Erilaisten perjantaibiisien ketju. Kaikki mukaan!

Mun lapset ovat jo aikuisia pääosin. Poikapuoliset ovat pelailleetkin ja toista miellyttäisi myös pelisuunnittelu, arkkitehtuurin, liikuntatieteiten ja uskontotieteiden lisäksi. eli joo, jotain vaikutteita tuosta suunnasta.

Tyttäret taas, toinen on ihan kaikin tavin perus. Haaveissa ammatin jälkeen lapsoset ja koira jo heti kun oikea rotu löytyy.

Nuorin, se ainoa yhä muovautuva, ei jaksa mitään pelejä koska ystävätkin ovat olemassa. Ja moninaiset tyypit joita seurata somessa. Neiti voi käyttää usean tunnin loihtiakseen itselleen mitä erilaisempia lookkeja, "nenä irti leikattu" ja "suun tilalla piikkikankaa verisessä mössössä" nähtiin tossa halloweenin tienoilla (varsin aidon näköisinä) ja kulmakarvatkin ovat muuttaneet muotoaan puolikkaista pätkiksi, palloiksi, melkein olemattomiksi ja väreinä on ollut kaikkea oranssista siniseen.

Ja musiikista vielä, koska sitähän varten tää ketju on, kaikki pitävät (isänsä opettamana) mm rainbowsta ja Uriah Heepistä. Tytöt taas pitävät mm System of Downista ja... no, palaan siihen myöhemmin mut ajankohtaisena tämä tähän nyt.

Me ollaan kyllä etuoikeutettuja kun saadaan katsoa tärkeimpiemme kasvua ja kehitystä!❤ Jokainen lapsi on niin ihanan erilainen jopa omine pikku oikkuineen.❤

Kyllä äitinä olo on maailman paras asia!❤
(ja hyvänä kakkosena hyvä ruoka!):giggle:


ps. sori ot, tuli pikku tunteenpurkaus tähän väliin.:oops:
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Kuka tunnistaa mistä tämä on?

Tuli sellainen "tämä on minulle jostakin tuttu"-tunne ja arvasin, että Ghiblin tuotantoon liittyy, mutta en muistanut mistä elokuvasta.
Valitsitko tuon videon version siksi, että sitä ei ehkä suoraan tunnista. Tuostahan löytyy huima määrä erilaisia esityksiä.

aidon oloista 60-70-luvun vaihteen tyyliä?

naisenergiaa!

hiottua ja virheetöntä
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Tuli sellainen "tämä on minulle jostakin tuttu"-tunne ja arvasin, että Ghiblin tuotantoon liittyy, mutta en muistanut mistä elokuvasta.
Valitsitko tuon videon version siksi, että sitä ei ehkä suoraan tunnista. Tuostahan löytyy huima määrä erilaisia esityksiä.

aidon oloista 60-70-luvun vaihteen tyyliä?

naisenergiaa!

Kiiiitooos!❤ Alan heti kyttäämään!
Juu, on Kikin lähettipalvelusta tuo musa. (studio ghibli)
Kiki lähtee maailmalle noitakokelaana kissa luudanvarrella mukana ja Kiki laittaa rammarista matkamusaksi tuon soimaan!❤

Eiku otin minkä ekana löysin!
 
@m1es
Kesken vidiota huutelen;
kun vertaa tuon tyttöbändin muuvsseja nykypäivän ”k,j,c-pop” muuvsseihin niin ei voi muuta kuin nauraa, mutta kyllä nuo on söpöjä viattomuudessaan/kiltteydessään. Nykyään kaikki on niin ilmiselvän seksin täyttämää, että voi kun jotkut asiat olisivat kuin ennen tai oikeammin tulisi vastapainoksi takaisin.❤
 
@m1es
Kesken vidiota huutelen;
kun vertaa tuon tyttöbändin muuvsseja nykypäivän ”k,j,c-pop” muuvsseihin niin ei voi muuta kuin nauraa, mutta kyllä nuo on söpöjä viattomuudessaan/kiltteydessään. Nykyään kaikki on niin ilmiselvän seksin täyttämää, että voi kun jotkut asiat olisivat kuin ennen tai oikeammin tulisi vastapainoksi takaisin.
Tai hän oli viaton, eikö tuossa ollut sama nainen monistettuna? Sen ajan huipputrikkejä?
 

Yhteistyössä