Ensisynnyttäjä ja isokokoinen vauva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja iso_baby
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

iso_baby

Vieras
Hei! Odotan ensimmäistä vauvaani. Eilen oli synnytystapa-arviointi (rv 36+5) ja vauvan kooksi arvioitiin tällä hetkellä huimat 3,5 kg. Nyt sitten iski paniikki, että mikäli menee laskettuun aikaan asti (1.10.), niin vauva painaisi syntyessään n. 4,1 kg. Kuulostaa aika hurjalta näin ensinynnyttäjälle! Kohdunkaulaa oli jäljellä enää 1,5 cm ja oli pehmeä, joten elättelen kyllä toiveita, että vauva syntyisi jo ennen laskettua aikaa.

Olen koettanut syödä mahdollisimman terveellisesti, en ole kauheasti mässäillyt makealla (enintään yksi herkkupäivä viikossa), en syö pitsaa, "roskaruokaa" tms. Painoa on tullut aika kohtuudella, eli n. 9 kg. Tosin minulla oli raskauden alkaessa hieman ylipainoa, painoindeksi 25,9 (pituuteni 170 cm). Pissatestit ovat olleet aina puhtaita, mutta nyt seuraavalla kerralla mitataan vielä varmuuden vuoksi sokeriarvot myös verestä. Liikuntaa harrastin raskauden alussa säännöllisesti, mutta nyt reilun kuukauden aikana olen kärsinyt selkä- ym. vaivoista, joten liikkuminen on ollut rajallista. Mutta siis, suht. terveellisistä elämäntavoista huolimatta vauva vaan kasvaa.

Minua jännittää jo muutenkin synnytys, mutta nyt varsinkin, kun on tulossa isokokoisempi vauva. Onko muita ensisynnyttäjiä, joilla ollut n. nelikiloinen vauva? Miten synnytys on sujunut? Gynekologi kyllä sanoi, että minulla on hyvä lantio, että ihan hyvin mahtuu yli nelikiloinenkin vauva tulemaan, mutta silti pelottaa mahdolliset repeytymät tai jos vauva ei mahdukaan tulemaan tms. Apuva!
 
MINÄ ilmoittaudun. Poikani oli syntyessään jäntevä ja terve 4 kg ja 94 g päälle painava vauva. En millään muista pituutta tähän hätään...! Syntyi tasan laskettuna päivänä. Se oli suurin osastolla, mutta ah - niiin HELPPO käsitellä verrattuna niihin pieniin tirriäisiin. :)

Ponnistusvaihe oli pitkä (1½h), meinasi mennä jo hätäsektioon pojan sydänäänten lakatessa kuulumasta, mutta kun kätilöt tajusivat nostaa minut puoli-istuvaan asentoon, poika tuli heti. Väliliha leikattiin, ilman sitä ei olisi poika tullut niin nopeasti. Mulla oli lukko päällä, että "sattuu sattuu" (se reoeytyminen) mutta sen välilihan leikkaamisen jälkeen päähän tuli ajatus, että nyt se helvetti ulos sieltä ja äkkiä.

Poika sai 9 pistettä, väristä pisteen menetys. On tänäkin päivänä 4 cm pitempi kuin muut ikäisensä.

Ehdottomasti muista, tuo puoli-istuva asento, ellei jopa jakkara. Tao se ensimmäisenä ajatuksena päähäsi! :)

Miinusta isosta vauvasta on mieletön imuteho. Tissit oli verillä, mutta pidin taukoa viikon (parantelin Lansinoh-voiteella nänninseutuja) ja imetyskin alkoi sujumaan.
 
Itselläni synnytystapa-arviossa about samoilla viikoilla lasketunajan syntymäpainoksi arvioitiin 3800-3900g. Aikaisemmin veikkailtiin yli nelikiloista. Lopulta kun lapsi syntyi 11 päivää lasketun jälkeen, painoa oli alle 3,5 kiloa, pituutta sitäkin enempi.
Liekö sitten pituus hämännyt noita mittaustuloksia?
Joten ei kannata kauheasti panikoida, arviot voi heittää, suuntaan tai toiseen. Ei se nelikiloinen vielä ole mikään jätti, ihan normaalikokoinen vauva.
 
Tutullani esikoinen oli 4300g, ja syntyi reilu viikko lasketun ajan jälkeen. Ihan hyvin oli ilmeisesti menny. Väliliha oli leikattu ja oli ponnistellut jotain reilut 40minuuttia. Tuttuni on siis itse ihan normi kokoinen ja voisin sanoa, että hän on oikeastaan laiha.

Oma lapseni taas oli syntyessään vain 3200g, (vaikka pelkäsin mahani koon painonnousuni takia suurehkoa) ja silti teki tiukkaa.. Ponnistusvaihe kesti reilun tunnin ja olin ihan loppu. Välilihaa ei tosin leikattu. Jokainen synntytys on erilainen.

Nuo painoarviot voivat heittää suuntaan jos toiseenkin ja jos gynesikin on sanonut että lantio on tilava. Hyvin se menee! Tsemppiä loppu raskauteen! :)
 
Mulla esikoinen painoi syntyessään rv 40+3 4155g ja oli 54cm pitkä. Vauvan koon vuoksi ei ollut synnytyksessä ongelmia. Sydänäänten laskun vuoksi tarvittiin imukuppi avuksi ja ponnistusvaihe kesti vain jotain 13 min. Eppari tehtiin, imukupin vuoksi. Repeämiä ei tullut.
Vauvan painoarvio oli rv 40+0 3500g, joten vähän kyllä arvio heitti.
Olen hoikka ja lyhyehkö, lantion mitoista en tiedä. Hyvinhän tuolta on kaks lasta mahtunut tulemaan.
 
Moi,
yli 4 kg painava lapsi on ihan normaali tapaus. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Muistaakseni joka viides lapsi on yli 4 kg.
Meitä oli synnärillä 3 äitiä samassa huoneessa, kaikilla oli yli 4 kg painava tyttövauva. Kaikki synnytykset olivat olleet normaalisti alakautta.
 
Poika syntyi 41+4 sektiolla. Kokoa 4185g ja 54cm. Synnytys pysähtyi ja päädyttiin sektioon. Ilmeisesti oli pään virheellinen tarjonta syynä. Vauvaa oli todella helppo käsitellä, kun oli niin jämäkkä heti alusta lähtien.
 
täällä ensisynnyttäjä sai 4015g ja 52cm tytön rv 40+5.
ponnistusvaihe kesti 21min, ja pelkäsin koko ajan että repeän ihan täysin ja vasta epparin jälkeen "uskaltauduin" ponnistamaan niin paljon että lapsi tuli ulos..

ja tosiaan paljon helpompi käsitellä nelikilosta lasta kun esim kolmekilosta.. tosin meijän pienellä paino lähti hujraan nousuun ja viikossa paino jo 4,5kg niin ei enää miltään pikkuvauvalta tuntunut.. :)
 
täällä ensisynnyttäjä sai 4015g ja 52cm tytön rv 40+5.
ponnistusvaihe kesti 21min, ja pelkäsin koko ajan että repeän ihan täysin ja vasta epparin jälkeen "uskaltauduin" ponnistamaan niin paljon että lapsi tuli ulos..

ja tosiaan paljon helpompi käsitellä nelikilosta lasta kun esim kolmekilosta.. tosin meijän pienellä paino lähti hujraan nousuun ja viikossa paino jo 4,5kg niin ei enää miltään pikkuvauvalta tuntunut.. :)
 
38+4 rv, poika 4500g. Vasta synnytyksen aikana lääkäri alkoi epäillä, että lapsi on yli 4 kiloa (sf-mitat, painonnousu ym. olleet alle keskiarvon). Syntyi pitkittyneen synnytyksen vuoksi keisarinleikkauksella, mutta pääkin "taaksepäin kallistuneena" (en nyt muista tämän tarjonnan nimeä).
Mutta kuten muutkin on sanoneet, kokoarvio on vain arvio. Ja jos tulee iso ja kypsä vauva, sitä on todella helppo hoitaa.
 
Mun esikoinen painoi 4,3kg, itse olen kaponen ja hoikka ollut aina (163cm ja alle 50kg). Synnytys meni hyvin, ponnistusvaihe kesti 30min, eppari tehtiin mutta muuten en sitten repeillytkään. Pojan painoarvio oli reilusti alle 4kg eli painoarvio on tosiaan vain arvio, sulla voi heittää toiseen suuntaan. Toinen lapsi painoikin sitten vain vähän päälle 3kg, ponnistaminen kesti alle 2min ja oli helppoa kuin mikä :D.
 
Minulla esikoinen aikanaan painoi 4,3kg, 54cm ja päänympärys 36cm, rv40+0. Ei leikattu mitään, mutta vähän repesi toki. Ponnistaminen kesti 30min ensin "kevyesti työnnellen" ja sitten n.15min aktiivisesti. Olihan se hurjaa, mutten oikein usko että koolla oli siinä väliä. Solisluu vauvalta kyllä meni poikki. Esikoiseksi toki iso, ultra povasi 4,5-kiloista eli siinä hujakoilla kyllä... Seuraava olikin 60g alle 4kg, syntyi rv 39.
Mitähän nyt tulee;)

 
Hei!
Minä synnytin esikoispoikani toukokuussa. Paino arviota ei tehty ja poika syntyi rv 40+6. Painoa 4925 g ja pituus 56,5 cm. Ponnistusvaihe kesti kaksi tuntia ja poika syntyi viimein isän ja toisen kätilön painaessa vatsan päältä. Erppari tehtiin ja sain toisen asteen repeämän. Synnytyksen halusin täysin ilman kivunlievitystä ja ilman sitä pärjäsinkin. Synnytyksestä ei jäänyt mitään ikäviä muistoja ja toinen lapsi on jo kovasti mielessä!
 

Yhteistyössä