Eroanko vai jäänkö suhteeseen?

Olen ollut 2vuotta suhteessa jossa koen useimmiten huonoa oloa, miehelläni on perhe jonka kanssa en tule toimeen ja he eivät minun. Riitatilanteissa mieheni pui meidän suhteen asioita siskonsa kanssa, kertoo minun henkilökohtaisia asioita eteenpäin perheelleen. Tämä on vaivannut minua lähes koko suhteemme ajan ja nyt ylikuormittanut liikaa, tuntuu että vaikka kuinka keskustellaan niin mies ei joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää mitä yritän kertoa. Mies tietää että se ei ole minulle ok millään tavalla ja tämä on suurin asia mistä meille tulee riitoja. Tämä miehen sisko on myös ollut minua kohtaan väkivaltainen, ja siitäkin minä sain heidän perheen vihan niskaani. En osaa pukea sanoiksi sitä mitä yritän kertoa, mutta kai tärkein kysymys oli se että mitä tekisitte tässä tilanteessa? Eroaminen on mulle todella paha paikka, koska kyseessä on ensimmäinen suhde ja olen ihan umpirakastunut tähän mieheen. Kun puhun eroamisvaihtoehdosta, mies ensimmäisenä suuttuu ja käyttäytyy uhkaavasti, kuitenkin nopeasti normalisoituu ja alkaa vannomaan rakkauttaan, kunnes taas muuttuu ja alkaa syyttämään että en ole koskaan oikeasti rakastanut häntä ja olen valehdellut/teeskennellyt kaiken. Lisäksi mies puhuu uhkaavasti että tulee pilaamaan minun elämäni tai muuta vastaavaa. Saan siis paljon vihaa ja syyttelyitä pelkästään kun otan tämän puheeksi. Nyt kuitenkin olen miettinyt eroa jonkun aikaa ja näen sen ainoana oikeana vaihtoehtona tähän kaikkeen. Haluaisin kuitenkin kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia miten olisi järkevintä toimia? En haluaisi joutua katumaan eropäätöstä. Sairastan masennusta ja ahdistuneisuutta joten on jo valmiiksi rankkaa, ja koko itse eroasia on mulle ihan uutta, koska tosiaan ensimmäinen parisuhde, koko tämän asian miettiminen saa mut tosi ahdistuneeksi ja sekavaksi. Haluaisin vaan jonkun päätöksen tälle asialle. Mies ei aio sulkea elämästään pois siskoaan tai muuta perhettään, enkä sitä halua tai vaadi. On todella vaikeaa kuvitella tulevaisuus ihmisen kanssa jonka tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset eivät pidä minusta.
Pidänkö kiinni eropäätöksestäni vai yritänkö vielä kestää? Mitä ihmettä tässä pitäisi enää tehdä..
 

Yhteistyössä