topijatessu
Heips!Meillä on ollut jo kuukausia suhde karikolla.Ts.se alkoi siitä kun avasin suuni ja kerroi mikä minua tässä suhteessa tökkii.Mies ei käsitä ollenkaan ja hikee vaan,että minä olen se jota ahdistaa ja hän ei voi minua auttaa .Asiat jotka tökkii liittyy todellakin meidän yhteiseen eloon ym.mutta ne ovat siis minun ongelmani.Nyt en ole suostunut enää hyväksymään niitä,vaan olen niistä yrittänyt jutella ym.mutta mies ei näe itsessään mitään vikaa.Nyt mies vaan hokee,kuinka meillä ei ole mitään seksielämää ja kuinka en hänelle anna minkäänlaista hellyyttä.Yritän jankuttaa,että en voi antaa mitään fyysistä kontaktia,jos meidän henkinen yhteys on aivan olematon.Meillä ei ole mitään yhteistä paitsi lapsi.Mies tuhlailee kaikki rahansa,on kovissa veloissa,en koskaan tiedä mitä on keksinyt.Kaikki pitää saada ja kaikki mitä mies haluaa tehdä niin sen hän kyllä tekeekin,kävi se minulle tai ei.Hän haluaa elää sitä elämää mihin on tottunut,mutta ei ymmärrä että perheen kanssa on oikeasti tehtävä kompromisseja ja yhteisiä päätöksiä .Olen aivan eron partaalla ja mies ed.hokee että ei ymmärrä mitä haluan.HALUAN VAAN ETTÄ ME VIETTÄISIMME AIKAA PERHEEN KESKEN JA MEILLÄ OLISI JOTAIN YHTEISIÄ TAVOTTEITA,mutta ei :/ ..ehkä vaadin liikaa..