitä turvaa jonka mieheni minulle antoi. Edelleen jos jotain tapahtuu, haluaisin kertoa siitä ensimmäisenä ex-miehelleni.

Onko ketään samassa tilanteessa olevaa, joka katuu eroaan? Tämän suurempaa virhearviointia ei elämässä voi olla...

 

["vieras"]

Tää on vain mun mielipide; mä en usko, että jos ei kerralla onnistu, niin ei onnistu uusintakierroksellakaan.

 

["mama"]

Mieti tarkkaan, ennen kuin teet liikettä suuntaan jos toiseenkaan. Voisiko olla, että kaipaat sitä turvaa, minkä koit kun teillä oli exäsi kanssa asiat vielä hyvin? Ettet siis niin kaipaakaan miestäsi, vaan sitä turvallista arkea ja parisuhdetta? Meinaan samat ongelmat teitä odottaa vaikka palaisittekin yhteen. Ihmiset toistavat niin helposti samoja kaavoja ja niitä on tosi vaikea muuttaa vaikka tahtoa olisikin.

 

[Hannash]

Kaduin ja palasin
ex myös kaipasi minua ja saimme suhteen "vaikeankin" toimimaan
onnelllisia jo 3 vuotta
keskustelkaa ja katsokaa

 

["Marianne"]

Moi,

"Kiva" kuulla että löytyy toinen maan päältä jolla sama ongelma! Mutta surrullista että olet sellaisessa tilanteessa! Olen miettinytkin löytyykö toista ihmistä joka soutaa ja huopaa.. tunnistan ongelmasi omieni kautta.
Aloitin toisen suhteen samalla kun hain eroa. Siis liian aikaisin! Tämä mies oli jo kuvioissa mukana hetkeä ennenkuin miehelleni kerroin että haluan eroa. Silloin mieheni kyllä oli koko ajan kiukkuinen ja huonolla päällä miltei koko ajan. Pistin sen syyksi hakea avioeroa. En ikinä uhkaillut että haen avioeroa. Se tuli miehelleni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän masentui kovasti. Itki meidän yhteisille ystäville.
Huomasin kuitenkin kuukausien jälkeen että uusi poikakaveri on minulle liian nuori (minä 35 v ja hän 28v). Meillä seksielämä oli taivaallista mutta sen naiivisuus pisti mut tuntemaan että kaipaamaan sitä turvallista syliä, jota aviomieheni oli minulle antanut. En vaan ollut sitä ikinä huomannut aikaisemmin. Tosin poikakaverilla on tosi paljon hienoja puolia jotka haluasin avioliittooni, sitä en kiistää.

Exäni aloitti parin kk kuluttua uuden suhteen naiseen ja alle puolen vuoden sisällä itkin sille että haluun sen takaisin, että jatkamme avioliittoa. Se päätti suhteensa naiseen joka raivostui tosi pahasti.

Tänään menen perumaan avioerohakemusta jonka 10 kk sitten pistin vireille.

Minulle pahin asia on se että nyt poikakaverini ei pääse minusta irti. Hän uhkaa itsemurhalla ja vaikka ties millä. Olen siksi voinut tosi huonosti. Pidän hänestä tosi paljon vieläkin mutta hän ei juuri nyt voi antaa sitä minulle mitä eniten kaipaan. Olen myös taloudellisessa ahdingossa jota poikakaverini on ollut edes auttamassa, ei ikinä maksanut yhteiselämästä koituneita laskuja ja kuluja. Tietysti hän heräsi kun sanoin että saa riittää.
Jos jotain olen tässä vuoden aikana oppinut kantapään kautta, niin on se että kannattaa puhua avioliitossa ja avoliitossa. Minä yrityin saada meidät aikoinaan ammattiauttajan luo mutta silloin mieheni oli sitä mieltä ettei hänessä ole mitään vikaa. Nyt kärsimyksen kautta hän on oppinut puhumaan, ja tekee sen niin luontevasti ja kauttaaltaan että melkein pelottaa, onko se edes sama mies?

Mielestäni sinun tulisi puhua nykyisen miehesi kanssa asioista ennekuin puhut exäsi kanssa, voiko hän ehkä sitten kuitenkin antaa sitä turvaa ja lämpöä mitä kaipaat? Miehet eivät aina ymmärrä mitä me naiset odotamme mieheltä. Puhu suoraan, en usko että exäsi on ainut joka voi antaa turvaa.

Itse olen "istunut ja odottanut" asioiden tapahtuvan liittoni aikana, kun olisi voinut puhua suoraan mitä odottaa toiselta!

Toivottavasti saat asiat kohdalleen!

 

["haikailija"]

Olen itsekin paljon miettinyt just sitä että onko mulla vain ikävä niitä hyviä aikoja, kun kaikki oli vielä hyvin. Toisaalta, jos jotain tapahtuu, exäni on ensimmäinen jolle haluan asian kertoa.Mulla on niin ikävä meidän perhettä, että ollaan kaikki yhdessa, minä, mies ja poika. Onko se sitten se mitä kaipaan, en tiedä! Olen myös haaveillut toisesta lapsesta... mutta haaveilen että se tapahtuisi exäni kanssa eikä nykyiseni.

Yksi asia joka aiheutti välillemme etäisyyttä, oli varmasti luonteidemme erilaisuus. Jos oli vaikka vieraita, mies istui tuppisuuna tietokoneella, mikä mun mielestäni oli äärimmäisen epäkohteliasta. Sama jos menimme kylään jonnekkin, ei puhunut mitään. Tästäkin olemme jälkeenpäin puhuneet, ja mies sanoikin käyttäytyneensä todella typerästi tällaisissa tilanteissa.

Inothimoa meillä ei suhteessa juurikaan ollut. Exäni kärsi erektiohäiriöstä, ja seksi oli sen takia aina ennaltasuunniteltua, mikä taas tappoi halut.

En usko että olisin eronnut ilman tätä toista miestä joka puhui pääni pyörälle. Toisaalta taas, liitto ei olisi sellaisenaan voinut jatkua. Meidän eromme on jo virallinen. Toista hakemusta viedessäni, muistan miten epäröin... mutta vein hakemuksen silti.

Minulle ei silloin riittänyt se tavallinen arki. Vaikka tiesin että olen kenen kanssa tahansa, se arki tulee, mutta jotenkin kuvittelin että se olisi kuitenkin erilaista. Olen niin loppu tähän miettimiseen. Exääni tunnen edelleen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pelkään sitä, että jos yritämme uudestaan, niin ero tulee jälleen. Poikani on kärsinyt jo tarpeeksi, hänelle ei voi tehdä sitä että vanhemmat soutaavat ja huopaavat. Masennuksenikin on varmasti osasyynä näihin mielenvaihteluihin. Välillä olen varma, välillä en.

Eron jälkeen, olin ihan varma päätöksestäni, että se oli oikea. Mutta ei sitä kovin kauaa kestänyt. Aina nämä ajatukset palaavat, ja nyt viime aikoina, mietin tauotta...

 

["Plöp"]

Tuo on aika yleistä eron jälkeen, että jää kaipaamaan exään, jota ei arvostanut tippaakaan yhdessä olon aikana. Sille on oma nimityksensä: romeo ja julia -syndrooma.

Kokeile nyt kuitenkin exäsi kanssa juttelua, jos tunteesi ovat muutakin kuin vain tuota romeo ja julia -syndroomaa

 

[astrolabe]

Sori, mut en ottais takas. Moni tuntuu tehneen tärkeitä päätöksiä elämässään kolmannen pyörän painostuksesta (?) ja nyt kadutaan.

 

[HUNNER]

Onnistu
meillä ainakin eikä todellakaan kaduta

 

[Haikailija...]

nostan vielä...

 

["tony"]

mix tääl kaikki on niin negatiivisiä toisten onnen suhteen
meillä onnistu hyvin meirän paluu yhteen vaik oli kaikennäköst kiemuraa
mut minäkin hulttio otin itteeni niskasta ja opin paljon itsestäni
ei se turha esittäminen ollu oikea minä "kovanaama"ym
oikeastaan sain itteni takaisin eron kynnyksellä ja vaimo huomasi sen
otti minut luokseen asumaan ja nykyään tullu jo 2 mukulaa lisää
ja olemme onnellisempia kuin koskaan
meinasin menettää kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni
en todellakaan toista virheitäni

onnea kaikille ketkä yrittää vielä
ja kundit hei jos yritätte niin se ottakaa tosissanne