Ennenaikaisesti synnyttäneet, hoi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja heidi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

heidi

Vieras
Oliko teillä mitään oireita ennen synntystä, mistä olis voinut ennustaa synnytyksen? Jos, niin mitä? Mulla esikoinen syntyi rv 37+1, eli täysiaikaisena, mutta kuitenkin hieman etuajassa. Tämän kakkosen raskaus on nyt edennyt rv 29 ja kaikenlaisia epämiellyttäviä oireita on ollut jo pari-kolme viikkoa. Harjoitussupparit on muuttunut välillä kivuliaksi, ei kuitenkaan säännöllisiksi. Menkkamaista jomotusta aina supparin aikana ja useasti silloinkin kun supparia ei ole (tai ainakaan ei tunnu). Pinimmästäkin rasituksesta tuntuu noita suppareita ilmaantuvan. Vatsa on ollut sekaisin (menee useasti juuri supparin aikana) jo pari viikkoa. Viimeksi esikoisesta vatsa alkoi oireilla noin 1 kk ennen synnytystä. Iltaisin, ihan levossa, jalkoja tai oikeastaan koko kroppaa tärisyttää ihmeellisesti ja on jotenkin todella kurja olo.
Tiistaina on lääkärineuvola ja sitä olen tässä odotellut. En ole käynyt tarkistuttamassa kohdunsuun tilannetta, koska siis tuo lääkäri on ollut aika lähellä koko ajan.
 
mulla synty esikoinen täysiaikasena 38+2 ilman mitää ennekoivia merkkejä,toinen syntyi 36+2,juurikin samanlaisia oireita oli kun sullakin,jo monta kk:tta ennen synnytystä.kävin kohdunsuun tilanteen tarkistuttamassa muistaakseni rv.30+jotain ja kanavaa ei ollu enää jäljellä ja oli sormelle auki,pehmennyt myös..vaikka neuvolassa sanoivat ettei syytä huoleen,niin menin silti lääkäriin..
 
Eka syntyi 38+jotain, toinen 37+0 ja kolmas, josta mulla oli koko raskausajan kaikkea keremppaa vasta 39+4. JOten mun kohdalla ei ainakaan voinu vaivoistya päätellä mitään, kun kahdessa ekassa niitä ei ollu lainkaan.
 
Eka syntyi rv35+5, lapsivedet meni 35+3. Ei mitään oireita, ei yhden ainoaa supistusta koko raskausaikana. Tosi epäkypsä tilanne oli kun synnärille mentiin ja 2vrk menikin ennenkun syntyi. Toinen syntyi 38+2 ja jo puolivälistä oli kohdunsuu sormelle auki ja pehemeä,kanava lyhentynyt yms. Suppareitakin oli 30+viikolta lähtien säännöllisesti melkein päivittäin. Eli vaivoista ei täälläkään voinut päätellä mitään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöö:
Eka syntyi rv35+5, lapsivedet meni 35+3. Ei mitään oireita, ei yhden ainoaa supistusta koko raskausaikana.
Meillä samoin, lapsivedet vaan meni päivää myöhemmin. Käynnistivät vuorokauden kuluttua vesienmenosta. Seuraavat syntyivät sitten päälle rv 40.
 
No mulla ei ole lähtenyt syntymään vaan on jouduttu tekemään sektiot, rv:lla 29+5, 35+5 ja 39+1. Jos on jotain kysyttävää lapsen hoidosta tms ennenaikaisuuden takia niin niihin kysymyksiin voin vastata mielelläni.:) Toivotaan että pieni pysyy vielä masussa!
 
Neuvolatäti sanoi mulle, että useimmiten ennenaikaiset synnytykset tulee ihan puun takaa, ilman ennakkomerkkejä. Jos on paljon supistuksia yms ja on seurannassa ja levossa, niin usein menee hyvin loppun asti sitten kuitenkin.
 
Kiitos vastauksista! Toivoisin todella, että pikkuinen pysyis masussa ainakin tonne jonnekin rv 34+ asti. Ja siis vastauksista päätelleen pysyykin :) Mutta tokihan aina pitää varautua siihen, että etuajassakin voipi tulla.
Vielä noita vesien menosta. Mä oon ymäärtänyt, että vesienmenolla alkanutta synnytystä ei voikaan oikein mitenkään ennustaa? Meilläkin esikoisen synnytys käynnistyi vesien menolla ja jouduttiin lopulta käynnistämään 1,5vrk kuluttua kun kunnon suppareita on kuulunut.
Kalvojen puhkeamiseen vaikuttaa kai YLEENSÄ muut asiat kuin kohdunkaulan kypsyys, supparit yms?
 

Similar threads

Yhteistyössä