Epätietoisuus

  • Viestiketjun aloittaja Burn
  • Ensimmäinen viesti
Burn
Takana 12 vuotta avioliittoa ja kaksi lasta. Mieheni ilmoitti joulukuussa täysin yllättäen että hän harkitsee eroa ja sanoi löytäneensä "elämänsä naisen" jota oli tapaillut vasta pari kertaa.
Minulle täysi shokki.Olemme olleet kuin paita ja peppu koko liiton ajan. Syyksi hän kertoo mm.tulleensa perin pohjin loukatuksi erään riitamme yhteydessä (ei pahemmin riidelty ennen sitä riitaa) ja sen yhteydessä häneltä kuoli viimeiset tunteet (?)
Nyt hän miettii ja miettii ratkaisua suuntaan tai toiseen, tämän naisen kanssa hän ei ole ollut pariin kuukauteen tekemisissä.
Päätöstä hän ei ole tehnyt, mutta minua hän kyllä osaa kiusata aiheella eli sitten kun jäätte kaksin eihän sinulla ole varaa pitää tätä asuntoa, toisena päivänä hän taas toteaa että muutetaan yhdessä johonkin muualle. Tämä epätietoisuus on erittäin raskasta.
Jos asiasta keskustellaan en saa mitään suoraviivaista vastausta vaan hän lyö kaikki leikiksi. Joudunkohan odottamaan loppuelämäni hänen päätöstään ja onko kellään hyviä vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia tähän epätoivoiseen tilanteeseen ?
 
Äiti-alokas85
Pistät nyt ukkos seinää vasten ja vaadit päätöksiä! Eihän tuollaista jahkausta voi kukaan jaksaa, eikä pitäisikään.
Mikähän siinä on että jos mies lähtee suhteesta, niin yleensä hänellä on jo toinen nainen valmiina odottamassa. Harva mies lähtee yksin asumaan. Tiedä monta tapausta jotka eivät ole osanneet asua yksin koko elämänsä aikana. Kun äidin helmoista on muuttanut pois niin aina on joku nainen ollut huolehtimassa. En haluaisi yleistää, mutta omat silmäni ovat tämän nähneet.
 
:eek: Herranen aika ,tuohan on jo "henkistä terrorisointia"?! :(
Kuinka oikein jaksat????Minä nostaisin kissan viimeistä kertaa pöydälle ,että ota ukko ja lähde kun kerta olet meinannut tai sitten jäät ja asiat selvitetään viimeistä piirtoa myöten: "ota tai jätä?"Kun kerran olet itse ilmeisesti liittoonne jäämässä.....mikäli "herralle passaa".Ei sinun tarvitse yhtään päivää enää odottaa ja ihmetellä erotaanko vaiko eikö?kun hän on vielä PETTÄNYT sinua nenäsi alla?Nyt järki käteen!Toivottavasti näet tehdä oikeat päätökset....MIksi hän ylipäänsä on jäänyt sinua "kiduttamaan" ja odottamaan hänen tekemäänsä ratkaisua?Sadistista.
Toivon sinulle voimia kovasti!!! :/
Ps,pistä hänet sanoista tekoihin jo?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2004 klo 14:28 Burn kirjoitti:
. Syyksi hän kertoo mm.tulleensa perin pohjin loukatuksi erään riitamme yhteydessä (ei pahemmin riidelty ennen sitä riitaa) ja sen yhteydessä häneltä kuoli viimeiset tunteet (?)
Onko tämä yksi riita tosiaan ollut niin paha ,että riittä kuolettamaan 12vuoden liiton ja perhe-elämän ja rakkauden???Kuulostaa perin oudolta. :\|
MEillä on nimittäin tapeltu ja ladeltu jos minkalaista paskaa toistemme niskaan ja paljon........rakkaus lopulta aina silti voittanut ja kantanut! :D
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2004 klo 14:28 Burn kirjoitti:
Takana 12 vuotta avioliittoa ja kaksi lasta. Mieheni ilmoitti joulukuussa täysin yllättäen että hän harkitsee eroa ja sanoi löytäneensä "elämänsä naisen" jota oli tapaillut vasta pari kertaa.
Minulle täysi shokki.Olemme olleet kuin paita ja peppu koko liiton ajan. Syyksi hän kertoo mm.tulleensa perin pohjin loukatuksi erään riitamme yhteydessä (ei pahemmin riidelty ennen sitä riitaa) ja sen yhteydessä häneltä kuoli viimeiset tunteet (?)
Nyt hän miettii ja miettii ratkaisua suuntaan tai toiseen, tämän naisen kanssa hän ei ole ollut pariin kuukauteen tekemisissä.
Päätöstä hän ei ole tehnyt, mutta minua hän kyllä osaa kiusata aiheella eli sitten kun jäätte kaksin eihän sinulla ole varaa pitää tätä asuntoa, toisena päivänä hän taas toteaa että muutetaan yhdessä johonkin muualle. Tämä epätietoisuus on erittäin raskasta.
Jos asiasta keskustellaan en saa mitään suoraviivaista vastausta vaan hän lyö kaikki leikiksi. Joudunkohan odottamaan loppuelämäni hänen päätöstään ja onko kellään hyviä vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia tähän epätoivoiseen tilanteeseen ?
Mieheltä tosi julmaa eikä taatusti ole sinua kohtaan enää mitään tunteita.Muuta lasten kanssa pois ja anna jäädä yksin mietiskelemään mitä elämältään haluaa ja rakennat itsellesi kunnon tulevaisuuden.
 
alannah
Nakkaa hiiteen tuollanen ihminen! Kerta ei mies osaa päättää jääkö vai ei, päätä sä ja tee se lopullinen ratkasu. Ei ainakaa omasta mielestä 2 päivän perusteella voi päätellä onko nainen se elämän rakkaus vai ei.
 
Omaa tilannettani nyt ei voi suoraan verrata, kun te olette naimisissakin ja on yhteisiä lapsia.

Mutta,

seurustelin aikoinaan 5v miehen kanssa, jonka kanssa meni hyvin. Mies oli mukava ja elämä sujuvaa. Varsinkin perheeni kanssa mies tuli hyvin juttuun. Minä en oikein ollut onnellinen, ja niinhän siinä kävi, että baarista löytyi se "ihmeellisempi".... Tämän ihmeellisen kanssa jatkoin satunnaista tapaamista, salailin menoja, en tiennyt mitä halusin jne. Mieheni sitten arvas ja taisinpä jäädä miltei rysän päältä kiinnikin. Mies antoi kaiken anteeksi, ja minä jatkoin jahkaamista. En halunnut satuttaa miestäni, ajattelin ettei hän pärjää ilman minua :eek: :whistle:

Reilu puoli vuotta siinä kidutin (kirjaimellisesta) miestäni, kunnes hän sai tarpeeksensa ja lähti. Siitä alkoi "helpotus" minulle ja hän sai aloitettua uuden elämän ja pääsi parantelemaan sydäntään. (ja hänellä muuten menee nykyään loistavasti, vaimokin ja 2 lasta).

Oman kokemuksen pohjalta neuvoisin ottamaan aikalisää suhteessanne. Näytä, ettet sinä iänkaiken odottele. Se nopeuttanee miehenkin ajatusmaailman selviämistä. Ottaa tai jättää sitten... Mutta epätietoisuus on pahinta. Paljon voimia sinulle. Toivottavasti sinä ja lapset pärjäätte.

Burn
Kiitos kaikille kannustavista kommenteista. SE mikä minua pitää kiinni tässä meidän suhteessa on toivo että hän heräisi ja "rakastuisi" minuun uudestaan. Pohjimmiltaan hän on hieno mies ja upea isä enkä jaksa ymmärtää miten hän on näin hurahtanut. Anteeksi olen jo hänen tekonsa antanut mutta tiedän ettei hän ole päässyt tästä naisesta vieläkään eroon. Omien sanojensa mukaan hän on antanut "roikkumalla" vielä kotona, minulle ja lapsille mahdollisuuden korjata tilanne vaikka asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin. Meille on tapahtunut juuri se klassinen kuvio. Lapset syntyvät ja mies jää vähemmälle huomiolle ja mies tuntee itsensä sitä kautta hyljätyksi. Nähtävästi kaikki miehet ovat tässä suhteessa samanlaisia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.06.2004 klo 12:20 Burn kirjoitti:

ei ole kovin hieno mies kun tuommoista menee tekemään... :whistle:
 
:D oletko lainkaan kysynyt että "kuin hän kehtaa teiltä vaatia muutosta ja antaa mukamas vaimolle ja perheelle "mahdollisuuden" muutokseen? "
Eikö kaiken pitäisi ensin lähteä miehestä itsestään?
Käsittääkö hän miten on sinuakin loukannut sotkeentumalla toiseen naiseen????kääks :eek:
Johan tässä hermostuu :p
 
:whistle: anteeksi ,vielä halusin sanoa sen ,että tulisihan joka miehen / isän ymmärtävän ,että kun lapsia tulee ,niin hän ei voi olla samanlailla hoivan kohteena jne.kuin ennen......?tilanteessa tilanteen mukaan.Tietenkään en tiedä miten"vakavasta"laiminlyönnistä olisi kyse (miehesi suhteen)... :\|
TOki miestä KUTEN naistakin pitäisi suhteessa osata arvostaa muunakin kun mamina ja papina :/
 
Yhteistyössä