S
selvää pässinlihaa
Vieras
Tarkastellaanpa kerrankin asioita rehellisesti ja ilman mitään ennakkoasenteita. Olen itse miettinyt paljon viime aikoina, että järkevästi ajateltuna minun ja mieheni kannattaisi varmaankin erota. Olemme täysin kiinni lapsissamme, isovanhemmat asuvat kaukana ja meillä ei ole varaa palkata lapsenvahtia. Olen ollut sairas jo kaksi kuukautta eikä flunssa ja yskä vaan parane, vaikka lääkekuurejakin on jo takana. Ai miksikö en parane? No koska mulla ei ole aikaa levätä.
Katselen usein mieheni siskon elämää, jolla on pari pikkukoululaista ja hän on eronnut. Lapset ovat joka toinen viikko isänsä luona. Molemmilla on siinä mielessä hyvä tilanne, että he pystyvät tekemään normaalien kulujensa ohella kaikenlaista kivaa lastensa kanssa. Molemmat vievät lapsensa kerran vuodessa matkoille, molemmat jaksavat keskittyä lapsiin silloin kun he sattuvat olemaan luona, molemmat haluavat antaa parastaan ja tehdä kivoja asioita. Näin ollen lapsetkin saavat iloiset ja jaksavat vanhemmat ja kaiken kivan tuplana. Bonuksena vielä eroperheen lapset saavat enemmän sääliä, myötätuntoa ja lastenhoitoapua isovanhemmilta, sillä kyllähän heillä on ollut niin kamalaa vanhempien eron takia. Jos nämä eroperheen lapset aloittavat uuden harrastuksen tai menestyvät koulussa, siitä kohkataan ja kerrotaan iloisena pitkään. Jos minun lapseni menestyvät, se on itsestäänselvää eikä siitä tarvitse keskustella tai kertoa.
Oikeasti. Jos voin valita parisuhteen/ehjän perheen tai itselleni jonkunlaista lepoa edes välillä, kumpi on loppupeleissä tärkeämpää. Miksi en pelaisi itselleni lepoaikaa ja tekisi elämästäni juuri nyt siedettävämpää? 95 % eronneista, jotka tunnen, kertovat, että lapset selvisivät lopulta erinomaisesti ja kaikkien elämänlaatu parane. Pitäisikö uskaltaa?
Katselen usein mieheni siskon elämää, jolla on pari pikkukoululaista ja hän on eronnut. Lapset ovat joka toinen viikko isänsä luona. Molemmilla on siinä mielessä hyvä tilanne, että he pystyvät tekemään normaalien kulujensa ohella kaikenlaista kivaa lastensa kanssa. Molemmat vievät lapsensa kerran vuodessa matkoille, molemmat jaksavat keskittyä lapsiin silloin kun he sattuvat olemaan luona, molemmat haluavat antaa parastaan ja tehdä kivoja asioita. Näin ollen lapsetkin saavat iloiset ja jaksavat vanhemmat ja kaiken kivan tuplana. Bonuksena vielä eroperheen lapset saavat enemmän sääliä, myötätuntoa ja lastenhoitoapua isovanhemmilta, sillä kyllähän heillä on ollut niin kamalaa vanhempien eron takia. Jos nämä eroperheen lapset aloittavat uuden harrastuksen tai menestyvät koulussa, siitä kohkataan ja kerrotaan iloisena pitkään. Jos minun lapseni menestyvät, se on itsestäänselvää eikä siitä tarvitse keskustella tai kertoa.
Oikeasti. Jos voin valita parisuhteen/ehjän perheen tai itselleni jonkunlaista lepoa edes välillä, kumpi on loppupeleissä tärkeämpää. Miksi en pelaisi itselleni lepoaikaa ja tekisi elämästäni juuri nyt siedettävämpää? 95 % eronneista, jotka tunnen, kertovat, että lapset selvisivät lopulta erinomaisesti ja kaikkien elämänlaatu parane. Pitäisikö uskaltaa?