H
hesarista lainaus
Vieras
Pakollinen kaksikielisyys näköjään vaikeuttaa osaavan ja koulutetun ulkomaisen työvoiman työskentelyä Suomessa. Ja nimenomaan koulutettujen maahanmuuttoahan on haluttu lisätä. Koulutettu suomea osaava työvoima ei kelpaa, mutta kouluttamattomat suomea osaamattomat romanit sitten ilmeisesti kelpaavat...
HS 25.6.2010:
"Sekä suomi että ruotsi ovat Euroopassa eksoottisia kieliä
Sinikka Münte
Yli puolet elämästäni Keski-Euroopassa eläneenä minun on vaikea ymmärtää, miksi Suomessa painotetaan niin voimakkaasti kaksikielisyyden, suomen ja ruotsin kielten osaamisen merkitystä. Euroopasta katsottuna molemmat kielet, sekä suomi että ruotsi ovat eksoottisia pieniä kieliä. Hyvin harva Suomen ulkopuolella edes tietää, että tässä maassa puhutaan kahta kotimaista kieltä - tai kolmea, jos saame luetaan mukaan.
Suomi on ollut EU-jäsen vuodesta 1995. Ihmiset opiskelevat, työskentelevät ja matkustavat ulkomailla enemmän kuin koskaan.
Englanti on se kieli, jolla kansainvälisissä yhteyksissä kommunikoidaan, myös tiedeyhteisössä. Pohjoismaiden yhteisissä kokouksissa kommunikoidaan englanniksi varmaankin sen vuoksi, että norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset eivät välttämättä ymmärrä toisiaan.
Tiedän, että saksa, italia ja espanja ovat minulle suomalaisena yhtä helppoja oppia kuin ruotsi, ehkä helpompiakin. Keski-Euroopan kouluissa valinnaisena kielenä on latina, koska sen osaaminen helpottaa muiden Euroopassa puhuttujen kielten oppimista.
Suomen EU-jäsenyyden pitäisi näkyä myös maan kielipolitiikassa. Onko järkevää uhrata resursseja siihen, että kansalaiset osaavat kahta pientä ja eksoottista kieltä? Saataisiinko kaikille paremmat palvelut heidän omilla kielillään, jos keskitettäisiin palvelut kieliryhmille sen sijaan, että vaaditaan kaikilta molempien kielten osaamista?
Perheemme paluumuutto Suomeen vuonna 2005 oli kaatua siihen, että saksalaiselta mieheltäni vaadittiin sekä suomen että ruotsin osaamista, jotta hän voisi hammaslääkärinä hoitaa Helsingin maksusopimuspotilaita yksityisvastaanotolla. Ei riittänyt, että hän osaa hyvin suomea. Hänen kollegaltaan puolestaan kiellettiin potilaiden hoito siitä syystä, että hän osasi vain ruotsia, saksaa, venäjää ja englantia, mutta ei suomea.
Käytännössähän potilaat olisi voitu ohjata heidän omaa kieltään puhuvalle hammaslääkärille, ja tulkkipalveluiltakin olisi säästytty.
Kaksikielisyys mainitaan usein Suomen rikkaudeksi, mutta onko se rikkautta, jos molempien kielten vaatimuksella estetään muualta Euroopasta tulevien koulutettujen ihmisten kotiutuminen ja työskentely Suomessa? Onko Suomessa muu kaksikielisyys kuin perinteinen ruotsi-suomi toivottua? Onko meidän tulevaisuutemme suomalaisina rajoittua pohjoismaalaisiksi (Paavo Lipponen, HS 17. 6.) vai uskallammeko olla eurooppalaisia?
Onko aivan mahdoton ajatus, että sekä suomen- että ruotsinkielisille Suomen kansalaisille annettaisiin vapaus valita, haluavatko he opiskella toista kotimaista kieltä?
lääkäri
Espoo"
HS 25.6.2010:
"Sekä suomi että ruotsi ovat Euroopassa eksoottisia kieliä
Sinikka Münte
Yli puolet elämästäni Keski-Euroopassa eläneenä minun on vaikea ymmärtää, miksi Suomessa painotetaan niin voimakkaasti kaksikielisyyden, suomen ja ruotsin kielten osaamisen merkitystä. Euroopasta katsottuna molemmat kielet, sekä suomi että ruotsi ovat eksoottisia pieniä kieliä. Hyvin harva Suomen ulkopuolella edes tietää, että tässä maassa puhutaan kahta kotimaista kieltä - tai kolmea, jos saame luetaan mukaan.
Suomi on ollut EU-jäsen vuodesta 1995. Ihmiset opiskelevat, työskentelevät ja matkustavat ulkomailla enemmän kuin koskaan.
Englanti on se kieli, jolla kansainvälisissä yhteyksissä kommunikoidaan, myös tiedeyhteisössä. Pohjoismaiden yhteisissä kokouksissa kommunikoidaan englanniksi varmaankin sen vuoksi, että norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset eivät välttämättä ymmärrä toisiaan.
Tiedän, että saksa, italia ja espanja ovat minulle suomalaisena yhtä helppoja oppia kuin ruotsi, ehkä helpompiakin. Keski-Euroopan kouluissa valinnaisena kielenä on latina, koska sen osaaminen helpottaa muiden Euroopassa puhuttujen kielten oppimista.
Suomen EU-jäsenyyden pitäisi näkyä myös maan kielipolitiikassa. Onko järkevää uhrata resursseja siihen, että kansalaiset osaavat kahta pientä ja eksoottista kieltä? Saataisiinko kaikille paremmat palvelut heidän omilla kielillään, jos keskitettäisiin palvelut kieliryhmille sen sijaan, että vaaditaan kaikilta molempien kielten osaamista?
Perheemme paluumuutto Suomeen vuonna 2005 oli kaatua siihen, että saksalaiselta mieheltäni vaadittiin sekä suomen että ruotsin osaamista, jotta hän voisi hammaslääkärinä hoitaa Helsingin maksusopimuspotilaita yksityisvastaanotolla. Ei riittänyt, että hän osaa hyvin suomea. Hänen kollegaltaan puolestaan kiellettiin potilaiden hoito siitä syystä, että hän osasi vain ruotsia, saksaa, venäjää ja englantia, mutta ei suomea.
Käytännössähän potilaat olisi voitu ohjata heidän omaa kieltään puhuvalle hammaslääkärille, ja tulkkipalveluiltakin olisi säästytty.
Kaksikielisyys mainitaan usein Suomen rikkaudeksi, mutta onko se rikkautta, jos molempien kielten vaatimuksella estetään muualta Euroopasta tulevien koulutettujen ihmisten kotiutuminen ja työskentely Suomessa? Onko Suomessa muu kaksikielisyys kuin perinteinen ruotsi-suomi toivottua? Onko meidän tulevaisuutemme suomalaisina rajoittua pohjoismaalaisiksi (Paavo Lipponen, HS 17. 6.) vai uskallammeko olla eurooppalaisia?
Onko aivan mahdoton ajatus, että sekä suomen- että ruotsinkielisille Suomen kansalaisille annettaisiin vapaus valita, haluavatko he opiskella toista kotimaista kieltä?
lääkäri
Espoo"
