Eroisitteko tässä tilanteessa

Olen ollut mieheni kanssa 18 vuotta yhdessä, naimisissa 14. Meillä yksi teini-ikää lähestyvä lapsi. Olen ollut lähdössä lukemattomia kertoja mutta jäänyt aina lapsen takia. Viime aikaiset oharit on saaneet kupin kaatumaan nurin. Listasin viime yönä asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan toimi. Korostan, etten itsekään ole virheetön nainen (kuka olisi).

- yhteenmuuttamisen jälkeen jatkuvasssa puutteessa oleminen, seksiä kerran kuussa, viime aikoina kun puutuin kovalla kädellä asiaan sitä on ollut n. kerran viikossa tai kahdessa. Seksi on mahtavaa kummankin mielestä ja siihen kuuluu pitkät esileikit. En ole tähän päivään mennessä käsittänyt miksi sitä sitten pitää pihdata. Minkäänlaisia potenssivaikeuksiakaan ei ole. Voi olla, että jos tekisin aloitteita sitä olisi useammin mutta muutaman kerran tavalla tai toisella torjutuksi tulleena en enää sitä juuri tee.

- minulla on kaksi lasta aikaisemmasta liitosta. Hän suhtautuu elossa olevaan tunteettomasti, ei edes moikkaa, saati keskustele kun lapsi tulee viikonlopuiksi kotiin ja naamasta näkee ettei ole tervetullut (tämän kielsi kun suutuin viime viikolla mm. tästä asiasta mutta olen seurannut asiaa ja siitä tasan varma). Kuolleeseeen lapseeni, joka oli vaikeasti vammautunut hän suhtautui kuin tätä ei olisi ollutkaan eli ei koskaan jutellut saatika hoitanut. Tämä loukkasi minua sydänjuuria myöten ja muistan sen aina vaikka tyttö on kuollut jo kymmenen vuotta sitten.

- ei tee mitään kotitöitä uunin talvisaikaan lämmittämistä lukuunottamatta. Ei ole koskaan tehnyt. Ehkä kerran kuussa tyhjentää tiskarin mutta nykyisin sekin on lapsemme kotityö. Ei koskaan imuroi, pese pyykkiä tai laita ruokaa. Ainoastaan kesäisin grillaa. Sanomiset/suuttumiset eivät ole tilannetta parantaneet enkä viitsi jäkättää samoista asioista moneen kertaan.

- tämä viimeisin on se mikä sai minut todella räjähtämään. Hän lupasi maksaa kolmen tonnin laskun koska olin antanut monta tonnia uutta autoamme varten (hänkin antoi oman osuutensa) mutta maksattikin laskun minulla selityksenä se, että hänen täytyy maksaa isot monen tonnin veromätkyt (jotka hän kyllä saikin).

Mitä tekisitte? Mies on (muuten) kunnollinen ja mukava sekä luotettava. Hän on hyvä isä yhteiselle lapsellemme ja oli minunkin toiselle pojalle kun tämä oli nuorempi (nyt siis yli parikymppinen). Rakkauttakin on vielä jäljellä.

Meillä on muutaman vuoden vanha hänen rakentamansa omakotitalo, johon jäisi todennäköisesti. Saisin parin kilometrin päästä vuokra-asunnon, jolloin lapsen liikkuminen olisi helppoa.

Toivon asiallisia vastauksia.

 

Asiallinen vastaus voisi olla esim. että menkää avioparileirille niin opitte kuuntelemaan toinen toisianne ja niitä tarpeita mitä teillä on. Tuo kuulostaa minusta ihan kommunikaatio-ongelmilta, eikä miltään muulta.

Jos asiat ei leirin ja jonkun yhdessä sovitun ajan kuluessa yhtään parane, niin sitten voisi eroa harkita. Mutta en lähtis tuosta liitosta ilman että olisin yrittänyt tehdä asioille jotakin.

 

Noille lastenkohteluasioille olisi jo aikoja sitten pitänyt tehdä jotain. Itse en voisi ajatelle, että eläisin jonkun kanssa joka ei kunnioita ja ota tosissaan lapsiani.

Kuvaavaa tälle ajalle on se, että riita rahasta saa "kupin kaatumaan nurin" ja eroaikeet realisoitumaan. Viis ihmissuhteista ja siitä miten muita ihmisiä kohdellaan tässä elämässä, mutta kolme tonnia on aina kolme tonnia.

 

Tuo seksin vähyyteen "kovalla kädellä puuttuminen" kuulostaa pahalta. Tai ainakin näin naisena kokisin jos mieheltä alkaisi tuollaista tulla. Normaalin keskustelun tulisi toimia tuollaisessa tilanteessa, ja jos se ei teiltä onnistu niin sitten hankkisin ulkopuolista apua.

 

no mun mies sai tänään raivarin kun menkat alkoi. Syytti että olen pihdannut tähän asti tahallani. Ihan kuin kiusaksi alottelisin menkkoja vaan miestä härnätäkseni

 

Johonkin sinä tässä ihmisessä ihastuit ja rakastuit? Mikä on muuttunut, ovatko nuo ominaisuudet tallella jotka saivat silloin sukat pyörimään jaloissa?

Tuohon miten kohtelee sinun lapsiasi, niin voihan olla että tuntee itsensä siinä asiassa edelleen ulkopuoliseksi. Ei ole helppoa alkaa isäksi toisen lapsille. Suhteet isä tai äitipuoleen monesti viilenevät sen jlkeen kun lapsi on muuttanut kotoa, koska hän ei ole "samaa sukua". Jos pystyisitte juttelemaan ajatuksistanne ja tunteistanne syyttelemättä nin voisi selvitä mitä HÄN ajattelee tästä asiasta.

 

Niin, pitäisi kuulla sen toisen osapuolen tarina myös. Mutta itse näyttäisin viestin miehelleni (tuota seksijuttua lukuunottamatta, se voisi tehdä liian kipeää) ja pyytäisin asiallista keskustelua, hänen kommenttejaan. Niiden perusteella tekisin jäämis- tai lähtöpäätöksen. Mutta tuollaisenaan, kun luen, niin ajattelen, että ansaitsen parempaa ja haluaisin etsiä mukavamman miehen loppuelämän kumppaniksi. Tosin en voi tietää; ehkä miehesi ei OSAA suhtautua vammaisiin tai aikuiseen poikaasi. Ehkä hän on pa. Ehkä hän on masentunut. You never know.

 

Kiitos vastauksistanne. Kupin kaatumiseen ei niinkään ollut syynä raha vaan enemmänkin se, etten voinut luottaa mieheni sanaan. Tuo elossaolevaan poikaani suhtautuminen on tullut vasta nyt esille kun muutti pois kotoa tänä syksynä ja olen asiaa seurannut ja nyt siis siihen puutuinkin. Siihen asti suhtautui häneen suht. normaalisti.

Vammaisen lapseni kohtelua en sulattanutkaan mutta en halunnut rikkoa veljensä (joka nyt siis on se parikymppinen) kotia kun edellinen oli jo hajonnut pari vuotta aikaisemmin. Olimme myös silloin ostaneet juuri talon sukulaiseni takaamana ja poika aloittanut ekaluokan vieressä olevassa koulussa. Mieheni oli myös luvannut suhtautua vammaiseen poikaani asiallisesti kun jätin hänet asian takia seurusteluaikana mutta lupaus ei mitänytkään kun muutimme yhteen.

Sukat eivät ole koskaan varsinaisesti pyörineet jalassani eli mitään suurta rakkautta tämä ei ole koskaan ollut. Jotain kuitenkin kun yhteen olemme päätyneet ja yhdessä pysyneet. Välillä on hyviä aikoja ja välillä huonoja.

 

[QUOTE="vieras";25038641]Asiallinen vastaus voisi olla esim. että menkää avioparileirille niin opitte kuuntelemaan toinen toisianne ja niitä tarpeita mitä teillä on. Tuo kuulostaa minusta ihan kommunikaatio-ongelmilta, eikä miltään muulta.

Jos asiat ei leirin ja jonkun yhdessä sovitun ajan kuluessa yhtään parane, niin sitten voisi eroa harkita. Mutta en lähtis tuosta liitosta ilman että olisin yrittänyt tehdä asioille jotakin.[/QUOTE]


Tässä olisi malli hoitaa asia kypsästi ja vastuullisesti.

 

pakko sanoa sen verran, että jos olisin yksin "taloudenhoitajana" niin mies saisi lähtöpassit, en suostuisi katsomaan sellaista lainkaan. (jos siis keskustelu ei tuottaisi tulosta..) Olen henk.koht sitä mieltä että kotityöt tehdään puoliksi. (tosin nyt teen itse enemmän, olen äitiyslomalla mutta silti en kaikkia) Jos selvitysyrityksistä huolimatta mitään ei tapahtuisi, lähtisin. Tosin ei se helppoa ole varmaan kenellekään.

 

Kysymys oli, että eroaisinko tuossa tilanteessa. Vastaus on, että en.
Tietysti ajattelen siltä pohjalta, että rakastan puolisoani ja hän minua mutten tiedä mitä sinä tunnet ja koet, tai mitä puolisosi tuntee sinua kohtaan.

Minusta nämä ongelmat on kuitenkin hyvin arkisia. En tarkoita missään nimessä että ne olisi hyväksyttäviä, mutta kuitenkin ne ovat samankaltaisia joiden kanssa painii yksi jos toinenkin pariskunta.

Vammaiseen lapseen suhtautuminen on voinut olla miehelle sitä parasta mahdollista mihin hän on kyennyt. Valitettavasti jokainen ei osaa suhtautua luonnollisesti mutta uskon että miehesi on kuitenkin yrittänyt ja onnistunutkin siinä omalla tavallaan. Hän on kenties ollut välinpitämättömän oloinen, mutta se voi olla hänen mielestään hyväksyntää.

Seksin puutteeseen, toiseen lapseesi suhtautuminen ynnä kaikki muu voi olla ihan vain stressiä.
Monen mies vetää selibaatin päälle siinä vaiheessa kun harteilla on miljoona murhetta, oli se sitten työstä, kodista tai muusta johtuvaa. Ja pakottamalla saat varmasti pidemmän päälle vahinkoa aikaan, valitettavasti.
Harmillista, että miehen suhtautuminen toiseen lapseesi on muuttunut mutta kuitenkin se aiemmin on ollut ok, joten mitäs jos ihan juttelisit aiheesta miehen kanssa ja kysyisit mitä hän oikein miettii kun on muuttanut asennettaan lasta kohtaan?

Kotityöt on varmasti sitten tosi monessa perheessä purnauksen aihe ja jos siihen keksit ratkaisun, niin se kannattaa jakaa muun maailman kanssa

Kuulostaa ulkopuolisesta nyt siltä, että olette suht tasapainoinen pari, jolla on menossa hieman haastavampi kausi, mutta varmasti vielä pitkä taival edessä jos vain niin haluatte.

 

Minut olisi saanut eroamaan jo tuo, että mieheni suhtautuu "huonosti" lapseeni. En vain sietäisi sellaista ja on kamala lukea, että sellainen olisi ihan tavallista arkea suomalaisissa perheissä. Kamala kohtalo lapselle enkä halua sellaista.
Mutta niin, itse jäin miettimään, että miten jotkut jäävät huonoon suhteeseen, mutta toisaalta ei se näytä kaikista niin huono olevankaan. Aivan tavallinen. Mitenkään leuhkimatta tajusin, että minulla taitaa olla aika mahtava äijä. Hyväksyy minut ja pitkäaikaissairaan lapsen virheineen kaikkineen.

 

Kiitos vastauksistanne! Vastaan muutamaan esille tulleeseen kysymykseen:

Seksin puute alkoi 15 vuotta sitten kun muutimme yhteen. Kahden vuoden seurusteluaikana sitä riitti kuten uusissa suhteissa tietysti yleensä tuppaa tekemään mutta yhteenmuuton jälkeen se väheni välittömästi tuohon kerran kuukaudessa toimintaan. Voi, kyllä siinä on ollut kestämistä näinä vuosina.

Mieheni ei ole stressaavaa tyyppiä ja nytkin käyttäytyy ihan tavallisesti vaikka olen ollut suuttunut nyt viikon ja puhunut vain jos hän on kysynyt jotain tai on ollut pakko.

Muutaman kerran näitten vuosien aikana olemme puhuneet ongelmista lähinnä silloin kun tilanne on ollut jo kriisissä mutta mikään ei muutu alkuyritysten jälkeen.

Olen marttyyrimaisesti tyytytyt tilanteeseen mutta oikeastaan vain lasten takia. Nyt tämän yhteisen, ennen myös tämän parikymppisen. En ole halunnut rikkoa heidän kotiaan. Joskus kuten nyt tulee mieleeni, että koska voin ajatella itseäni. Sittenkö kun yhteinen lapsi muuttaa pois kotoa?

 

Olen marttyyrimaisesti tyytytyt tilanteeseen mutta oikeastaan vain lasten takia. Nyt tämän yhteisen, ennen myös tämän parikymppisen. En ole halunnut rikkoa heidän kotiaan. Joskus kuten nyt tulee mieleeni, että koska voin ajatella itseäni. Sittenkö kun yhteinen lapsi muuttaa pois kotoa?

No tämä kirjoitus kertoo jo kaiken olennaisen. Jos koet nämä vuodet vain tyytyneesi suhteeseen olosuhteiden pakosta, niin ehkä on sitten aika jatkaa matkaa ja katsella löytäisikö uudenlaisen onnen jonkun muun kanssa taikka vain ihan yksin. Se olisi reilua myös miestäsi kohtaan, eikös?

 

Itse en jaksaisi enää mitään avioliittoleirejä tms, vaan tyytyisin toteamaan, että mies ei ole minua varten. VEeikkaisin, että elämäsi olisi helpompaa ilman miestäsi. Ainakin säästyisit hänen sotkujensa siivoamiselta, eikä jatkuva seksin kärttäminen söisi itsetuntoa.

 

Eipä tuossa vaiheessa enää kannata erota jos ei ole sitä aikaisemmin älynnyt.

 

[QUOTE="akka";25039573]Eipä tuossa vaiheessa enää kannata erota jos ei ole sitä aikaisemmin älynnyt.[/QUOTE]

Niin, tätä olen itsekin miettinyt kun olen vuosikausia tätä touhua sietänyt. Ehkä olen liikaa ajatellut toisten (=lapsien) tunteita ja niitä nytkin ajattelen. Ilman lastamme olisin jo kaukana.....

Mietin miten lapseni (12 v.) selviää erosta kun ei ole juuri kuullut meidän riitelevän koska emme ole riidelleet kuin pari kertaa vuodessa ja silloin lapsi ei ole ollut kuulolla. Voi tulla hirveänä shokkina. Ja miten minä pärjään kun en saa nähdä häntä joka päivä. Olen erittäin osallistuva ja huolehtiva äiti.

Viisi vuotta sitten päätimme erota mutta asua saman katon alla ja niin teimmekin kahdeksan kuukautta kunnes kummatkin halusi palata yhteen. Mikään ei yllä mainituista ongelmista ole kuitenkaan poistunut vaan niitä on tullut lisää mm. tämä lapseeni suhtautuminen.

 

[QUOTE="Vieras";25038495]
- ei tee mitään kotitöitä uunin talvisaikaan lämmittämistä lukuunottamatta. Ei ole koskaan tehnyt. [/QUOTE]

Jos asia on noin tärkeä, niin miksi valitsit miehen joka ei tee kotitöitä? Jos mies ei tee niitä suhteen alussa, ei tule tekemään myöhemminkään. Eli tässä vaiheessa aiheesta on turha valittaa, oma valintasi/vikasi.

 

Olet oikeassa mies! Kun muutimme yhteen olin vuoden työttömänä ja tein luonnollisesti kotityöt. Yllättäen ne jäivät minulle töihinmenon jälkeenkin. Juu tiedän, että olisi pitänyt jäkättää ja vaatia. Oma syyni.

 

Nimenomaan lastesi takia olisi pitänyt erota jo ajat sitten.

Suorastaan raivostuttaa tällaiset idioottiämmät, jotka laittavat uuden miehen omien lastensa edelle.

 

[QUOTE="huhhuh";25040074]Nimenomaan lastesi takia olisi pitänyt erota jo ajat sitten.

Suorastaan raivostuttaa tällaiset idioottiämmät, jotka laittavat uuden miehen omien lastensa edelle.[/QUOTE]

Et ehkä lukenut koko ketjua. Mieheni lupasi kohdella asiallisesti vammaista lastani kun jätin hänet sen takia seurusteluaikana mutta ei pitänyt lupaustaan ja toisen lapsen kohdalla (elossa olevan, muualla jo asuvan) huono suhtautuminen alkoi tänä syksynä. Olen pattitilanteessa; lähteäkö kaiken paskan takia vai jäädä lapsen takia.

Ketjua lukiessa olen saanut kaikenlaisia kommentteja, joten ei tämä ihan yksiselitteinen asia ole.

 

Et ehkä lukenut koko ketjua. Mieheni lupasi kohdella asiallisesti vammaista lastani kun jätin hänet sen takia seurusteluaikana mutta ei pitänyt lupaustaan ja toisen lapsen kohdalla (elossa olevan, muualla jo asuvan) huono suhtautuminen alkoi tänä syksynä. Olen pattitilanteessa; lähteäkö kaiken paskan takia vai jäädä lapsen takia.

Ketjua lukiessa olen saanut kaikenlaisia kommentteja, joten ei tämä ihan yksiselitteinen asia ole.

Ok.

Sitten sanon vain sen, että lapselle tärkeintä on saada äiti, joka voi hyvin. Jos voit tuossa liitossa huonosti, niin lähde pois. Et sinä pysty teeskentelemään lapsillesi, että nautit elämästäsi ja kaikki on ihanasti. Lapset ovat fiksumpia kuin monet aikuiset ymmärtävätkään.

 

elämänkohtaloita kuulin moneltaki ohjaajalta toissa kesän avioliittoleirillä. Menkää ens kesänä pieksämäelle ja kattokaa siellä avautuuko mikään asia. Siis toi lapsen kohtelu-juttu, et niinku ei oliskaan tätä kuollutta..niin sekin voi ihan johtua miehesi kyvyttömyydestä suhtautua asiaan. Tajuatko? siis hän ei tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Ja paljon taas nämä kommunikaatio-ongelmat voivat johtua taas kauempaa miehen omasta perheestä. Hän ei tiedä, mitä sinä ajattelet. Sinuna näyttäisin tuon listan sille sellasella hetkellä, että teillä on mahdollisuus puhua asiasta eikä kiire mihinkään. Meillä on ainakin nyt huomattu ongelmia, että mä tuon oman äitini käytöksen täysin mun avioliittoon ja se on ollu ihan karmeeta huomata, kun olen sanonut, että "minä en sitten koskaan.."

Toi leiri teki meille tosi hyvää. tarvis vaan käydä useemmin. Mieski ymmärsi siellä yhden tosi tärkeen jutun, mitä olin sille koittanut kauan puhua, mut se vaan halunnu sitä miettiä eikä ymmärtäny. Mä olen ainaki huomannut nyt, et jos mua alkaa jurppia jokin asia siitä on pakko nöyrtyä puhumaan. Meillä ei ollu seksiä, kun kerran kuussa (ollaan reipas 30v molemmat) ja mua alko suututtaa. Olin tosi pahalla päällä ja kiukkusin ja vihjailin. Ja mies ei vaan tajunnu. sitte ku räjähti ni paukasin suoraan,että saan liian vähän. Ja siitä alko sitte keskustelu aiheesta, miks ei ole.

 

Vastauksista päätellen ei kannata erota (joittenkin mielestä turhaa kun en ole tähän mennessäkään eronnut) ja taas muutama lähtisi jo yhdenkin listassani olevan ongelman takia. Ihmiset ovat erilaisia. En ole vielä päätöstäni tehnyt mutta olen enemmän lähdön kannalla kuin koskaan aikaisemmin.

 

Meinasin ensin vastatata ehdottomasti ei, mutta sitten huomasin, että oletkin ollut naimisissa jo aiemmin, joten vastaan, että ehdottomasti eroaisin mahdollisimman pian.