V
vierailija
Vieras
Jonkin aika sitten "heräsin" tunteeseen että en halua enää olla tässä suhteessa koska ei meillä ole samat päämäärät. Yhdessä ollaan oltu 11v ja lapsia on muttei yhteisiä vaan elämme uusioperheessä. Nyt viime aikoina olen miettinyt mitä haluan elämältä kun aikaa on kulunut vaikka kymmenen vuotta ja kysynyt mieheltä hänen tulevaisuuden näkyään ja meillä on todella erinlaiset näkemykset. Itse olen kasvanut henkisellä tasolla huomattavasti enemmän kuin mieheni. Tuntuu että hän on ikuinen lapsi, oikeastaan murkkuikäinen kakara. Meillä suhteen sisällä ei ole ns ongelmia muita kuin juuri se että mitä kumpikin haluaa elämältä. Yhdessä on mukava olla vaikka varmasti molempia ärsyttää toisen tietyt tavat jne mutta silti jotain puuttuu? Onko tämä nyt sitä klassista erilleen kasvamista ja vaihtoehtona ero tai että molempien pitää antaa periksi erinlaisissa asioissa jotta molemmat saavat ns tyydyttävän suhteen? Tuleeko siinä vaiheessa katkeruus kuvioon jos luopuu omista aatteistaan toisen takia?