Enkelivauva, keskustelua arasta aiheesta älä avaa jos tuntuu pahalta

  • Viestiketjun aloittaja enkelivauva vai keskenmeno
  • Ensimmäinen viesti
enkelivauva vai keskenmeno
Miten te luokittelette enkelivauvan?
Onko keskenmenon alkuraskausviikoilla saanut äiti enekelivauvan äiti?
Keskenmeno, jolloin tulee verihyytyminä alkio ales erottamatta oikeasti sitä alkiota sieltä edes.

Vai onko enekelivauva vauva jos on mm.kuollut kohtuu ja syntyy siis ihan kokonaisena ihmisenalkuna,
olkoot sitten vaikka jo raskuasviikoilla 22 jolloin on selkeät ihmisen raajat näkyvinä.

Eli nimitystä nyt haen ja selvennystä näille termeille.
 
Rollolainen
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
siis eikö synnytyksen jälkeen kuollut vauva ole enkelivauva?
kyllä meidän ville oli enkelivauva, vaikka elikin 2 tuntia.
Rv 27 hän syntyi vaikka painoikin vain 365g
 
Minusta enkelivauva on sellainen jolla olisi ollut jo jonkin näköiset mahdollisuudet selviytyä kohdun ulkopuolella, esim rv 23+.

Mutta toisaalta puhun pienistä enkeleistäni usein kun tarkoitan alkuraskauden keskenmenojani.

Eli enkeli voi olla ihan minkä kokoinen tavallaan. Mutta kai jos virallisemmin ajatellaan niin tuo rv 23+.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
Näin minäkin sen ajattelin mutta monelta palstalta vaan saa lukea kun etsitään enkelivauvojen äitejä niin sinne tulee joku joka saanut keskenmenon rv7-8...
Eli ihmisten ajatusmaailma ei ole aina sitä mitä itse pitää täysin selvyytenä;)
 
jyrkkä ehkä
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Mä peesaan Micosaa.
En voisi sanoa keskenmenoa enkelivauvaksi.
Olen aika pitkälti samoilla linjoilla. Mutta sitten taas toisaalta, jos vauvan potkut on tuntunu jo monta viikkoa, niin tuntuuhan se niin todelliselta ja omalta vauvalta vaikka viikkoja olis vähemmänkin. Kai sen jokainen vanhempi saa itse päättää, miten haluaa ajatella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
siis eikö synnytyksen jälkeen kuollut vauva ole enkelivauva?
kyllä meidän ville oli enkelivauva, vaikka elikin 2 tuntia.
Rv 27 hän syntyi vaikka painoikin vain 365g
Kyllä ehdottomasti ja mun mielestä enkelivauvaksi voi sanoa myös alle 1v ikäisenä menehtyneitä lapsia.

Mun mielipide keskeytyneisiin raskauksiin, voisin kuvitella että siinä vaiheessa kun alkio muuttuu sikiöksi voisi sanoa enkelivauvaksi eli rv 10+ lähtien.

Toisaalta lääketieteellisesti katsottuna taisi juurikin olla tuo rv22-23 kun puhutaan jo synnytyksestä eikä keskenmenosta.

 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
siis eikö synnytyksen jälkeen kuollut vauva ole enkelivauva?
kyllä meidän ville oli enkelivauva, vaikka elikin 2 tuntia.
Rv 27 hän syntyi vaikka painoikin vain 365g

No voihan sen tietysti noinkin ajatella jos tahtoo.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
siis eikö synnytyksen jälkeen kuollut vauva ole enkelivauva?
kyllä meidän ville oli enkelivauva, vaikka elikin 2 tuntia.
Rv 27 hän syntyi vaikka painoikin vain 365g
No tottakai on,mutta nyt minä vain kyseenalaistin tämän aivan alkuraskauden (minusta keskemeno ) sanonnan,sillä ihmettelen kuinka monikin tulee ketjuun jossa etsitään enekelivauvojen äitejä ja vertaistukea vaikkapa hautajaisjärjestelyyn
 
xxx
Alkuperäinen kirjoittaja Vernalis:
Minusta enkelivauva on sellainen jolla olisi ollut jo jonkin näköiset mahdollisuudet selviytyä kohdun ulkopuolella, esim rv 23+.

Mutta toisaalta puhun pienistä enkeleistäni usein kun tarkoitan alkuraskauden keskenmenojani.

Eli enkeli voi olla ihan minkä kokoinen tavallaan. Mutta kai jos virallisemmin ajatellaan niin tuo rv 23+.
Peesi. Mutta hyväsyn täysin kaikki nimitykset. Liian surullinen asia mahtuakseen mihinkään termeihin ja määrityksiin :(
 
minerva
Alkio muuttuu sikiöksi rv 21-23. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno, sen jälkeen sikiön kuolema. Tuo on siis lääkäreidenkin käyttämä jaottelu. Eli enkelivauvalla tarkoitetaan sikiön kuolemaa kohtuun.
 
lapseton
Mielestäni 'enkeli' tuossa termissä viittaa kuolleeseen. Ehkä on vähän turhaa halkoa hiuksia raskausviikoista, kun koko termi on niin vaikeasti hahmotettavissa - ja enemmänkin sellainen "lisänimi" - kun ei haluta käyttää tunteita herkistävästä asiasta kliinisiä termejä (alkio, sikiö, lapsi).

Siksi mielestäni jokainen voi kutsua enkelivauvaksi ihan missä vaiheessa tahansa loppunutta pientä elämää.
 
minerva
Alkuperäinen kirjoittaja FAKTAA:
Termit:
sikiökuolema, mors fetalis
sikiön kuolema kohdussa 22. raskausviikon jälkeen (sitä ennen tapahtuvaa kuolemaa sanotaan keskenmenoksi)
No tuossa se juuri tuli mitä yritin sanoa! Eli keskenmeno ennen rv 22 ja sen jälkeen sikiökuolema, eli ihan oikea vauvan kuolema kohtuun.

Samoihin aikoihin vauva voi alkaa jo selviämään kohdun ulkopuolella keskosena, joten samaan aikaan muuttuu termistö.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Vernalis:
Minusta enkelivauva on sellainen jolla olisi ollut jo jonkin näköiset mahdollisuudet selviytyä kohdun ulkopuolella, esim rv 23+.

Mutta toisaalta puhun pienistä enkeleistäni usein kun tarkoitan alkuraskauden keskenmenojani.

Eli enkeli voi olla ihan minkä kokoinen tavallaan. Mutta kai jos virallisemmin ajatellaan niin tuo rv 23+.
Peesi. Mutta hyväsyn täysin kaikki nimitykset. Liian surullinen asia mahtuakseen mihinkään termeihin ja määrityksiin :(
Aihe on surullinen kuten kerroin jo otsakkeessani :(

Miten toimia tilanteessa kun äiti tekee ketjun hakee vertaistukea ketjussaan sillä hänellä on syntynyt enekelivauva,ketjuun tulee joku joka saanut myös (omasta mielestään enekelivauvan )viikoilla 8
No surunmurtama äiti alkaa kyselemään hautajaisista mahdollisesta siunaamisesta ja muusta,kuolemaan liittyvistä asioista tältä toiselta enkelin äidiltä vertaistukea hakien.
Toinen kertoo heidän enkelin valuuneen veriklöntteinä vessanpyttyyn.
Eli voipi olla aika kova pala tälle enkelivauvan äidille joka luuli saaneensa vertaistukea ja neuvoa:(
Siksi kyselen yleistä mielipidettä miten kukakin luettelee keskemenon tai enkelivauvan
 
Enkelimummo
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Enkelivauva on vauva joka kuollut kohtuun ja syntyy kokonaisena ihmisenalkuna (minusta)
siis eikö synnytyksen jälkeen kuollut vauva ole enkelivauva?
kyllä meidän ville oli enkelivauva, vaikka elikin 2 tuntia.
Rv 27 hän syntyi vaikka painoikin vain 365g
No tottakai on,mutta nyt minä vain kyseenalaistin tämän aivan alkuraskauden (minusta keskemeno ) sanonnan,sillä ihmettelen kuinka monikin tulee ketjuun jossa etsitään enekelivauvojen äitejä ja vertaistukea vaikkapa hautajaisjärjestelyyn
No ei tuo ole sitä mitä yleensä ajatellaan. Mutta tietenkin saa ajatella miten vain. Samalla ajattelutavalla voisin kutsua mummoani ENKELIMUMMOKSI, nyt kun hän on kuollut. Eli kyllä yleensä enkelivauvalla tarkoitetaan kohtuun (rv 22 jälkeen) kuollutta vauvaa joka ei ei syntynyt elävänä.
 
Sellainen vauva on enkelivauva, jonka olisin elossa jossain raskauden vaiheessa ultrassa omin silmin nähnyt. Ihan sama mikä viikko. Mutta jos keskenmeno tulisi niin, etten olisi vauva ultrassa nähnyt, en osaisi puhua enkelivauvasta, kun en edes tietäisi, onko kyseessä vauva vaiko vain tuulimuna. Itselläni on hyvin realistinen asenne alkuraskaudessa aina ollut, eli voi tulla myös keskenmeno. Ja vaikka olenkin ajatellut alusta asti, että mahassa vauva kasvaa, niin olen myös aatellut, että jos raskaus päättyy keskenmenoon, niin ei siellä välttämättä mitään vauva edes ole ollut. Vasta siis ultrassa elävän vauvan nähdessäni on raskaus konkretisoitunut, ja olen ääneen alkanut puhumaan vauvasta. Ennen sitä vain ajatellut...
 
Alkuperäinen kirjoittaja minerva:
Alkio muuttuu sikiöksi rv 21-23. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno, sen jälkeen sikiön kuolema. Tuo on siis lääkäreidenkin käyttämä jaottelu. Eli enkelivauvalla tarkoitetaan sikiön kuolemaa kohtuun.

Alkio kyllä muuttuu sikiöksi jo rv 10.

Ainoastaan elinmahdollisuudet kohdun ulkopuolella rajaa sen oliko se km vaiko kohtukuolema.
 
jyrkkä ehkä
Alkuperäinen kirjoittaja FAKTAA:
Termit:
sikiökuolema, mors fetalis
sikiön kuolema kohdussa 22. raskausviikon jälkeen (sitä ennen tapahtuvaa kuolemaa sanotaan keskenmenoksi)
Hienoa, että olet oppinut lääketieteellisiä termejä. Vielä hienompaa olisi, jos oppisit näkemään sen, missä tilanteessa niitä kannattaa käyttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minerva:
Alkio muuttuu sikiöksi rv 21-23. Sitä ennen kyseessä on keskenmeno, sen jälkeen sikiön kuolema. Tuo on siis lääkäreidenkin käyttämä jaottelu. Eli enkelivauvalla tarkoitetaan sikiön kuolemaa kohtuun.
Vau´kirjan opas äidille vaihtaa alkio sanan sikiöksi 10+ viikolla eli 11. raskausviikolla.
Sanasta sanaan näin:
".. koska kaikki sisäiset ja ulkoiset rakenteet ovat valmiina, nyt alkiovaihe päättyy ja lastasi kutsutaan sikiöksi."

Tänän perustan tuon edellisen kommenttini.
 

Yhteistyössä