Entäs äidin oma aika?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras..

Vieras
Ahdistaa.

Mies on aina töissä. Ja silloin kun ei ole, tekee kaikenlaista muuta; jos ei pihapiirissä olevia töitä niin auttelee sitten naapureita, kavereitaan, sukulaisiaan. Kerran viikossa käy harrastuksessa, joka kestää sen muutaman tunnin kerrallaan.

Mikä minua nyt tässä ahdistaa on se, että itse en pääse ilman lapsia yhtään mihinkään. Asumme maalla, tukiverkostot on kaukana. Tietysti täällä on tuttavia, mutta muut naiset on aika lailla samassa tilanteessa minun kanssani ja ne jotka eivät ole, omaavat itse hyvät tukiverkostot lähietäisyydellä eli käytännössä appivanhemmat tai omat vanhemmat asuu samalla paikkakunnalla.

Täällä järjestettyjä virikkeitä on tarjolla rajallisesti ja omat rajoitteeni on minullakin. Yksi naisille suunnattu liikunnallinen virike olisi tarjolla mutta ei käy, koska hyppelyt yms. on minulta kielletty jotta raskaus saisi näin puolen välinkin jälkeen jatkua turvallisesti eikä tarvitsisi lähteä sairaalaan makaamaan. (En nyt kerro tässä tarkemmin mistä lajista on kysymys kun en halua kenenkään yhdistävän tätä kirjoitusta minuun.) No, toinen virike joka kiinnosti, järjestetään just sinä iltana kun miehellä on tuo menonsa (joka on siis aina samana päivänä samaan aikaan) ja kyllä tämä alkaa jo ahdistaa.

Mitään muuta täällä ei voi tehdä ja kaupunkiin on suht. pitkä ajomatka. Tosin en tiedä, mitä johonkin muualle mennessäni edes tekisin kun i juuri muut asiat mielekkäiltä tunnu. Kirjastossa nyt varmaan pääsisin käymään mutta en mä siellä saa puolta tuntia kauempaa kulumaan kuitenkaan.

Anteeksi nyt tämä valittaminen, en siis tarkoita etteikö mies saisi käydä harrastuksessaan mutta vituttaa vaan että se olen aina minä jonka on joustettava. Olen ehdottanut miehelle ettei aina olisi niin innokkaasti auttelemassa muita kun sitä työsavottaa olisi ihan täällä kotonakin mutta ei kuulemma voi olla auttamatta koska muuten saa ikävän leiman otsaansa. Tavallaan ymmärränkin, mutta kuka ymmärtäisi minua? Musta tuntuu että mun ahdistuksella ja oman ajan tarpeella ei ole mitään väliä. Yöllä olisi tarjolla omia hetkiä mutta olen muutenkin väsynyt, joten alapa yöunista sitten tinkimään.

Musta on alkanut tuntua että elämä on pelkkää repimistä ja väkisin eteenpäin menemistä. Ei muuten, mutta tämän asian osalta. Sitten kun sanon miehelle että olen sopinut meneväni kahville kaverin luokse tms niin mies ilmoittaa että hänen on ensin tehtävä sitä, tätä ja tuota... Ja asettaa näin aina omat juttunsa etusijalle.

Silloin kun on kotona, tekee kyllä oman osansa asioista ja on muutenkin ihana, tämä asia vain hiertää nyt aika rankasti ja eipä kai se tilanne tästä mihinkään tuo muuttumaankaan.
 
Sano suoraan miehelle "minä tarvitsen omaa aikaa ystävieni kesken jotta voin olla onnellinen, eikä kerran kuussa tms. Siihen riitä" totta kai sulla pitää olla myös omaa aikaa!! Nyt vaan vedät rautalangasta, jankutat niin pitkään et menee perille. Ei voi mies enää keksiä tekosyitä jatkossa jos haluaa pitää sinut onnellisena. :mad:
 
Mulla kun oli pieni vauva niin miehen tultua töistä menin kirjastoon lukemaan juorulehdet läpi ja kävin kahvilla. Joskus viikonloppuna menin leffaan tai päätin, että nyt leikitään leikkiä etten ole kotona ja tein itselleni parvekeelle mukavat oltavat. Se oma aika voi olla ihan sitä, että laittaa makkarin oven kiinni ja menee sinne juomaan rauhassa kahvit, ei sen aina tarvitse olla sen kummosempaa.
 
Miten aina on teitä, jotka suostutte tuohon vuodesta toiseen? Ihan kamalaa elämää :( Eikä siinä varmaan muu auta, kuin ottaa härkää sarvista ja väkisin järjestää sitä omaa aikaa (ja olla täysin ilman huonoa omaatuntoa asian suhteen) tai sitten hyväksyä osansa.

Kumpi kuulostaa kivemmalta, ap?
 
Voi kamala. Ihan oikeasti tosi usein tulee luettua tällaisia viestejä täällä... Kuvittelin aina, että Suomikin on suhteellisen tasa-arvoinen maa, mutta näyttää näiden viestien perusteella olevan kaukana siitä. Mistä te löydätte noita miehiä, joita ei yhtään kiinnosta perhe-elämä? Itse asun Norjassa, ja täällä miehet ihan oikeasti ovat mukana perhe-elämässä, leikkivät ja käyvät lasten kanssa retkillä ja ovat aktiivisia. En ole täällä koskaan törmännyt mieheen, joka ei perhe-elämään osallistuisi.

Suomi näyttää yhä enemmän ja enemmän itäblokin maalta, muistuttaa jotain Vitoa tai Venäjää todella monessa mielessä.
 
Voi kamala. Ihan oikeasti tosi usein tulee luettua tällaisia viestejä täällä... Kuvittelin aina, että Suomikin on suhteellisen tasa-arvoinen maa, mutta näyttää näiden viestien perusteella olevan kaukana siitä. Mistä te löydätte noita miehiä, joita ei yhtään kiinnosta perhe-elämä? Itse asun Norjassa, ja täällä miehet ihan oikeasti ovat mukana perhe-elämässä, leikkivät ja käyvät lasten kanssa retkillä ja ovat aktiivisia. En ole täällä koskaan törmännyt mieheen, joka ei perhe-elämään osallistuisi.

Suomi näyttää yhä enemmän ja enemmän itäblokin maalta, muistuttaa jotain Vitoa tai Venäjää todella monessa mielessä.

Hmm... niin, mä kyllä luulen, että tuollainen on aika vähäistä. Useimmin Suomessa isät kyllä viihtyy jälkikasvunsa seurassa.
Uskallan kuitenkin veikata, että Norjasta löytyy niitäkin isiä, joita ei lapset pahemmin kiinnosta.
 
Voi kamala. Ihan oikeasti tosi usein tulee luettua tällaisia viestejä täällä... Kuvittelin aina, että Suomikin on suhteellisen tasa-arvoinen maa, mutta näyttää näiden viestien perusteella olevan kaukana siitä. Mistä te löydätte noita miehiä, joita ei yhtään kiinnosta perhe-elämä? Itse asun Norjassa, ja täällä miehet ihan oikeasti ovat mukana perhe-elämässä, leikkivät ja käyvät lasten kanssa retkillä ja ovat aktiivisia. En ole täällä koskaan törmännyt mieheen, joka ei perhe-elämään osallistuisi.

Suomi näyttää yhä enemmän ja enemmän itäblokin maalta, muistuttaa jotain Vitoa tai Venäjää todella monessa mielessä.

Haista home, Suomi on moninkertaisesti tasa-arvoisempi mitä Norja tutkimusten mukaan.
 
Voi kamala. Ihan oikeasti tosi usein tulee luettua tällaisia viestejä täällä... Kuvittelin aina, että Suomikin on suhteellisen tasa-arvoinen maa, mutta näyttää näiden viestien perusteella olevan kaukana siitä. Mistä te löydätte noita miehiä, joita ei yhtään kiinnosta perhe-elämä? Itse asun Norjassa, ja täällä miehet ihan oikeasti ovat mukana perhe-elämässä, leikkivät ja käyvät lasten kanssa retkillä ja ovat aktiivisia. En ole täällä koskaan törmännyt mieheen, joka ei perhe-elämään osallistuisi.

Suomi näyttää yhä enemmän ja enemmän itäblokin maalta, muistuttaa jotain Vitoa tai Venäjää todella monessa mielessä.
Vahvistusharha sanoo moi.
 
Ei minunkaan mieheni ole järin kiinnostunut olemaan lapsen kanssa vaikka lapsen halusikin. Tai lähinnä kai meillä on miehen kanssa eri käsitys asiasta. Mies kokee olevansa lapsen kanssa paljon ja minä koen ettei edes useistanpyynnöistä huolimatta useinkaan ole tai on noin 5 min. Maximissaan ja se tuntuu miehestä jo pitkältä ajalta. esim.eilen koki viettäneensä lapsen kanssa paljon aikaa kun katsoivat kuvakirjaa noin 1-2 min. Kun olin tätä ennen pyytänyt monta kertaa, että olisi lapsen kanssa, että saan laitettua ruuan annosrasioihin pakastamista varten. Lapsi roikkui jalassa, hyppi ja inusi huomiota, minä koitin tehdä keittiöhommia ja mies vaihteli kanavia ja harmitteli kun ei tule mitään hyvää ohjelmaa. Mies vielä loukkaantui eilen kun en kiitellyt montaa kertaa siitä, että oli lapsen kanssa, että saan tehtyä keittiöhommia rauhassa eteenpäin.

Mutta mies ei ole 1,5 vuoden aikana esim. Kertaakaan suostunut heräämään lapsen kanssa, että minä saisin nukkua, ei ole ulkoillut, että saisin siivota joskus rauhassa, ei ole ikinä käynyt missään lapsen kanssa kaksin. Katsoo kotona ollessa telkkaria tai roikkuu netissä jolloin kokee, että lapsi on vain häiriöksi ja huutaa minua hakemaan lapsen pois jos lapsi menee esim. Telkkarin eteen tai hakee huomiota.

Valittaa kun minä en harrasta mitään mutta aina kun koitan aloittaa jonkun harrastuksen Homma kaatuu siihen, että minun pitäisi pyytää lapselle hoitaja tai viedä lapsi johonkin hoitoon, että mies saa olla rauhassa kotona. Munusta taas tuntuu tyhmältä pyytää hoitaja 1,5 v lapselle kotiin jos miehenikin on kotona mutta haluaa rauhassa katsoa telkkaria tai pelata tietokoneella.

En siis pidä miestäni kovin ahkerana lapsen hoidossa tai, että hän touhuaisi paljoa lapsen kanssa. Mutta mies taas kokee, että jos hän leikkii kerran viikossa 5 min. Lapsen kanssa niin se on paljon ja minä pyydän häntä liikaa olemaan lapsen kanssa. Ihan suomessa asutaan ja tuli kyllä pettymyksenä, että mies ei jatkuvista (jotka olen kyllä jo lopettanut) suostu olemaan lapsen kanssa usein hetkeäkään koska voin kuulemma tehdä sellaiset asiat mitä en lapsen kanssa pysty tekemään silloin kun lapsi nukkuu.
 
[QUOTE="Tamtam";30293036]Ei minunkaan mieheni ole järin kiinnostunut olemaan lapsen kanssa vaikka lapsen halusikin. Tai lähinnä kai meillä on miehen kanssa eri käsitys asiasta. Mies kokee olevansa lapsen kanssa paljon ja minä koen ettei edes useistanpyynnöistä huolimatta useinkaan ole tai on noin 5 min. Maximissaan ja se tuntuu miehestä jo pitkältä ajalta. esim.eilen koki viettäneensä lapsen kanssa paljon aikaa kun katsoivat kuvakirjaa noin 1-2 min. Kun olin tätä ennen pyytänyt monta kertaa, että olisi lapsen kanssa, että saan laitettua ruuan annosrasioihin pakastamista varten. Lapsi roikkui jalassa, hyppi ja inusi huomiota, minä koitin tehdä keittiöhommia ja mies vaihteli kanavia ja harmitteli kun ei tule mitään hyvää ohjelmaa. Mies vielä loukkaantui eilen kun en kiitellyt montaa kertaa siitä, että oli lapsen kanssa, että saan tehtyä keittiöhommia rauhassa eteenpäin.

Mutta mies ei ole 1,5 vuoden aikana esim. Kertaakaan suostunut heräämään lapsen kanssa, että minä saisin nukkua, ei ole ulkoillut, että saisin siivota joskus rauhassa, ei ole ikinä käynyt missään lapsen kanssa kaksin. Katsoo kotona ollessa telkkaria tai roikkuu netissä jolloin kokee, että lapsi on vain häiriöksi ja huutaa minua hakemaan lapsen pois jos lapsi menee esim. Telkkarin eteen tai hakee huomiota.

Valittaa kun minä en harrasta mitään mutta aina kun koitan aloittaa jonkun harrastuksen Homma kaatuu siihen, että minun pitäisi pyytää lapselle hoitaja tai viedä lapsi johonkin hoitoon, että mies saa olla rauhassa kotona. Munusta taas tuntuu tyhmältä pyytää hoitaja 1,5 v lapselle kotiin jos miehenikin on kotona mutta haluaa rauhassa katsoa telkkaria tai pelata tietokoneella.

En siis pidä miestäni kovin ahkerana lapsen hoidossa tai, että hän touhuaisi paljoa lapsen kanssa. Mutta mies taas kokee, että jos hän leikkii kerran viikossa 5 min. Lapsen kanssa niin se on paljon ja minä pyydän häntä liikaa olemaan lapsen kanssa. Ihan suomessa asutaan ja tuli kyllä pettymyksenä, että mies ei jatkuvista (jotka olen kyllä jo lopettanut) suostu olemaan lapsen kanssa usein hetkeäkään koska voin kuulemma tehdä sellaiset asiat mitä en lapsen kanssa pysty tekemään silloin kun lapsi nukkuu.[/QUOTE]

Tuo on ihan kuin minun elämästäni!!!! Ja mieheni on siis akateemisesti koulutettu ns hyvässä ammatissa!! Halusi kyllä lapsia, mutta odottaa että vaimo hoitaa ja passaa...
 
[QUOTE="Tamtam";30293036]Ei minunkaan mieheni ole järin kiinnostunut olemaan lapsen kanssa vaikka lapsen halusikin. Tai lähinnä kai meillä on miehen kanssa eri käsitys asiasta. Mies kokee olevansa lapsen kanssa paljon ja minä koen ettei edes useistanpyynnöistä huolimatta useinkaan ole tai on noin 5 min. Maximissaan ja se tuntuu miehestä jo pitkältä ajalta. esim.eilen koki viettäneensä lapsen kanssa paljon aikaa kun katsoivat kuvakirjaa noin 1-2 min. Kun olin tätä ennen pyytänyt monta kertaa, että olisi lapsen kanssa, että saan laitettua ruuan annosrasioihin pakastamista varten. Lapsi roikkui jalassa, hyppi ja inusi huomiota, minä koitin tehdä keittiöhommia ja mies vaihteli kanavia ja harmitteli kun ei tule mitään hyvää ohjelmaa. Mies vielä loukkaantui eilen kun en kiitellyt montaa kertaa siitä, että oli lapsen kanssa, että saan tehtyä keittiöhommia rauhassa eteenpäin.

Mutta mies ei ole 1,5 vuoden aikana esim. Kertaakaan suostunut heräämään lapsen kanssa, että minä saisin nukkua, ei ole ulkoillut, että saisin siivota joskus rauhassa, ei ole ikinä käynyt missään lapsen kanssa kaksin. Katsoo kotona ollessa telkkaria tai roikkuu netissä jolloin kokee, että lapsi on vain häiriöksi ja huutaa minua hakemaan lapsen pois jos lapsi menee esim. Telkkarin eteen tai hakee huomiota.

Valittaa kun minä en harrasta mitään mutta aina kun koitan aloittaa jonkun harrastuksen Homma kaatuu siihen, että minun pitäisi pyytää lapselle hoitaja tai viedä lapsi johonkin hoitoon, että mies saa olla rauhassa kotona. Munusta taas tuntuu tyhmältä pyytää hoitaja 1,5 v lapselle kotiin jos miehenikin on kotona mutta haluaa rauhassa katsoa telkkaria tai pelata tietokoneella.

En siis pidä miestäni kovin ahkerana lapsen hoidossa tai, että hän touhuaisi paljoa lapsen kanssa. Mutta mies taas kokee, että jos hän leikkii kerran viikossa 5 min. Lapsen kanssa niin se on paljon ja minä pyydän häntä liikaa olemaan lapsen kanssa. Ihan suomessa asutaan ja tuli kyllä pettymyksenä, että mies ei jatkuvista (jotka olen kyllä jo lopettanut) suostu olemaan lapsen kanssa usein hetkeäkään koska voin kuulemma tehdä sellaiset asiat mitä en lapsen kanssa pysty tekemään silloin kun lapsi nukkuu.[/QUOTE]

*puistatus*

Tsemppiä sulle, toivottavasti mies joskus herää todellisuuteen.
 
Aika pöyristyttäviä tositarinoita isien "osallistumisesta" omien lastensa hoitamiseen.Tuo ei pitemmän päälle tiedä hyvää.Ennemmin tai myöhemmin on edessä tilanne että "akka lähtee" , ihan oikeasti yksinhuoltajaksi.Sen jälkeen on turha kinuta tapaamisoikeutta kun lapsikaan ei ole kiinnostunut tapaamaan tuntematonta ihmistä.
 
[QUOTE="Tamtam";30293036]Ei minunkaan mieheni ole järin kiinnostunut olemaan lapsen kanssa vaikka lapsen halusikin. Tai lähinnä kai meillä on miehen kanssa eri käsitys asiasta. Mies kokee olevansa lapsen kanssa paljon ja minä koen ettei edes useistanpyynnöistä huolimatta useinkaan ole tai on noin 5 min. Maximissaan ja se tuntuu miehestä jo pitkältä ajalta. esim.eilen koki viettäneensä lapsen kanssa paljon aikaa kun katsoivat kuvakirjaa noin 1-2 min. Kun olin tätä ennen pyytänyt monta kertaa, että olisi lapsen kanssa, että saan laitettua ruuan annosrasioihin pakastamista varten. Lapsi roikkui jalassa, hyppi ja inusi huomiota, minä koitin tehdä keittiöhommia ja mies vaihteli kanavia ja harmitteli kun ei tule mitään hyvää ohjelmaa. Mies vielä loukkaantui eilen kun en kiitellyt montaa kertaa siitä, että oli lapsen kanssa, että saan tehtyä keittiöhommia rauhassa eteenpäin.

Mutta mies ei ole 1,5 vuoden aikana esim. Kertaakaan suostunut heräämään lapsen kanssa, että minä saisin nukkua, ei ole ulkoillut, että saisin siivota joskus rauhassa, ei ole ikinä käynyt missään lapsen kanssa kaksin. Katsoo kotona ollessa telkkaria tai roikkuu netissä jolloin kokee, että lapsi on vain häiriöksi ja huutaa minua hakemaan lapsen pois jos lapsi menee esim. Telkkarin eteen tai hakee huomiota.

Valittaa kun minä en harrasta mitään mutta aina kun koitan aloittaa jonkun harrastuksen Homma kaatuu siihen, että minun pitäisi pyytää lapselle hoitaja tai viedä lapsi johonkin hoitoon, että mies saa olla rauhassa kotona. Munusta taas tuntuu tyhmältä pyytää hoitaja 1,5 v lapselle kotiin jos miehenikin on kotona mutta haluaa rauhassa katsoa telkkaria tai pelata tietokoneella.

En siis pidä miestäni kovin ahkerana lapsen hoidossa tai, että hän touhuaisi paljoa lapsen kanssa. Mutta mies taas kokee, että jos hän leikkii kerran viikossa 5 min. Lapsen kanssa niin se on paljon ja minä pyydän häntä liikaa olemaan lapsen kanssa. Ihan suomessa asutaan ja tuli kyllä pettymyksenä, että mies ei jatkuvista (jotka olen kyllä jo lopettanut) suostu olemaan lapsen kanssa usein hetkeäkään koska voin kuulemma tehdä sellaiset asiat mitä en lapsen kanssa pysty tekemään silloin kun lapsi nukkuu.[/QUOTE]

Siis oikeasti tällaisia miehiä on olemassa? En kyllä itse kattelis. Meillä jaetaan kotityöt ja lastenhoito tasan. Silloin kun olin kotona alkoi oma aikani heti kun mies tuli töistä kotiin. Mies oli toisen lapsen kanssa kotonakin puoli vuotta kun minä menin töihin vauvan ollessa 6kk :) Oikeasti, älä katsele tuollaista! Eroa niin saat ainakin levätä joka toisen viikonlopun... Voi olla että pelkkä erolla uhkailu riittää (muuta pois vaikka vanhemmillesi joksikin aikaa niin ehkä mies herää).
 
Miten aina on teitä, jotka suostutte tuohon vuodesta toiseen? Ihan kamalaa elämää :( Eikä siinä varmaan muu auta, kuin ottaa härkää sarvista ja väkisin järjestää sitä omaa aikaa (ja olla täysin ilman huonoa omaatuntoa asian suhteen) tai sitten hyväksyä osansa.

Kumpi kuulostaa kivemmalta, ap?

En usko kauhean monen sitä loputtomiin sietävänkään. Jos ei tahti muutu, niin moni varmaan eroaa jossain vaiheessa. Yksinhuoltajuuskaan ei pelota, kun on jo tottunut tekemään lasten kanssa kaikkea yksin.
 
Täytyy yrittää. En ymmärrä miten tämä on niin vaikeaa.. Ja se on tosiaan laitettava vaatteet valmiiksi päälleen että pääsee johonkin heti kun mies tulee, kun ei kerran muuten onnistu. Mitä tulee omaan aikaan vaikkapa eri huoneessa, niin se ei riitä koska tuolloin mies ei kykene pitämään lapsia poissa sieltä missä minä olen ja asetelma kääntyy herkästi päälaelleen. Käytännössä olen muutenkin niin paljon kotosalla, että ihan oman mielenterveyteni hyväksi näkisin parhaaksi poistua välillä täältäkin.

Harmittelin miehelle tuota harrastusjuttua sanoen, että harmi kun se liikuntaryhmä on ainoa mihin pääsisin, vaan turhaapa sinne on seisoskelemaan mennä.. Mies siihen, että "Sä teet siitä oman päätöksesi." Ja tuntui että ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Toki en oleta että mies käsiisi mun mennä kun lääkärin määräykset on mitkä on, mutta toivoin kyllä kieltämättä että olisi ottanut kantaa edes jotenkin.

Äh.. Anoppi motkottaa lisäksi jatkuvasti, etten lepää tarpeeksi mutta miten mä lepään? Lapset eivät nuku päiväunia ja vaikka hetkiä leikkivätkin keskenään, riittää mulle niiksi ajoiksi paljon muuta puuhaa kotitöiden merkeissä. Mies sitten puuhailee illat omien juttujensa parissa tai muita auttelemassa, joten kukapa täällä silloin muukaan asioita hoitaisi kuin minä. Anoppikin on niin kiireinen ettei ehdi auttelemaan, on siis suoraan pahoitellut tätä minulle. Eikä tämä nyt tietysti hänen tehtävänsä olekaan, meidänhän elämä tämä on.

Soittelin miehelle ja kyselin, onko lähdössä kohta kotiin (tavataan aina soitella jotta tiedän suunnitella ruuanlaiton) ja mies ilmoitti että tänään meneekin pari tuntia tavallista myöhempään koska oli lupautunut kahville naapurin miehen kanssa juttelemaan eräästä vaikeasta tilanteesta (joka on kyllä minunkin tiedossani ja ollut jo jonkin aikaa tapetilla). En sitten osannut sanoa ääneen mitä ajattelin, harmittaa. Taas kaikki menee miehen pillin mukaan.
 
No joo... Meillä on rakennettu taloa jo pitkän aikaa ja alkuun oli itsestään selvää, että minä laitan ns. oman elämäni jäihin ja hoidan lapset ja kodin, kun mies rakentaa. Mutta nyt kun tuo rakentaminen vain kestää ja kestää, alkaa seinät kaatua päälle. Olen unohtanut täysin mistä pidän, mitä osaan ja missä olen hyvä. Olen osittain hukannut osan itseäni.

Miehellä on harrastuksia ja pitää ollakin, hän rakentaa kuitenkin meille omaa kotia. Lasten kanssa hän ei kuitenkaan kovinkaan paljon ole, no vie aamulla kouluun. Siinä on tapahtunutkin iso virhe, sillä tällä hetkellä esim. esikoinen on niin kiinni minussa, etten saisi edes töihin mennä (esikoinen kuitenkin jo kohta 8 vuotta). Minun perääni itketään, jos menen vaikka vain vanhempainiltaan... En tiedä, miten tuon korjaisin, kun mies ei siinä mitään ongelmaa näe.
 
Nyt on pakko kysyä, kuinka moni on päästänyt/ pistänyt miehen osallistumaan lapsen hoitoon ihan vauvasta asti? Kuinka moni on koko ajan muistuttamassa miten vaippa laitetaan, mitä pitää pukea päälle kun lähetään ulos, mitä milloinkin saa antaa ruuaksi? Kuinka moni naureskelee mummoille että ei toikaan yhtään kato, vähän hävetti kun meidän Sanna-Siirillä oli punainen mekko ja siniset sukkahousut?

Meinaan että jos mulle jatkuvasti huomauteltaisiin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja muistuteltaisiin asioista jotka kyllä osaan hoitaa, ehkä vähän eri tavalla kuin puoliso, en kovin kauaa viitsisi edes yrittää.

On niitä päinvastaisiakin tapauksia. Mulla on työkaverina mies, joka soittelee vaimolle monta kertaa päivässä ja muistuttaa että laitoithan lapset kouluun, muistitko kuitata wilmasta sen ja sen, veithän Villen treeneihin. Kohta soittaa uudestaan että muistathan hakee Villen treeneistä. Soittelee että olettehan tehneet tytön läksyt yhdessä, olethan hakenut mun puvun pesulasta jne. Sitten ihmettelee miksi vaimo on naama nurin ja "istuu vaan sohvalla perse homeessa eikä tee oma-alotteisesti mitään jos en muistuta"
 
Nyt on pakko kysyä, kuinka moni on päästänyt/ pistänyt miehen osallistumaan lapsen hoitoon ihan vauvasta asti? Kuinka moni on koko ajan muistuttamassa miten vaippa laitetaan, mitä pitää pukea päälle kun lähetään ulos, mitä milloinkin saa antaa ruuaksi? Kuinka moni naureskelee mummoille että ei toikaan yhtään kato, vähän hävetti kun meidän Sanna-Siirillä oli punainen mekko ja siniset sukkahousut?

Meinaan että jos mulle jatkuvasti huomauteltaisiin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja muistuteltaisiin asioista jotka kyllä osaan hoitaa, ehkä vähän eri tavalla kuin puoliso, en kovin kauaa viitsisi edes yrittää.

On niitä päinvastaisiakin tapauksia. Mulla on työkaverina mies, joka soittelee vaimolle monta kertaa päivässä ja muistuttaa että laitoithan lapset kouluun, muistitko kuitata wilmasta sen ja sen, veithän Villen treeneihin. Kohta soittaa uudestaan että muistathan hakee Villen treeneistä. Soittelee että olettehan tehneet tytön läksyt yhdessä, olethan hakenut mun puvun pesulasta jne. Sitten ihmettelee miksi vaimo on naama nurin ja "istuu vaan sohvalla perse homeessa eikä tee oma-alotteisesti mitään jos en muistuta"

:wave: Mulla oli alusta asti oletus, että yhdessä hoidetaan. Ei käynyt mielesäkään, että joku voisi olla niin vajakki ettei osaisi omaa lasta hoitaa. Näitäkin nähtävästi sitten on olemassa.
 
Nyt on pakko kysyä, kuinka moni on päästänyt/ pistänyt miehen osallistumaan lapsen hoitoon ihan vauvasta asti? Kuinka moni on koko ajan muistuttamassa miten vaippa laitetaan, mitä pitää pukea päälle kun lähetään ulos, mitä milloinkin saa antaa ruuaksi? Kuinka moni naureskelee mummoille että ei toikaan yhtään kato, vähän hävetti kun meidän Sanna-Siirillä oli punainen mekko ja siniset sukkahousut?

Meinaan että jos mulle jatkuvasti huomauteltaisiin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja muistuteltaisiin asioista jotka kyllä osaan hoitaa, ehkä vähän eri tavalla kuin puoliso, en kovin kauaa viitsisi edes yrittää.

On niitä päinvastaisiakin tapauksia. Mulla on työkaverina mies, joka soittelee vaimolle monta kertaa päivässä ja muistuttaa että laitoithan lapset kouluun, muistitko kuitata wilmasta sen ja sen, veithän Villen treeneihin. Kohta soittaa uudestaan että muistathan hakee Villen treeneistä. Soittelee että olettehan tehneet tytön läksyt yhdessä, olethan hakenut mun puvun pesulasta jne. Sitten ihmettelee miksi vaimo on naama nurin ja "istuu vaan sohvalla perse homeessa eikä tee oma-alotteisesti mitään jos en muistuta"

Ihmiset on erilaisia. Parisuhteessa pitää opetella puhumaan ongelmat selviksi eikä rangaista omaa lasta sillä, ettei vietä tämän kanssa aikaa tai ei anna kumppanilleen omaa aikaa milloinkaan.
 
[QUOTE="eeva";30294048]Lasten kanssa vietetty aika on äidin omaa aikaa. Kylillä juokseminen loppuu kun naisesta tulee äiti.[/QUOTE]

:D:D:D entäpä vaikka kampaajalla/hammaslääkärillä/ostoksilla käynnit? Pentu kainaloon ja menoks? Voisiko mies edes lyhyen määräajan huolehtia?
 
Ihmiset on erilaisia. Parisuhteessa pitää opetella puhumaan ongelmat selviksi eikä rangaista omaa lasta sillä, ettei vietä tämän kanssa aikaa tai ei anna kumppanilleen omaa aikaa milloinkaan.

Kuten Puuhippa tuossa kirjoitti, semmosiakin on jotka ei anna puolisolle sitä omaa aikaa ja myös rankaisee lasta niin ettei vietä aikaa. Siinä kohtaa on kyllä naisessakin syytä jos alistuu tuollaiseen. Mun luonteellani kiskoisin takin niskaan, lähtisin menemään ja toteaisin ovelta että sinähän oot sen isä, kyllä sä sen kanssa pärjäät.
 

Yhteistyössä