Ensivierailu Wildclubilla

Entinen miesystäväni kertoi mulle Kirkkonummella olevasta paikasta, jossa järjestettiin seksibileitä; siellä oli seksikeinut ja kaikkea muuta kivaa, vaikka ihan vain kahdestaankin kokeiltavaksi. Seurustelimme silloin vielä ja hän oli kysynyt minulta jo suhteen alkumetreillä, olisinko kiinnostunut kimppakivasta. Ai olisinko!?! Vihdoinkin mies, joka oli halukas samanlaiseen suhteeseen kuin minäkin!

Kuvittelin, että talo olisi vanha rintamamiestalo, vähän ränsistynyt eikä ihan keskeisellä paikalla. Olin varmaan rasittavuuteen asti innostunut lähtemään tutustumaan paikkaan ja kyselin jatkuvasti, milloin aletaan etsiskellä uusia kokemuksia. Hän kuitenkin muutti mieltään, sanoi että olisi mustasukkainen. No, suhde sitten lopulta päättyi ja hetken haavoja nuoltuani aloin kaivata seuraa... miehen kosketusta, seksiä, jotain kevyttä mihin ei tarvitsisi tunnepuolelle sijoittaa juurikaan kohtaamista enempää -ystävyyttä korkeintaan. Mieleen tuli paikka, josta ex oli kertonut. Muistin, että paikan emännän nimi oli Villi-Ira ja otin käyttöön Googlen! Silmät suurina luin kaiken, mitä löysin Irasta, Wildclubista, seksibileistä yleensä... Paikkahan olikin upea kartano!! Mietin, voisinko yksin osallistua!?! Laitoin viestiä Iralle, joka vastasi että ”yksinäiset naiset” ovat tervetulleita bileisiin, liityin postituslistalle ja kutsuviestin saatuani ilmoittauduin mukaan helmikuun iltaan!

Koko viikon jännitin, intoilin, olin super kiimainen ja mietin, uskallanko oikeasti mennä? Yksin! Tilasin viime hetkellä pari hepenettä, jotain babydollin tapaisia, jotka saapuivat paria päivää ennen ja pyörähtelin niissä peilin edessä. Tällaisessako menisin oikeasti vieraiden ihmisten joukkoon!? Yritin saada kimppakyytiä enkä onnistunut, eikä mulla ole ketään sellaista, jolta voisin pyytää kyydin. Päätin lopulta lähteä omalla autolla ja varasin mukaan yhden ison oluttölkin. Se olkoon rentouttajani!

Meikkasin hieman, päätin että menen sellaisena kuin muutenkin olen -hieman pyöreä, keski-ikää lähestyvä äiti-ihminen. Syteen tai saveen! Hepeneen ja pikkareiden päälle vedin housut ja neuleen sekä takin. Kassiin nappasin vielä hameen, jos pylly vilkkuen kulkeminen tuntuisikin paikan päällä huonolta idealta... Lähdin kädet täristen ajamaan.

Olin perillä pari minuuttia ennen kahdeksaa. Terassilla oli pariskuntia odottamassa sisäänpääsyä ja pian pääsemmekin sisälle lämpimään. Laitoin takin hengariin, muistin hatarasti kertoa nimimerkkini ovella olleelle talon isännälle Jukkikselle ja edelleen kädet täristen riisuin kengät ja vaatteet, jotka jätin uimahallin lokeroa muistuttavaan lukolliseen lokeroon, jossa oli kenkiä varten pussi. Päätin, että olen rohkea ja jätin hameen kassiin. Astelin meikkihuoneen ohi aulaan, jossa oli pariskuntia ja varamiehiä. Avasin oluen ja istuin juomaan sitä, ja pian yksi varamiehistä tulikin juttelemaan. Puhuimme hetken kunnes Ira ilmoitti, että nyt alkaa esittelykierros ensikertalaisille. Meitä ”uusia” oli iso ryhmä ja kierroksen veti yksi varamiehistä -oikein komea sellainen! Suuntasimme ensin alakertaan, jossa oli peilihuone, pari isompaa huonetta useilla patjapaikoilla ja toisessa seksikeinu, tyrmä jossa myös seksikeinu, hämärä koroke muhinointiin tyrmää edessä, suihku/wc sekä pieni huone, jossa sinä iltana oli mieshieroja naisia hemmottelemassa. Yläkerrassa oli aulaan avautuva parveke, sikarihuoneen tyylinen tila, wc, ”lääkärin vastaanotto” sekä pieni huone patjalla. Keskikerroksessa siis sisäänkäynti, meikkitilä, aula ja sauna/kph/poreamme. Aika luxusta!

Jännitti ihan hurjasti ja halusin rauhassa katsella ympärilleni. Yksi varamiehistä pyöri ympärilläni mutta en tuntenut häneen vetoa, joten hienovaraisesti kerroin, että haluan vain katsella. Hän vetäytyi herrasmiesmäisesti. Varasin itselleni hieronta-ajan ja sitä ennen aulassa esiintyi upea eroottinen vatsatanssija -wau!

Juttelin monien ihmisten kanssa ja tunnelma oli erittäin hyvä -rento, eroottisesti latautunut ja ystävällinen. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja auttavaista ja Ira aivan uskomattoman kaunis ja timmi raketti!

Hierontaan mennessäni mies kävi läpi sen, mitä hän aikoo tehdä ja sain päättää, jätänkö päälleni vaatteita vai haluanko olla alasti. Seksiä hierontaan ei sisältynyt, mutta rajan sai vetää siihen, haluaako eroottista kosketusta vai ei. Mies tiesi mitä teki ja hieronta oli rauhallista ja nautinnollista, hieman thai-hieronnan tyylistä. Tulin ulos huoneesta rentoutuneena ja jo siinä vaiheessa iltaan todella tyytyväisenä!

Kiertelin tilasta toiseen ja katselin, kun pariskunnat ja eri kokoonpanot nauttivat toisistaan -tuntui vähän oudolta -ihan kuin olisi tehnyt jotain luvatonta, mutta kaikki ympärillä oli rentoa, avointa, luottavaista -ja ajoittain todella kuumaa ja kiihkeää! Etsin katseellani esittelykierroksen tehnyttä varamiestä, mutta hän tuntui olevan suosittu ja varattuna koko ajan... niinpä katselin ja juttelin, nautin tunnelmasta ja olin edelleenkin hieman ujo. Päätin kuitenkin, että nautin illasta avoimin mielin ja annan itselleni aikaa sulatella, onko paikka minua varten vai ei.

Sybian oli jossain vaiheessa iltaa esillä aulassa ja eräs rohkea nainen päätti testata sitä siinä. Hänen miehensä hoiteli laitteen säätönappuloita eikä mennyt pitkään, kun nainen selvästikin laukesi voimakkaasti! Aikamoinen masiina... hmm, ehkä minäkin vielä...
Aulassa oli esillä myös metallinen, pyöreä kapistus, jossa on istuin ja siinä istuvalta voi sitoa kädet ja jalat kiinni kehään. Tätäkin joku nainen testasi ja mies pyöritti laitosta ympäri ja edestakaisin nainen kyydissä.

Ilta hujahti ohi hetkessä ja joskus yhden jälkeen tajusin, mitä kello jo on! Huomasin, että oli minun aikani lähteä kotiin lepäämään -viikko oli ollut kiireinen ja odotus sekä jännitys laukesivat väsymyksenä. Kiitettyäni isäntäparia puin päälleni ja suuntasin auton nokan kohti kotia. Harmitti hieman, etten päätynyt sekstailemaan kenenkään kanssa, mutta toisaalta, nyt tiesin millainen paikka on ja mitä odottaa seuraavalla kerralla! Sillä seuraavan kerran halusin vielä toteutuvan ja silloin osaisin toimia rohkeammin!
Toinen kerta on itse asiassa jo tapahtunut ja se olikin sitten jo ihan erilainen tarina... hyvä sellainen!
 
  • Tykkää
Reactions: Franciscus
vierailija
Hei! Suunnittelen itse ensivierailua tuolla klubilla. Toivoisin kovasti, ettei tarvitsisi yksinään mennä, mutta en taida tuntea ketään jota kehtaisi pyytää mukaan.

Mietin ihan käytännön järjestelyitä:
- mitkä vaatteet päälle
- millä saavun paikalle (en asu pk-seudulla)
- voiko siellä olla silmät/kasvot ns. Naamioituna
- miten seksiin mennään käytännössä mukaan, jos tuntuu että haluaisi...

Katsoin, että toukokuussa on GB-henkinen ilta ja sinne tekisi mieli mennä.

Muita?
 
vierailija
Hei! Suunnittelen itse ensivierailua tuolla klubilla. Toivoisin kovasti, ettei tarvitsisi yksinään mennä, mutta en taida tuntea ketään jota kehtaisi pyytää mukaan.

Mietin ihan käytännön järjestelyitä:
- mitkä vaatteet päälle
- millä saavun paikalle (en asu pk-seudulla)
- voiko siellä olla silmät/kasvot ns. Naamioituna
- miten seksiin mennään käytännössä mukaan, jos tuntuu että haluaisi...

Katsoin, että toukokuussa on GB-henkinen ilta ja sinne tekisi mieli mennä.

Muita?
 
vierailija
Hei!
Ex naiseni kanssa oli tarkoitus käydä tuolla vierailulla, ikävä vain että hän sairastui 3 vuotta sitten ja tällä hetkellä "avoin suhde". yksin miehenä sinne ei oikein pääse. Etsin myös täysipäistä naista, jotta pääsisimme parina osallistumaan.
T. Anonyymi-mies
 

Yhteistyössä