I
impi
Vieras
halusin kuulla muitten naisten kokemuksia neitsyyden menettämisestä ja vähän vinkkejä omaan ongelmaani.
Eli, olen jo täysikäinen eikä siitä saatanan neitsyyttä ole vielä uskaltanut antaa pois, vaikka haluis jo vähän tietää mistä kaikki puhuu. Mitään oi niin ihanaa eka kertaa en kaipaa, luultavasti melkoista ähellystä, mutta olis nyt ohi ainakin.
En kuitenkaan ole päässyt tilanteeseen, jossa tää helposti onnistuis. Parisuhde ei kiinnosta pätkääkään, joten en voi odottaa siihen asti että tapaan jonkun kivan harrastustoiminnassa ym., opin luottamaan ja rentoutumaan sen seurassa ja sitä kautta pääsen tästä kiusasta eroon.
Kännissä olen rohkeampi,selvinpäin en uskalla edes hymyillä miehille. Olen siis baarista yrittänyt jotain sopivaa löytää, mutta on hankala löytää se humaltuneisuuden taso sopivan estottoman ja koko-ilta-oksentelun-parissa väliltä. Alkaa tuntua vähän toivottamalta kun tätä on jatkunut jo jotain 5 vuotta eikä mitään koskaan tapahdu, kun olen niin ujo etten uskalla lähteä kenekään matkaan vaikka haluisin. Toisaalta ne kaikkein kivoimmat joiden matkaan olisin kai helpostikin lähtenyt, on menny sivu suun sen takia että olen istunut loppuillan aivan liian humalassa jossain helvetin nurkassa.
Oisko siis jotain asiallisia vinkkejä?