Epänormaali taapero, 11 kk?

[Huoli]

Minua on alkanut huolestuttaa, onko taaperomme aivan terve ja normaali. Seuraavat seikat huolettavat:

- Alkuun paha koliikki, kesti n. 3 kk
- Poika liikkuu hereillä ollessaan koko ajan, ei siedä paikallaan oloa ja raivostuu jos ottaa syliin tai kainaloon esim. nukutettaessa.
- Poikkeuksellisen pahat raivokohtaukset, jos poikaa kieltää. Poika mm. kiljuu suoraa huutoa, ellei saa tahtoaan läpi.
- Uni on levotonta, poika nytkähtelee ja heiluttelee jatkuvasti raajojaan nukkuessankin.
- Poika ei suostu nukahtamaan yksin, saa hysteerisen kiljuntakohtauksen jos yrittää jättää yksin nukahtamaan. Tästä syystä unikoulu ei siis ole onnistunut ollenkaan.
- Poika heräilee useita kertoja yössä.
- Päivisin vauva on joskus alinomaa kärttyinen ja kiukkuinen, vaikeasti rauhoiteltava jne..
- Aistiyliherkkyys: Yliherkkä kirkkaalle valolle, äänille.

Muuten poika kävelee tukea vasten, osaa osoittaa esineitä sanottaessa niiden nimen.(lamppu, kukka, ikkuna, kello) Lähipiirin mielestä lapsi on terve ja fiksu, mutta itse väsyn joskus kun poika ei viihdy sekuntiakaan aloillaan. Etenkin nukuttaminen epäonnistuu usein ja poika saa vaan hysteerisen raivokohtauksen.

Onko kenellekään muulla vastaavia kokemuksia? Onko minulla vain poikkeuksellisen temperamenttinen ja vilkas lapsi?

 

[murueskimo]

Kuulostaa osittain hyvin tutulta. Aivan normaalia temperamenttia mun mielestä. Eiköhän nlassa olisi puututtu asiaan kun olet kuvaillut käyttäytymistä siellä, jos olisi ollut aihetta olla huolissaan heidän mielestä? Oma poikani (nyt 14 kk) on temperamenttinen eikä juuri viihdy sylissä. Huutaa ja osoittaa mieltään hyvin paljon. Ei nukahda yksin, itkee vaan lohduttomasti sängyssään jos yritetään... On hyvin liikkuvainen ja eläväinen, oppi konttaamaan 5 kk iässä, seisomaan tukea vasten 5,5 kk, kävelemään tukia pitkin 7 kk ja kävelemään ilman tukea 11 kk iässä. Ei pysy koskaan paikallaan, ja raastaa välillä hermoja... Mutta niiiin ihana rakas pallero se on

 

[ninnu2]

Voisiko olla jotain allergiaa? Tulee ensimmäisenä mieleen.

 

[Annunannu]

kuulostaa kyllä aika normaalilta!!! Tietysti sitä ylivilkkautta kannattaa pitää silmällä, mutta mun mielestä tossa iässä ollaan sellasia ja tälläsiä ja kiukutellaan, alkaa omaa tahtoa tulemaan

 

[Elina1]

Ei minusta kovin huolestuttavaa. Harvat lapset itse asiassa viihtyvät paikoillaan, vaikka lastenhoito-oppaissa niin väitetäänkin. Ei meilläkään yksin nukahtaminen onnistu, vaikka lapsi on jo 1,5v. Pienempänä nukkui päiväunet aina vaunuissa, nukahti kun kärrättiin ympäri kylää. Nyt nukkuu kyllä omassa sängyssäkin jo, ehkä 1-vuotiaasta nukahtanut sänkyyn kun ensin on luettu ja laulettu ja silitelty ja istutaan vieressä, mutta 11kk:n ikäisenä ei olisi vielä onnistunut. Heräilee paljon myös yöllä, mutta mielestäni silti ihan normaali lapsi. Aistiyliherkkyydestä en osaa sanoa. Nykyään ei ole niin kärttyinen kuin pienempänä, mutta raivarin kyllä saa jos kielletään koskemasta johonkin, mihin haluaisi. Iän mukana helpottaa monet jutut. Ei kannata huolestua, vaikka mummot monesti väittävätkin että heidän lapsensa viihtyivät sängyssä itsekseen tms, vanhalla ajalla oli sellainen systeemi että ruokaa annettiin 3 tunnin välein ja muun ajan lapsi sai huutaa sängyssä kunnes nukahti, nykyään on erilaista kun ymmärretään paremmin lapsen läheisyyden ym tarpeita eikä jätetä yksin sänkyyn huutamaan.

 

[Normaalin rajat?]

Eiköhän se niin ole, että kaikki on normaalia, jos vaan vauva tietyissä ajallisissa raameissa oppii tietyt asiat. Ja nekin ovat aika väljät.

Rankkaahan se tietysti vanhemmalle on, jos lapsi on kovin vaativa ja vilkas. Mutta helpompaa silti kuin vaikka sairaan lapsen vanhemmalle. Tuosta aistiyliherkkyydestä voisi tietysti mainita neuvolassa.

 

[ap.]

Taidan seurata vaistojani ja tilasin ajan lääkärille. Alan itse olla uuvuksissa yövalvomisiin, jatkuvaan levottomuuteen ja itkuisuuteen. En jaksa enää taistella asian kanssa yksin.

Jos tulee diagnoosi, tiedänpähän ainakin mistä itkuisuus johtuu. Jos ei tule diagnoosia, yritän vain kestää päivästä toiseen.

 

[voimia]

Ihan hyvä, että teet asian eteen jotain ja pyydät apua, kun kerran et itse tunne enää jaksavasi. En osaa sanoa, onko lapsesi käytös normaalia, mutta ainakin se on hyvin erilaista kuin oman lapseni. Saattaa olla, että meille on vain sattunut syntymään helppo lapsi.

Meidän neiti alkoi nukkumaan kokonaisia öitä n. 10 kk ikäisenä, kun hänet siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan. Unta riittää öisin 12-13 tuntia putkeen, vieläkin, kun ikää on 1 v 7 kk. Tyttö ei myöskään ole koskaan saanut raivokohtauksia. Hetken aikaa voi protestoida, jos ei halua, että laitetaan vaippa tai puetaan, mutta kitinä laantuu nopeasti. Pääasiallisesti tyttö on aurinkoinen ja hänen keksimiään uusia asioita on mukava seurata. Kun tyttö on kipeä, niin käytös muuttuu totaalisesti. Silloin hän heräilee yöllä monta kertaa ja päivälläkin on itkuinen ja kärttyinen. Ei viihdy itsekseen hetkeäkään, vaan roikkuu housunlahkeessa koko ajan.

 

[ap.]

Niinpä...kun minulla on alkanut hiljalleen hälytyskellot soida, että kuuluuko lapsen kanssa olla koko ajan näin vaikeaa. Juuri raivokohtaukset saavat minutkin pois tolaltani. Etenkin nukutettaessa vauva menee aivan pois tolaltaan ja kirkuu suoraa huutoa.

Lapseni on nimenomaan koko ajan kärttyinen ja roikkuu lahkeessa. Tuntuu huojentavalta päästä juttelemaan asiasta lääkärille. Ainakin voisi kysellä mahdollisesti maitoallergiasta, muista allergioista ja neurologisesta poikkeavuudesta. Mitä kaikkea näin pienillä voidaan tutkia? Olisiko kenelläkään kokemusta?

 

[meillä...]

nukuttaminen sujuu nykyisin ok, mutta tuo hirmuinen itku ja kätinä ja raivarit ovat tuttua. Tai korjaan, yöunille nukuttaminen sujuu ok, päivisin tulee usein itkuja vaunuissakin, kun ei malttaisi silmiä sulkea.. ja annas olla, jos koittaa nukuttaa muualle kuin vaunuihin, seuraa juuri aivan hysteeristä itkua ja parkua ainakin tunnin jos toisenkin. Siksi olen täysin kyllä luopunut sisälle nukuttamisesta toistaiseksi. Koliikista kärsittiin täälläkin.
Meillä alkoi helpompi vaihe liikkumisen opittua, tytön yleinen mieliala koheni selvästi. Mutta vähän tulee välillä hepuleita, jos kieltää jotain tai jotain kivaa (esim. kaukosäädin) otetaan pois, mutta se kai on normaalia... hampaan tulon tienoilla suuttumista ja kärttyisyyttä oli paljon enemmän, joten kai se voi lisääntyä, jos on jotain vaivaa.
Meillä vaipanvaihto menee yleensä suht ok eli kitinällä. Mutta ulkovaatteet aiheuttavat usein huutokohtauksen. Tyttö myöskään ei tykkää olla paikallaan, eli esim. sylissä rauhassa istuskelu ei kyllä ole lempipuuhia (=huutoa seuraa, jos ei liikkeelle pääse), ellei sitten olla esim. kahvilassa, jossa on paljon katseltavaa. Samoin on koko ajan liikkeellä kotona, mutta ehkäpä jonkinlaisen lievän eroahdistuksen vuoksi sitten kyllä myös jonkinverran pyörii lahkeissa. Yöheräilyt olivat jo parempia eli 4-5 heräämistä, nyt on parina yönä valitettavasti palattu taas sinne kymmenen hujakoille.
Niinhän se on, että toiset vauvat eivät itke paljon koskaan ja toiset senkin edestä. Mutta mäkin oon kerran käyttänyt tyttöä lääkärissä levottomien unien ja heräilyjen vuoksi, ja veisin uudestaankin, jos taas tulisi uskonpuute

 

[ninnu2]

Kyllä kannattaa sitä äidinvaistoa kuunnella. Itselläni on ystävä, josta lääkärit ja me ystävätkin vähän aikaa ajateltiin, että ylihysteerinen. Käytti lastaan usein lääkärissä ja hänestä pojalla oli paha olla. Meille ulkopuolisille näyttäytyi aivan tavallisena pikkupoikana. Kuitenkin myöhemmin todettiin sekä vilja- että maitoallergia. Kerran itsekin näin, miten poika oireili: oli jotenkin levoton, liikkui paikasta toiseen, ei pysähtynyt. Luonteeltaan oli sellainen kiltti ja sopeutuvainen, ei paljon valitellut. Kun tuo allergia todettiin ja ruokavalio tuli oikeanlaiseksi, rauhottui. Varmaankin kärsi tuo poika. Niin, en tarkoita, että teillä nyt olisi allergia, mutta aina kannattaa lähteä selvittämään asiaa. Ja tuo lista jonka tuolla alussa kirjoitit, kyllähän monet lapset ovat sellaisia ihan luonnostaan ja se on normaalia. Mutta kun lisäksi tulee tuo äidinvaisto, niin asia on hyvä selvittää.

 

[Jeps vanhempi..]

Samaa mieltä kuin Ninnu, kannattaa luottaa vaistoihinsa. kerro mitä lääkärissä sanotiin, tuo aistiyliherkkyys on ehkä se mikä itselleni pisti silmään kirjoituksessasi. vaikka noin pienistä on niin vaikea tietää. Mutta kuten monet kirjoittivat, niin kuullostaa pääosiltaan hyvin tavalliselta. Mutta jos tuntuu että joku on pielessä kannattaa tutkia asiaa ja kysyä lääkäriltä.

Kirjoittele mitä lääkäri sanoi. Mutta noin pieneistä on vaikea sanoa, kun voi olla ehkä alllergiaa, eroahdistusta, uudet asiat häiritsevät unta, voi olla hampaita jne. jne. Lääkärinkin on vaikea noin pienistä sanoa, kun asiat muuttuvat pienillä hyvinkin nopeasti.

 

[m**]

Täällä reilu 11kk kaksospojat, joilla osittain myös ihan samaa, mutta enpä ole ollut huolissani vaan pidän ihan normaalina. Eivät viihdy sylissä useimmiten kuin 2 sekuntia, painelevat koko päivän ympäri kämppää niin kovaa kuin pääsevät, raivoavat usein kun laitetaan nukkumaan, toisin sanoen eivät malttaisi alkaa nukkumaan ja ovat erittäin hitaasti rauhoittuvia. Eivät ole oikeastaan koskaan vain maanneet/istuneet hiljaa rattaissa ja katselleet maisemia, niin kuin valtaosa muista vauvoista vaikuttaa tekevän.
Aistiyliherkkyydestä. Toinen säikkyy herkästi kovia ääniä ja raivoaa, jos aurinko paistaa silmään. Raivoaminen loppuu kyllä saman tien kun vetää verhon eteen tai siirtää kaverin toiseen paikkaan.

Kyllä meillä tuntuu olevan tosi paljon vauhdikkaampaa, äänekkäämpää ja rajumpaa kuin monilla tutuilla, mutta kuvittelen tämän olevan normaalia ja olen sopeutunut tilanteeseen.

 

[Parma]

On varmasti hyvä, että lähdet tutkimaan asian, jos se sinua vaivaa. Jos syytä huoleen ei ole, voit relata etkä turhaan leimaa lastasi epänormaaliksi. Jos taas ongelmia on, löydätte varmasti hyvän avun.

Sinulle ap. muutama kysymys, joita voisit miettiä ihan ajatuksella. Millaista lasta odotit? Mikä olisi käsityksesi normaalista 11-kuisesta? Entä jos temperamenttinne ovat vaan erilaiset? Oletko tottunut pieniin lapsiin? Oletko itse rauhallinen vai lyhytjännitteinen?

Mm. ylivilkkaudesta, aistiyliherkkyydestä ja vaativista vauvoista puhutaan nykyisin paljon. Äidit voivat olla hanakoita tulkitsemaan lapsen normaalinkin käytöksen näiden määritelmien alle. Voisiko tämä olla ainakin osa totuutta myös teillä?
Listaasi vielä kommentteja:
- Ensimmäiset 3 kk lapsi on USEIN itkuinen. Kuuluu asiaan.
- Kukapa 11 kk poika viihtyisi paikallaan. Liikkumista täytyy harjoitella. Pakkosylittäminen ja liikkumisen rajoittaminen hermostuttaa useimpia lapsia.
- Kielloista seuraa mielestäsi "poikkeuksellisen pahat raivokohtaukset". Vuoden kieppeillä lapset taitavat ihan normaalisti saada järkyttävät raivarit kielloista. Oma tahto nostaa päätään. Näin myös meillä. Suoraa huutoa kiljutaan. En pidä poikkeuksellisena.
- Ei meilläkään suostuta ihan yksin nukahtamaan. Olen samassa huoneessa ja rauhoittelen äänelläni (tai isä).
- Vielä 11-kuisena meilläkin heräiltiin useamman kerran yössä. Juuri tuohon aikaan osui oikeinkin levoton yövaihe. On viimeisen kuukauden sisään helpottanut ihanasti. Nyt nukutaan täysiä öitä.
- Kärttykiukku voi sekin liittyä tähän ikään. Huomasitko ketjun, jossa todella moni äiti tilitti hermojen menoa kiukkuavan 11-12-kuisen kanssa?
- Miten aistiyliherkkyys ilmenee? Millainen olisi vauvalle normaali herkkyysastekirkkaaseen valoon tai koviin ääniin?

 

[ap.]

Hmmm...kokemusta lapsista minulla ei ole yhtään, siis ennen omaani. Oma lapseni on ainoa, jota olen hoitanut. Niinpä siis voi olla totta että en edes oikein tiedä missä iässä lasten kuuluisi olla minkäkinlaisia.

Ehkä minua huolestuttaa eniten hysteerinen kiljuminen esim. öisin ja juuri tuo kuvaamani aistiyliherkkyys, jonka neuvolan terveydenhoitajaki huomasi aivan alkuvaiheessa.

Huojentavaa tietää tavallaan, että 11-12 kuukauden iässä saattaa olla muutoinkin kehityksellisesti haastavampi kausi.

Itse olen kyllä temperamenttinen ja lyhytjännitteinen, meillä on siis ehkä lapseni kanssa liian samanlaiset temperamentit. Mieheni, joka on rauhallinen perusluonteeltaan, pärjää joskus lapsen kanssa paljon paremmin. Tosin väsyy hänkin joskus.

Voi siis olla, että en vaan tiedä millaisia vauvat yleensä ovat. Joskus myös äitivauvatapaamisissa tunnun olevan ainoa, joka juoksee pää kolmantena jalkana lapsen perässä ja rauhoittelee alvariinsa. Muiden vauvat vaan pönöttävät paikoillaan. En toki edes halua että oma lapseni olisi toisenlainen, mutta pakostakin sitä vertailee ja säikähtää onko ylivilkkaus 'normaalia'. Ehkä se ei ole vain kovin suomalaista. Itsekin olin vilkas, mutta kiusaamisten ja muiden ikävien tapahtumien vuoksi sulkeuduin ja minusta tuli hiljainen ja ujo.

Tavallaan olen ehkä pettynytkin vauva-arkeen. Koliikki väsytti minut heti alkuunsa. Luulin etteä vauvan rauhoittamiseen riittää vain äidin syli, mutta sekään ei pitänyt kohdallamme paikkaansa. Minulla on usein olo, etten osaa tehdä mitään oikein, oman lapseni kanssa. Kaikki myös sanovat, että kaikki helpottaa kun vauva täyttää vuoden...Sekään ei pitänyt paikkaansa.

Saatan olla ylihysteerinen, mutta ainakin minua huojentaa jos joku alan ammattilainen tutkii lapsen ja esim. maito-ja vilja-allergian. Ainakin sitten tiedän, oli vastaus mikä tahansa.

 

[Parma]

Väsyttävät yövalvomiset, vauva-arjen tuoma jonkinalainen pettymyksentunne, temperamenttiero, lapsen vertailu muihin, epävarmuus/kokemattomuus lapsen kanssa... Kyllä tuossa on monta hyvää syytä olla vähän herkillä. Tärkeää on, että erotat omat tuntemuksesi lapsesta etkä tee hänestä mielessäsi "epäkelpoa". Eihän ole lapsen syytä, etteivät rakentamasi odotukset ehkä täyttyneet sellaisina kuin olit kuvitellut.

Vaikka nyt olisi voimaton olo, sinä selvästi pohdit asioita, hankit tietoa ja tukeakin ja kykenet vielä arvioimaan itseäsi vanhempana. Ei tämä äitiys aina helppoa ole, mutta olet varmasti hyvällä tiellä. Kyllä se siitä Voimia!