Erilainen lapsettomuus

["melinda"]

Suurimmalla osalla lapsettomuus johtuu kai siitä, ettei lapsia synny yrityksistä huolimatta. Minulla oli lapsettomuutta monista eri syistä. Olisin halunnut lapsia nuorena, mutta poikaystäväni oli epäkypsä ja jotenkin odotin, että hän kasvaisi aikuiseksi. Meille tuli kuitenkin ero ja hyvä niin, ei hänestä olisi tullut hyvää isää, ainakaan minun lapsilleni. Näen työssäni päivittäin lapsia ja toisinaan heidän näkeminen teki minut surulliseksi, kun kukaan heistä ei ollut omani. Surin monta vuotta sitä, ettei minulla ollut lapsia. En olisi uskonut, miten kamalan tyhjä tunne siitä tuli. En ollut masentunut, mutta minulla oli koko ajan tunne, että minulla kuuluisi olla lapsia.

Tapailin miehiä muutaman vuoden ajan, mutta kaikissa oli jotain vikaa. Kunnes vihdoin löysin hyvän miehen, mutta seurustelimme aika kauan. Kunnes vihdoin menimme naimisiin ja yritimme lasta. Tottakai oli tarpeellista seurustella ja tutustua toisiimme rauhassa, mutta odottavan aika on pitkä. Sitten minä vihdoin tulin raskaaksi ja tyhjiö täyttyi. Nyt meillä on hartaasti toivottu lapsi. Yölliset heräämiset ja muut ovat rankkoja, mutta kaiken sen väärti. En pelkää haasteita, mitä normaaliin lapsiperheeseen kuuluu. Mikään ei voi olla pahempaa kuin se, että se jää kokematta.

Onko muita, jotka ovat kärsineet tällaisesta lapsettomuudesta syystä tai toisesta?

 

["Mona"]

Mun paras ystävä kärsii juurikin "lapsettomuudesta" koska ei ole löytänyt sopivaa miestä itselleen. Ikä alkaa lähestyä neljääkymmentä.

 

["Omppu"]

Onnittelut ihan ensin!!

Minulla osittain sama juttu. Muistan olleeni jo 18 vuotiaana todella kateellinen ystävälleni joka tuli vahingossa raskaaksi. Tuolloin jo ainakin odotin koska olisi "oikea aika saada lapsi". Erosin silloisesta poikaystävästäni ja tapasin nykyisen mieheni 21 vuotiaana ja muistan, että puhuttiin jo lähes ensimmäisellä tai toisella tapaamisella, että kumpikin haluaa tulevaisuudessa lapsia. Ensin kuitenkin haluttiin tutustua kunnolla ja asua kaksin jonkin aikaa. Kun olimme muutaman vuoden asuneet yhdessä joutui mieheni työttömäksi ja sai vain lyhyitä pätkiä töitä ja työllisyystilanne näytti huonolta eli ei vieläkään lasten aika. Kun olimme 27 vuotiaita päätimme vihdoinkin alkaa yrittämään lasta. Muistan vieläkin sen hetken kun kävelimme ja asian päätimme. Olin todella innoissani ja malttamaton. Niinhän siinä kävi etten saanut edes mahdollisuutta tehdä raskaustestiä kun menkat alkoivat aina todella aikaisin ovulaation jälkeen ja kierto oli muutenkin todella lyhyt. Lapsettomuustutkimukset kävimme perusteellisesti läpi ja jouduin endometrioosileikkaukseenkin ennen kun hoitoja kannattaisi aloittaa.

No nyt ikää on 32 ja meillä on vihdoinkin 7 kk ikäinen tyttö tunne oli aivan uskomaton kun raskaustesti viimein näytti positiivista ja vielä uskomattomampaa oli kun tyttö nostettiin synnytyksen jälkeen rinnalleni. Oli jotenkin ihan epätodellinen olo, että onko minusta todella tullut vihdoinkin äiti.

 

["melinda"]

[QUOTE="Mona";29403728]Mun paras ystävä kärsii juurikin "lapsettomuudesta" koska ei ole löytänyt sopivaa miestä itselleen. Ikä alkaa lähestyä neljääkymmentä. [/QUOTE]
Minua ahdisti juurikin ikä, vaikken vielä ollut yli kolmenkympin. Huoletti, että jos tuleekin ennenaikaiset vaihdevuodet, pitkät hedelmöityshoidot tai jotain muuta. Myös ihan se, että sitten vanhempana ei jaksa enää samalla tavalla lasten kanssa kuin vähän nuorempana. Lisäksi kärsin siitä, että olisin halunnut lapset nuorempana. Jotkut tutut vähän kerskailivat (tahtomattaan kai, tietämättä minun kärsimyksestä) siitä, että onneksi he ovat hankkineet lapset nuorempana. Ihan kuin tämä olisi ollut minun valintani.

[QUOTE="Omppu";29403736]Onnittelut ihan ensin!!

Minulla osittain sama juttu. Muistan olleeni jo 18 vuotiaana todella kateellinen ystävälleni joka tuli vahingossa raskaaksi. [/QUOTE]

Kiitoksia!

Opiskeluaikoina yhdellä vanhemmalla opiskelukaverillani oli kolme lasta. Samaan aikaan hän oli minulle kateellinen omasta ajasta, nuoruudesta ja huolettomuudesta. Kun minä taas olisin vaihtanut ne perheeseen koska vain. Kyllähän minä aina tekemistä keksin, mutta mitä kaikella sillä ajalla tekee koko loppuelämänsä, jos ei vaikka saisikaan lapsia?

[QUOTE="Omppu";29403736]Kun olimme 27 vuotiaita päätimme vihdoinkin alkaa yrittämään lasta. Muistan vieläkin sen hetken kun kävelimme ja asian päätimme. Olin todella innoissani ja malttamaton.

No nyt ikää on 32 ja meillä on vihdoinkin 7 kk ikäinen tyttö [/QUOTE]

Onnittelut myös sinulle! Ihanaa, että sinunkin toiveesi toteutui vihdoin. Ehkä hyvää todella kannattaa odottaa ja sitten sitä arvostaa sitäkin enemmän.

 

["vieras."]

Tarinasi on aivan tavallinen, en minä sitä lapsettomuudeksi tai edes "lapsettomuudeksi" nimittäisi. Harva heti teininä tai parikymppisenä löytää elämänkumppanin ja molemmat on vieläpä valmiita perheen perustamaan jo silloin.

 

["melinda"]

[QUOTE="vieras.";29407424]Tarinasi on aivan tavallinen, en minä sitä lapsettomuudeksi tai edes "lapsettomuudeksi" nimittäisi. Harva heti teininä tai parikymppisenä löytää elämänkumppanin ja molemmat on vieläpä valmiita perheen perustamaan jo silloin.[/QUOTE]

Minun kaveripiirissä monet ovat pysyneet saman poikaystävän kanssa pitkään, ei välttämättä sen ensimmäisen kuitenkaan (ensimmäinen kun on jo tyyliin alakoulussa). Perheellisillä tuttavaperheillä on monilla sama tarina: lapset hankittiin noin 18-23-vuotiaana ja edelleen sama pariskunta on yhdessä nyt kolmekymppisenä. Nämä joilla puolison löytäminen on kestänyt, ovat ihan eri ikäpolvea kanssani. Läheisistä ystävistäni kellään ei ole vielä lapsia, mutta kaikki ovat seurustelleet pitkään saman kumppanin kanssa. Aiemmin he eivät jutelleet lapsista keskenään, mutta nyt asia on tullut ajankohtaiseksi, kun ovat päässeet seuraamaan arkeamme läheltä. Minulle siis tuo, ettei löydä sopivaa kumppania suhteellisen lyhyessä ajassa, on vieras käsite.

Mutta vaikka tämä 'lapsettomuus' olisikin ihan tavallista, niin ei se sitä tarkoita, etteikö siitä voisi kärsiä. Jokainen kokee sen omalla tavallaan, jos on kokeakseen. Se voi ehkä tuntua tavalliselta ja pikkujutulta, jos sitä ei ole itse kokenut. Tai jos ei ole kärsinyt vauvakuumeesta vuosi tolkulla.