Miula päättyi kaksi kuukautta sitten 6,5 vuoden avoliitto. Meillä on leikki-ikäinen lapsi, joka on sopeutunut tilanteeseen erinomaisesti. Itsellä tuli eron jälkeen paniikki, että kuinka pärjätään muksun kanssa kahdestaan. Loppujen lopuksi hoksasin ettei mikään oikein muuttunut, mies ei hirveästi lapsen kanssa auttanut. Tunteista on vain päästävä eroon.
Välillä on vaikeita päiviä, mutta nyt enimmäkseen hyviä. Vaikka erosta on pari kuukautta, arki on ruvennut rullaamaa lapsen kanssa hyvin. Onneksi on tuo ihana lapsi, jonka takia on jaksettava ja arkea pyöritettävä!
En voi muuta siule sanoa, että aika auttaa. Niin kliseiseltä kuin kuullostaakin, niin se on ainut. Älä pidä tunteita sisällä, itke ja raivoa. Se puhdistaa ja selvittää ajatuksia. Paha olo on päästettävä pois, jos siltä tuntuu. Miula on onneksi aivan mahtava tukiverkko, joka on auttanut paljon lapsen kanssa. Olen päässyt ystävieni kanssa pitämään hauskaa ja unohtamaan murheet yhdeksi iltaa. Siitö olen itse saanut voimaa taas eteenpäin.
Itselleni on tällä hetkellä hankalinta se, että kuinka sitä pystyy luottamaan enää keheenkään. Miten sitä uskaltaa enää heittäytyä parisuhteeseen pelkäämättä...
Sinkkuna oleminen on outoa, mutta siihen tottuu. Yksinäisyys on vaikeinta, mutta onneksi on puhelimet, ystävillä voi aina soittaa. Vertaistuki on myös äärettömät tärkeätä! Se auttaa, kun pääsee jakamaan ajatuksiaan samassa tilanteessa olevan kanssa.
Voimia sinulle!