Epävarma olo tästä raskaudesta

Tein raskaustestin ihan "huvin vuoksi" viikko sitten 13.11. ja testiin tuli heti vahva plussa. En tehnyt testiä edes ohjeen mukaan koska olin ihan varma etten voi olla raskaana, mutta ajattelin että jos raskaana olisinkin niin kyllä se raskauden näyttäis vaikka tekisinki sen vähä sinne päin. Ja niinhän se sitte näytti. Tein seuraavana aamuna toisen testin ihan ohjeitten mukaan joka näytti kans plussaa. Sitten tein vielä viikkonäytöllisen testin josta selvisi että hedelmöittymisestä on 3 viikkoa tai kauemmin.

Me on yritetty lasta miekkosen kans reilu puoli vuotta ja kävin vielä pari päivää ennen tätä plussa testin tekemistä gynellä keskustelemassa tästä meidän lapsettomuus "ongelmasta". Mies sai lähetteen siemennesteanalyysiin mutta eipä sinne nyt tarvi mennäkkään. Hyvä kun se gyne vielä kysyi multa sillon kun kävin, että ootko nyt ihan varma ettet ole jo tällä hetkellä raskaana??

No tottakai olin varma, kun olin tehnyt viimmesimmän raskaustestin lokakuun lopussa ja menkat oli sillonki jo reilun viikon myöhässä kun testin tein. Mulla muutenkin on reilun vuoden ajan menkat tullu vähä miten sattuun, joskus jäänyt kuukausi välistäkin silleen ettei niitä ole tullut joten en osannu kuvitellakkaan että nyt ois tärpännyt. Nyt mua vaan aika pahasti hämää tuo, miten raskaustesti ei oo näyttänyt plussaa vielä sillon lokakuun lopussa? voiko se johtua siitä, kun mulla kierron pituus vaihtelee aika paljonkin. Jos sillon ei vielä ollut raskaushormoonia riittävästi?

Nyt olisin siis raskausviikolla 8, jos se lasketaan viimmesistä kuukautisista jotka alkoivat 20.9. Mutta mulla ei oo minkäänlaisia raskausoireitakaan! pelkästään se että pientä menkkamaista kipua oli mahassa pari päivää ennen plussatestin tekoa, ja rinnat on öisin arat. Mutta ei siis tosiaan yhtään mitään muuta. Siksikin tämä on vähä epäilyttävää.

Selvennyksenä vielä, tein 16.11. viikkonäytöllisen testin jollon se näytti että hedelmöittymisestä on 3 viikkoa tai enemmän. Mutta tein negatiivisen testin 28.10. miten se voi olla mahollista... Ensimmäinen neuvolakin on vasta ens viikon perjantaina, toivottavasti sillon jo yritettäis kuunnella sydänääniä ku en jaksa tätä epätietoisuutta :p En uskalla vielä ilahtua tästä raskaudesta kunnolla, vaikka toisaalta oonkin ihan tosi onnellinen että vihdoin raskaustestit näyttää sitä mitä on ootettukin :)
 
Mulla kävi vähän samalla tavalla. Tein testin noin 23.10 joka oli nega. Testasin uudelleen 1.11 jolloin sain vahvan positiivisen testin ja tein seuraavana päivänä uudelleen digitaalisella joka antoi raskaana 2-3 viikkoa. Mulla oli viimeset kuukautiset 9.9. jonka mukaan oltas menossa rv 10+2 mutta neuvolassa selvisi että ollaan jäljessä ainakin se 2 viikkoa epäsäännällisten kuukautisten takia.
 
En nyt ole tässä asiassa mikään ekspertti, mutta tuntuisi siltä, että jos sulla on erittäin epäsäännölliset kuukautiset, siis jää välillä jopa ihan pois, niin ei tuota raskautta voi sitten laskea 20.9. alkaen. Se on voinut tapahtua ihan koska vaan. Ei se mene välttämättä niin, että aina 2 viikkoa kuukautisten jälkeen on se ovulaatio, vaan että sulla on se varmaan sitten tapahtunut paljon myöhemmin, kun on tuollaista epäsäännöllisyyttä.

En tiedä miten nuo digiraskaustestit ne viikot laskee. Siis että lisääkö ne siihen sen "ylimääräisen" 2 viikkoa, vai ei. Jos lisäävät ja raskaustesti näyttää 3 viikkoa, niin se kai tarkoittaisi sitä, että sulla olisi ovulaatio ollut joku viikko sitten ja silloin raskaus on ihan oikeasti alkanut.

Eli joka tapauksessa ei välttämättä näin varhaisessa vaiheessa ole vielä mitään oireita. Joillakin on, mutta ei kaikilla.


MUOKS: Tajusin juuri itsekin että jos digitesti sanoo 3 viikkoa, niin ei se voi tarkoittaa sitä, että ovulaatio olisi ollut 1 viikko sitten, koska raskaustesteillä kestää n. 2 viikkoa ennen kuin ne alkavat näyttämään plussaa. Eli ne ei kai sitä ylimääräistä 2 viikkoa siihen lisää...

On siis kuitenkin täysin mahdollista, että testi näytti negaa lokakuun lopulla, vaikka olitkin jo raskaana silloin, kun nuo testit ei vaan sitä raskautta näe niin varhaisessa vaiheessa.

Tulipahan jaariteltua tähänkin.... Onneksi olkoon raskauden johdosta!
 
Viimeksi muokattu:
Onnea kovasti! :)

Kyllähän sinä raskaana olet,se nyt on varma juttu kun kerta testit näyttää plussaa! Ite veikkaan,että olet ollut raskaana tuolloin ensimmäistä testiä tehdessäsi,mutta hcg:tä ei oo ollu tarpeeksi näyttääkseen plussaa! Niin,että sinuna laskisin suuntaa antavat raskausviikot nyt esim niin,että siitä nega-testistä olisi viikko hedelmöityksestä. Eli siitä päivästä tähän päivään +3vk ,jolloin nyt sulla olis rv6+ ;)
 
Hei

Onnea kovasti!

Neuvolassa ei tuossa vaiheessa kuunnella sydänääniä, koska niitä ei vielä kuule. Raskausviikkoja pitää olla yli 10. Jos raskauden keston haluaa varmistaa, varaa aika yksityiselle varhaisultraan, niin siellä voidaan saada varmuus siitä, kuinka pitkällä olet. Epäsäännöllisen kierron vuoksi et pysty määrittämään edellisten kuukautisten pohjalta raskausviikkoja, koska ovulaation ajankohtaa ei voi suorilta laskea.

Alkuraskaus voi olla täysin oireeton. Minulla ei ollut mitään pahoinvointeja yms. Ja muutenkin raskaus on mennyt tosi helposti. Nyt viikkoja kasassa 31+5. Ja mukavahan se on, jos ei tarvitse oksentaa :)
 
Sinuna tilaisin ajan varhaisultraan yksityiselle jos vaan varallisuus antaa myöten. Siellä selviää sitten ne viikotkin :) Itselläni ei ensimmäinen raskaus oireillut juuri mitenkään ja seuraavakin vain vähän. Ja molemmista raskauksista syntyi lapset, joten oireettomuus ei tarkoita etteikö raskaana olisi. Onnea! :)
 
Kiitokset vastauksista kaikille :) helpotti vähän tätä jännäämistä kun huomas että muillakin ollu samantapasia tilanteita. Varhaisraskauden ultraan haluaisin kovasti mennä, mutta ei taida tällä hetkellä olla varaa siihen :( mutta pitää nyt katsoa jos jostain sais sen verran säästettyä että pääsiski siihen. Oireettomuus mulla on jatkunut edelleen, ei siis mitään oireita paitsi se että menkkoja ei tuu ja raskaustestit näyttää plussaa :D ne vähäiset pienimmätkin oireet (rintojen aristelu) on loppunut kokonaan.
 
Täällä yksi kohtalotoveri:wave: tosin jo reilun viiden vuoden takaa...:)

Eli medän tarina meni niin, että mun menkat muttui pillereiden lopettamisen jälkeen neljännes vuosikkaiksi ja koska lasta kovasti toivottiin, niin marssin menkkaongelmani kanssa gynen vastaanotolle n.vuoden yrittämisen jälkeen. Gyne oli todella ihana nuori nainen (itse juuri äitiyslomalle jäämässä) ja laittoi meille heti lähetteen naistentautien polille lapsettomuushoitoihin koska ovulaatio oli hyvin epätodennäköinen minun piiiiiiiiitkissä kierroissa (parhaimmillaan kierrot oli yli 100 päiväisiä). Tämä oli keväällä 2005. Loppukesästä 2005 vihdoin saatiin kutsu polille, jossa minulle aloitettiin heti terolut kuuri kierron palauttamiseksi normaaliin uomiinsa. 3kk teroja syötyäni se vaihdettiin clomifen kuuriin (jonka tarkoitus siis edistää ovullatiota), jota söin myös sen 3kk. Tämän jälkeen tuli kuukauden tauko, jonka aikana kiikutettiin miehen simppanäyte naikkarille. Tulos:siittiöissä ei vikaa. Itse odottelin menkkoja, että pääsisin varaaman aikaa munatorven aukiolo-tutkimukseen. Menkkoja odotettiin ja odotettiin ja raskaustestejäkin ehdin tehdä jo muutamia. Lopulta kiirastostaina 2006 soitin naistentautien polille ja kysyin lupaa alottaa terolutit uudestaan, kun menkkoja ei kuulu ja raskaustestit näyttää negatiivista. Sain luvan ja päätin vielä tehdä viimeisen kaappiin jääneen testin pe aamuna ennen kuurin aloittamista (edellinen nega oli testattu saman viikon maanantaina). Luojan kiitos sen testin tein, sillä siihen piirtyi hento viiva testiajan sisällä. Hämmästys (ja epäusko) oli aika suuri, kun menkat oli tuossa kohtaa n. 3vko myöhässä. Neuvolaan kun soitin, niin laskivat lasketunajan ihan normaalisti menkoista, vaikka plussa aika myöhässä tulinkin, joten pääsin normaalisti rv12 (menkkojen mukaan) np-ultraan, jossa löytyi n.2cm pitkä "saksanpähkinä", jolla sydän löi villisti ja pienet käsien ja jalkojen alut viuhtoivat. Raskausviikkoja siis todellisuudessa silloin 8+9. Nyt tuo pienen pieni ihme täyttää joulukuun lopussa 5vuotta ja pikkusisaruskin hälle siunaantunut (ihan luomusti ja ensimmäisestä kierrosta):)

Joten onnea kovasti sinulle ja miehellesi ja tarrasukkia pienelle masussa:heart:
 

Yhteistyössä