Eronneet joilla eron aikaan ollut taaperoita/pieniä lapsia.

[pu la ssa]

Miten alussa meni tapaamiset alussa, olettaen että teille jäi eron myötä kuitenkin yhteishuoltajuus? Meillä olen siinä pisteessä että ero olis kaikista paras ratkasu ainakin oman mielenterveyteni kannalta, meillä pieni lapsi ja eniten tästä tekeekin se vaikeaa.

Tuntuu järkyttävän pahalta ajatella, miltä lapsen isästä tuntuu, kun me muutetaan pois. Itse en pystyisi asumaan erossa lapsestani, en ikinä.
Tietysti isä saisi lasta tavata, mutta en tiedä pystynkö siihenkään, ainakaan vielä kun lapsi on näin pieni, että olis viikonloput isänsä luona..

Sori sekava teksi, mut oon ihan pihalla mitä tehdä ja miten edetä ja miten kaikki asiat sais järjestyy niin että kukaan ei joutuis ihan kamalasti kärsimään?

 

[Criminal Mind]

Ei oo kyse siin eikä isän kestämisestä. Ajattele lapsen kannalta ja hakekaa neuvoa esim lastenvalvojalta.

 

["Sirkkeli"]

Mun lapsi oli puolivuotias erotessamme. Isä sai nähdä silloin kuin halusi, vaikka joka päivä. Meillä ei ole ollut ikinä mitään säännöllistä tapaamista isän vuorotyön takia. Mutta lapsi on aina nähnyt isäänsä monta kertaa viikossa. Isä osallistuu arkeen siinä missä minäkin. Lääkärit, vanhempainillat, harrastuksiin kuskaamiset yms. on usein isän heiniä...

 

[riiviöiden äiti]

No jos on vielä rintamaidolla on niin sitten ymmärrän, mutta muuten lapsella on yhtälainen oikeus isäänsä kuin sinuunkin, eli et voi tapaamisia estääkään, vaan joudut olemaan lapsesta erossa (olettaen että isä haluaa lastaan tavata).
Meillä ei ollut ongelmaa, bioisä ei ottanut lapsia kuin "pakon edessä" nuorempaa ei ollenkaaan ensimmäiseen pariin vuoteen.