Entä jos luovuttaisi? Ei yrittäisikään tehdä mitään uraa vaan vaikka siivoaisin.

["aapee"]

Olen juuri valmistunut alalle, jolle olen aina halunnut. Nyt on tullut sellainen olo, että ei minusta olekaan siihen. Opiskelu oli helppoa, pystyi aikatauluttamaan elämänsä ihan miten halusi. Eikä ollut vastuussa muille kun itselleen. Minulla on aina ollut kunnianhimoa, tai siis olen unelmoinut menestyksekkäästä urasta. Nyt pitäisi sitten mennä tekemään niitä töitä ja en tiedä onko minusta siihen. Opintojen ohessa on tullut kyllä muutama vuosi työkokemusta erinäisinä pätkinä ja osa-aikaisuuksina.

Ehkä pyöräytän muutaman lapsen ja menen Mäkkiin pyörittämään purilaisia, siivoamaan vessoja tai muuta vastaavaa. Jotenkin tuntuisi helpottavalta tehdä jotain työtä, minkä voisi unohtaa heti työvuoronsa jälkeen. Ei olisi juuri paineita asioista.

Tekisi mieli luovuttaa, enkä tiedä mistä tämä ajatus tulee. Onko tämä joku tähän opiskelijasta työelämään siirtymiseen liittyvä kriisi vai mikä mua vaivaa? Oonkohan oikeasti vain paska tekemään tätä työtä. Todella vaikeaa on nyt käydä missään työhaastatteluissa itseään myymässä, vaikka nyt juuri pitäisi olla aktiivinen.

 

["vieras"]

Kyl sitä mullakin välillä tulee ajatuksia että mitä jos ihan vaan alisuorittaisi elämässään...joskus on päiviä, jolloin tuntee itsensä niin turhaksi töissä, mitättömän pieneksi isoissa rattaissa. Palkkapäivä motivoi kyllä kivasti, sieltä Mäkistä saisi ehkä vajaan kuudenneksen siitä, mitä tässä työssä. Ja saa valita työajat liukuvasti itse jne, tehdä siistiä sisätyötä, ja työkaveritkin on aika kivoja. Siinähän sitä motivaatiota... Mutta tajuan hyvin, että välillä tulee voimaton olo eikä jaksaisi pinnistellä niin paljon kuin hyvä pärjääminen vaatii. Tsemppiä vaan!!

 

[Ken guru]

Ns. välivuoden voi pitää jolloin tekee "suu auki, aivot narikassa"-työtä, mutta pidemmän päälle katuisit kyllä jos rahkeita riittää muuhunkin. Katuisit siis niin taloudellisella-, henkisellä- kuin fyysiselläkin tasolla.

 

[Samamies]

Ns. välivuoden voi pitää jolloin tekee "suu auki, aivot narikassa"-työtä, mutta pidemmän päälle katuisit kyllä jos rahkeita riittää muuhunkin. Katuisit siis niin taloudellisella-, henkisellä- kuin fyysiselläkin tasolla.

Voin taata, että näin asia on. Kaikilla noilla kolmella tasolla. Tosin omasta puolesta en ole varma olisiko musta muuhun kuin hanttihommiin sitten ollutkaan. Päässä joku vika.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";27003261]Kyl sitä mullakin välillä tulee ajatuksia että mitä jos ihan vaan alisuorittaisi elämässään...joskus on päiviä, jolloin tuntee itsensä niin turhaksi töissä, mitättömän pieneksi isoissa rattaissa. Palkkapäivä motivoi kyllä kivasti, sieltä Mäkistä saisi ehkä vajaan kuudenneksen siitä, mitä tässä työssä. Ja saa valita työajat liukuvasti itse jne, tehdä siistiä sisätyötä, ja työkaveritkin on aika kivoja. Siinähän sitä motivaatiota... Mutta tajuan hyvin, että välillä tulee voimaton olo eikä jaksaisi pinnistellä niin paljon kuin hyvä pärjääminen vaatii. Tsemppiä vaan!![/QUOTE]

Kiitos tsempeistä. Koen aika paljon paineita löytää se "unelmien työpaikka". Toki tiedän, että tuskin sitä heti alkuun löydän. Olen kyllä päässyt haastatteluihinkin sellaisiin paikkoihin, joilla ei mun työvuosilla vielä pitäisi olla asiaa. Yhden haastattelun jälkeen alkoi pelottaa, että apua jos saisinkin sen paikan, eihän mulla ole vielä tarpeeksi kokemusta tuollaiseen työhön!

Minulle on aina ollut jotenkin tärkeä ajatus, että tekisin itselleni mielekästä työtä. Sitä tämä ala kyllä on, mutta välillä mietin, että yritänkö tässä nyt pyrkiä tekemään jotain, mihin ei minulla ei oikeasti ole kapasiteettia? No kai sen sitten huomaa, jos en saa töitä mistään.

Vihaan ja ehkä pelkäänkin epäonnistumista todella paljon, joten ehkä sitten olisi helpompi alisuorittaa kun ottaa se riski, että epäonnistuu vaativammassa työssä. Ei sikäli, kyllähän siinä purilaishommissa tai siivotessakin varmasti voisi pahemman kerran mokata.

Olen aina ollut sellainen, että olen pitänyt kalenterin täynnä yhtä sun toista projektia ja puuhaa. Nyt olen kesätöiden loppumisen jälkeen maannut kotona ja ollut tekemättä yhtään mitään.

Olen nyt pyöritellyt päässäni tätä ajatusta muutaman viikon. Piti tulla tänne nyt pohtimaan ääneen, jos tästä ajatuksesta pääsisi eteen päin.

 

[nnn]

On tullut mieleen että joku liukuhihnatyö olisi kivaa "aivot narikassa" hommaa mutta ehkäpä hoitovapaan jälkeen tulisi sen verran mielekästä työtä että innostais... no, palkka on tällä hetkellä melkeinpä ainoa motivaattori jos peukaloiden pyöritys jatkuu nykyisessä työpaikassa.. tekemättömyys on jopa pahempaa kuin ainainen kiire. Turhauttavaa...

 

[nohh]

Samoja ajatuksia pyörii päässä. Työt alkavat ensi viikolla, ahdistaa. Entä jos stressaan koko ajan liikaa? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos elämästä tulee pelkkää työtä työtä työtä? Tavallaan houkuttelisi työ, jossa ei tarvitse kuin hoitaa oma hommansa ja lähteä kotiin. Mutta toisaalta, olin myyjänä pikkuliikkeessä yhden vuoden, ennen opintoja, ja kyllä pää hajosi siihenkin touhuun. Eli kai tässä pitäisi vain rohkein mielin lähteä uraa luomaan.

 

["vieras"]

Ehkä tuo on tuollaista elämänmuutokseen, valmistumiseen liittyvää pientä kipuilua/kriisinpoikasta. Sanoit että pärjäsit kivasti opinnoissa, niin mikset töissäkin.

Tietty ois ihanaa, kun joka päivä työ vois tuoda suunnatonta tyydytystä ja intoa... mut arki nyt vaan usein on sellaista puurtamista. Vaikka työ ois mieluisakin. Ensi sijaisesti palkan takiahan sitä useimmat tekee. Tietty toivon, että jokainen löytäisi oikean unelmiensa työpaikan, mutta kyl se käytännössä varmaan löytyy kokeilujen, pätkätöiden, erehdysten ja hyvien ja huonojen kokemusten kautta vasta.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";27003416]Ehkä tuo on tuollaista elämänmuutokseen, valmistumiseen liittyvää pientä kipuilua/kriisinpoikasta.[/QUOTE]

Tämäpä se varmasti on se villakoiran ydin. Toisaalta kun on vuosia opiskellut ja tehnyt töitä kaikki lomat, niin nyt on sellainen olo että voisi heittää koko homman läskiksi ja laiskotella.

Pakko tsempata.